Jo peruskouluikäisenä räppidiggareiden tietoisuuteen noussut Raimssi palaa uudella albumilla. Tamperelaisartisti kertoo miksi paluu tapahtuu vasta nyt, mitä tauon aikana ehti tapahtua ja kuinka hän ei oikeastaan koskaan edes lopettanut musiikkiuraansa.
Yksi 2000-luvun kotimaisen rap-kentän kirkkaimpia lupauksia oli riimien kirjoittamisen 11-vuotiaana aloittanut tamperelainen Raimssi. Suomalaisen hiphopin underground-piireissä omakustanteillaan huomiota saanut ja nettifoorumeilla keskustelua herättänyt artisti allekirjoitti levydiilin alle rippikouluikäisenä kotikaupunkinsa legendaariselle Open Recordsille.
Vaikka Raimssi nousi esiin samoihin aikoihin kuin vuoden 2003 myydyimmästä kotimaisesta albumista vastannut Pikku G, ei kyse ollut mistään hiilipaperikopiosta: vajaat puolitoista vuotta vanhemmasta kollegastaan poiketen Raimssi kirjoitti omat lyriikkansa sataprosenttisesti itse. Levytyssopimuksensa Raimssi sai siis ihan puhtaasti nuoressa iässä osoittamansa poikkeuksellisen lahjakkuuden takia.
Raimssin pitkäsoittoja labelin alla olivat debyyttialbumi Kotiinpäin sekä kriitikoiden kehuma Neron taakka, kun taas kolmas albumi Yllättävä vainu! oli paluu omakustannejuurille. Neljäskin albumi oli suunnitteilla, mutta kahden sille tarkoitetun biisin jälkeen Rajpe-nimeäkin käyttänyt entinen lapsitähti katosi käytännössä kokonaan kartalta.
Mitä oikein tapahtui? Lue haastattelu alta.
Lue myös: Solonen tekee paluun KC:n riveihin – Konala Cartelli juhlii 25-vuotista taivaltaan
Palaat nyt julkaisukantaan noin 13 vuoden hiljaisuuden jälkeen. Mikä sai tekemään paluun?
En koskaan päättänyt lopettaa. Homma alkoi kuivua kokoon, kun ihmiset, jotka olivat ystävällisesti musiikkiani tuottaneet, äänittäneet, miksanneet ja masteroineet muuttivat toisaalle, lopettivat musiikin tekemisen tai eivät enää tahtoneet harrastella pro bonona. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut opiskelemaan tuottamis- ja miksauspuolta. Olen myös huono tyrkyttämään itseäni ja kyselemään kylillä, että haluaisiko joku tehdä ilmaiseksi työtä, josta pitäisi saada palkkaa. Itse asiassa viime vuoden lopussa, kun joku ensimmäisen kerran itse tarjoutui äänittämään ja miksaamaan musiikkiani, tartuin tarjoukseen heti.
Vuonna 2012 julkaisit muutaman biisin uudella artistinimellä Rajpe. Olit ilmeisesti tehnyt myös valmiiksi albumin nimeltä ”Muija lähti ja talo palo”, joka jäi kuitenkin julkaisematta. Mitä tapahtui?
En ollut tyytyväinen kokonaisuuteen. Osa biiseistä ei syystä tai toisesta toiminut. Sanoitukset olivat niin raa’an rehellistä ja osin toksista erotilitystä, että nekin alkoivat tuntua kiusallisilta sitten, kun eroon oli saanut etäisyyttä ja elämäntilanne oli muuttunut. Näin vuosikymmen myöhemmin ajattelen, että levyltä olisi pitänyt julkaista muitakin biisejä kuin Tempaus ja Avaruusmatka. Jos levyn raidat ovat vielä Jivefunkilla tallessa, niin sen voisi remasteroida ja julkaista siten, että karsisin pari pahinta hutia pois.
Kirjoititko taukosi aikana mitään sanoituksia edes pöytälaatikkoon vai olitko kokonaan ”eläkkeellä”?
Kirjoitin, mutten kovin aktiivisesti. Välissä kului useampi vuosi, jolloin aivojeni rap-moduuli oli sammunut. Jonkin verran olen kirjoittanut muita tekstejä kuin sanoituksia itselleni.
Edelliset julkaisusi laitoit tosiaan ulos nimellä Rajpe, mutta nyt olet taas Raimssi. Mikä sai sinut ottamaan vanhan mc-nimesi taas käyttöön? Harkitsitko tämän projektin kohdalla mitään muita nimivaihtoehtoja?
