Kaupunki on vaatimassa kahta yrittäjää 10 000 euron uhkasakolla kunnostamaan keskustassa sijaitsevan suojellun funkkis­huoltamon.

Ränsistynyt rakennus, jonka edustalla kasvaa rikkaruohoja.

Avaa kuvien katselu

Omistajilla on 200 päivää aikaa kunnostaa rapistunut funkkisrakennus. Kuva: Ari Vihanta / Yle

Kokkolan keskustassa rapistuvan vanhan funkkishuoltamon tapaus on saanut uuden käänteen.

Nyt Kokkolan kaupunki on uhkaamassa rakennuksen ja tontin omistavia molempia yrittäjiä 10 000 euron uhkasakolla.

Rakennus- ja ympäristölautakunta käsittelee asiaa ensi viikolla.

Kokkola katsoo, että yrittäjät ovat laiminlyöneet suojellun funkkishuoltamon kunnossapidon. Korjausten tekemiseen on annettu aikaa, ja omistajia huomautettu toimista, mutta asia ei ole edennyt.

Omistajilla on aikaa kunnostaa huoltamo 200 päivää, siitä kun päätös on lainvoimainen.

Rapistunut funkkisrakennus, jonka edustalla kasvaa korkeita rikkaruohoja.

Huoltamo sijaitsee Kokkolan ydinkeskustassa keskeisellä paikalla. Sen kohtaloa on ruodittu yli 30 vuotta.

Vuonna 2022 kaksi paikallista yrittäjää osti rakennuksen.

Yrittäjät halusivat purkaa suojellun huoltamon uudisrakentamisen tieltä. Kun se ei onnistunut, he vaativat kaupunkia lunastamaan kiinteistön. Maaoikeus ratkaisi kiistan kaupungin hyväksi.

Oikeuden mukaan kaupungilla ei voi olla korvaus­velvollisuutta tontin omistajien laimin­lyönneistä aiheutuneista kustannuksista, vahingoista ja haitoista.

Niinpä kiista huoltamon purkamisesta ja tontin tulevaisuudesta on edelleen kesken, sillä toinen yrittäjistä on hakenut päätökseen valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Ränsistyneen rakennuksen nurkkaus, josta rappaus on tippunut.

Avaa kuvien katselu

Kaupunkii vaatii muun muassa rappauksen ja pellitysten kunnostamista. Kuva: Ari Vihanta / YleKatselmus paljasti tilanteen

Ensimmäisen kerran rakennusvalvonta kehotti kiinteistön omistajia korjaamaan rakennusta lokakuussa 2024. Kaupunki oli tehnyt tontille katselmuksen samana kesänä.

Tuolloin selvisi, että huoltamo oli pahasti rapistumassa.

Kaupunki listasi, että katto, julkisivu ja pellitys on korjattava, että vesi ei pääse sisään. Samoin rappaus ja maalipinta ovat osittain rapistuneet ja vaativat kunnostusta.

Pihassa oli ylimääräisiä tavaroita ja lasinsirpaleita, niiden siivousta vaadittiin välittömästi. Myös ulkopuolisten pääsy huoltamon sisätiloihin piti heti estää turvallisuussyistä.

Ränsistyneen rakennuksen puinen ovi, josta puuttuu ikkuna.

Avaa kuvien katselu

Rakennuksen ovesta puuttuu ikkuna. Kuva: Ari Vihanta / Yle

Toisen katselmuksen kaupunki teki lokakuussa tänä vuonna. Tuolloin selvisi, että kaupungin rakennukselle vaatimia toimia ei ollut toteutettu.

Toimintaa vanhassa Teboil-huoltamossa oli viimeksi 1990-puolivälissä.