Panin silloin vuonna 2012 kahden julkaisemani Rajpe-biisin perään sulkuihin nimen Raimssi, koska en ollut valmis nimestä kokonaan luopumaan. Rajpehan on nimen Raimssi lempinimi, jolla Skem alkoi minua aikoinaan kutsua. Tällä kertaa aloin miettiä kokonaan uusia nimivaihtoehtoja, kuten Tepisola, mutta kaikki lähelläni sanoivat, että voin ehkä kuvitella olevani joku muu, mutta olen silti Raimssi. Lopulta ymmärsin heidän olevan oikeassa. Sain nimestäni negatiivista palautetta herkässä teini-iässä; se muun muassa valittiin Rumba-lehden huonoimpien artistinimien kärkijoukkoon. Oli myös pitkä ajanjakso, jolloin syke nousi ja kasvoille nousi hikikarpalot, jos joku ystäväni kutsui ihmisjoukossa minua kyseisellä nimellä. Nämä ovat samalla kuitenkin syitä, jotka saavat minut juuri nyt kantamaan nimeä ylpeydellä; kenties kaipaan tietynlaista korjaavaa kokemusta.
13 vuotta on pitkä aika kenen tahansa ihmisen elämässä. Miten elämäntilanteesi on muuttunut edellisten julkaisujesi jälkeen? Kuuluuko se jotenkin uudessa musiikissasi?
On hämmentävää, kuinka nopeasti aikuisen elämästä voi kulua 13 vuotta. En oikein ymmärrä sitä lukua: miten niin en ole julkaissut biisejä 13 vuoteen? Mitä tapahtui? Ilmiselvästi alienit kaappasivat minut ja saivat 13 vuotta tuntumaan korkeintaan muutamalta. Toisaalta kun vertaan itseäni 13 vuoden takaiseen versioon, huomaan minulla olevan työura, vaimo, kolme lasta ja lähes valmis väitöskirja.
Raimssi palasi musiikin pariin, kun löysi uudelleen ympärilleen oikeat tekijät.
Miten koet hiphopin muuttuneen tässä välissä niin paikallisesti Tampereella, koko Suomen mittakaavassa kuin ihan globaalistikin? Entä mitä hiphop on sinulle henkilökohtaisella tasolla vuonna 2025?
Tampereella on yhä Silkinpehmee, Kalle Kinos, Sere ja Petri Nygård, joten ei kai se muutos mikään totaalinen ole ollut. Toisaalta aikoinaan oli hiphop-klubeja ja erinäisiä tapahtumia, joissa hiphopia kuuntelevat ja tekevät ihmiset tapasivat toisiaan, enkä tiedä, onko tätä kulttuuria enää, kun käyn kodin ulkopuolella enimmäkseen automarketeissa ja leikkipuistoissa. Koko Suomen mittakaavassa huomaan, että mainstream rap on keskimäärin popimpaa ja vähemmän lyyristä kuin aikoinaan. Toisaalta vaikuttaisi siltä, että kokonaistarjonta on monipuolisempaa, biitit ovat kehittyneet ja räppärit ovat teknisempiä. Vanhemman koulukunnan jutuillekin näyttäisi olevan kysyntää. Hiljaisemmista vuosista huolimatta hiphop on ollut ratkaisevan merkityksellinen asia elämässäni, ja vuonna 2025 jälleen keskeinen osa myös arkeani.
Seurasitko rap-kenttää enää aktiivisesti hiljaiselosi aikana ja jos seurasit, niin mitä kotimaisia / ulkomaisia nimiä fiilistelit ja miksi? Entä mitä olet kuunnellut viime aikoina?
Seurasin aivan liian vähän. Rehellisesti sanottuna, kun oma ura ei ottanut tuulta alleen, aloin kadehtia muita suomalaisia räppäreitä ja nähdä heidät kilpailijoina, jolloin heidän musiikistaan oli vaikea nauttia. Monesti ajatuksena oli, että minäkin pystyisin tuohon ja vielä parempaan, vaikka eihän se aina paikkansa pitänytkään. Musiikkia olen kuunnellut koko aikuisikäni erittäin monipuolisesti, mutta uusien artistien ja bändien löytäminen on ollut vaikeampaa kuin nuorempana. Aika paljon olen jumittanut niissä artisteissa, joita kuuntelin jo 15-20 vuotta sitten. Viime aikoina olen käynyt suomirap-koulua, mutta olen vielä ala-asteella. Kesällä selitin kavereilleni mökillä paljussa, että tein biisin, jossa käyn läpi aakkoset järjestyksessä a:sta ö:hön. Kaverit heti totesivat itsestäänselvästi, että ”ai niin kuin Paleface Aakkosmurhassa?” Mää en tiennyt mistä ne puhuivat, mutta sain pian todeta, että konsepti on sama. Yksi kaveri ei voinut uskoa, että Raimssi kuulee Huge L:n musiikkia ensimmäistä kertaa vuonna 2025. Tavallaan se on surullista, kuinka pihalla olen ollut, enkä tiedä onko tuleva albumi täynnä juttuja, jotka joku teki jo kymmenen vuotta sitten, mutta toisaalta voi olla hyvä, että inspiraatio tulee pitkälti muista genreistä, kirjallisuudesta ja eletystä elämästä, eikä suomiräpistä. Koulu on vielä kesken, mutta juuri nyt suosikkimc:itäni ovat DJ Kridlokk, Paleface, Laineen Kasperi, Huge L ja Skandaali.
Paluusinglesi on nimeltään Jonninjoutava suunsoittaja. Kerro hiukan siitä?
Jivefunkin biitin kuullessani siinä oli valmis kertsi, jossa skrätsätään muun muassa sanoja ”rahaton, pennitön, jonninjoutava suunsoittaja”. Nuo sanat ja biitin tunnelma muistuttivat minua nuoruudestani ja rap-uraani liittyvistä arvista, kuten saamastani pilkasta, debyyttialbumin floppaamisesta ja homman kuivumisesta kasaan. Biisiä kuunnellessaan voi ehkä aistia jonkinlaista katkeruutta, mutta enhän minä ole vuosikausiin menneitä voivotellut; kirjoittaessaan täytyy silti loikata mahdollisimman elävästi tiettyyn ajanjaksoon tai tunnetilaan, jotta tekstistä voisi tulla mielenkiintoinen. Biisi toimii hyvänä muistutuksena siitä kuka minä olen ja mistä minä tulen, ja se on myös tulevan albumin intro. Nyt sitten paluuni hetkellä kaikki menneisyyden myönteiset ja kielteiset musiikkiuraani liittyvät asiat ovat jälleen nousseet myös oikeasti pintaan.
Miten ylipäätään kuvailisit uutta musiikkiasi? Miten se eroaa aiemmasta tuotannostasi? Entä mitkä ovat isoimmat erot silloisessa ja nykyisessä Raimssissa mc:nä?
Olen kirjoittanut uudet biisit pääasiassa lasten nukkumaanmenon jälkeen kävelylenkeillä tietämättä tulenko koskaan nauhoittamaan saati julkaisemaan niitä. Kirjoittaessani en ole uhrannut yhtäkään ajatusta potentiaaliselle yleisölle, joten musiikkini on täysin laskelmoimatonta ja rehellistä. Tuotannollisesti se ei välttämättä ole kaikista moderneinta tai kokeilevinta popsoundia, muttei myöskään pelkkää nostalgista boom bapia, vaan jotain siltä väliltä. Yksi ystäväni sanoi levyn kuullessaan, että olisi ohjannut minua ihan toiseen suuntaan vanhojen tuttujen soul-samplebiittien pariin. Toinen sanoi helpottuneensa, kun levy ei nojannut nostalgiaan. On mahdotonta tehdä musiikkia, josta kaikki, edes entiset fanit, tykkäisivät, joten on parempi tehdä sellaista, josta tykkää itse. Biisien sisältöä voisin kuvailla alienfaijaräpiksi. Kaikissa biiseissä on jokin teema ja syvempi ajatus, perinteistä ”sylkyä” on vähemmän. En usko, että mun flow tai edes ääni ovat kovin paljon muuttuneet, mutta koen, että riimit ovat kehittyneet, minulla on enemmän sanottavaa ja sanon sen mielikuvituksellisemmilla tavoilla.
Mitä voit paljastaa tulevasta albumista? Onko levylle olemassa jokin kantava teema tai punainen lanka jonka ympärillä kappaleet liikkuvat? Entä onko sille jo tiedossa nimi ja julkaisuajankohta?
Albumi julkaistaan tammikuussa ja sen nimi on Vaihdokas. Nimikkobiisissä alienit kaappaavat kaljaan menevän nuoren mc:n ja vaihtavat tilalle Prismoja kiertävän perheenisä-kyborgin. Levyllä on jonkin verran viittauksia ulkoavaruuteen, mutta kaikki biisit eivät niitä sisällä, eikä albumi ole tiukassa mielessä konseptialbumi, sillä siinä ei kerrota selkeää yhtenäistä tarinaa alusta loppuun. Tarina silti rakentuu kuulijan päässä: kasvu perheenisäksi, uuden identiteetin pohtiminen ja tietynlainen omasta menneisyydestä vieraantuminen ovat keskeisiä teemoja. Kaikki biitit on tehnyt Jivefunk. Olen ylpeä vanhasta tuotannostani, mutta Vaihdokas on itsestäänselvästi paras albumini.
Hiljaiselon aikana Raimssi ehti kasvattaa perheen, rakentaa uran ja kirjoittaa uuden luvun artistina.
Tuleva albumisi julkaistaan omakustanteena, mutta olit aikoinaan kotikaupunkisi hiphopiin erikoistuneella indielafka Open Recordsilla. Millainen kokemus oli olla niinkin ”syvällä pelissä” niin nuorena?
Uuden levyn julkaisee nokialainen äänittäjä, miksaaja ja masteroija Teemu ”TB” Lampinen 33 Music -nimen alla, joten ei sitä voi täysin omakustanteeksi sanoa, vaikka toistaiseksi kyse ei olekaan mistään isompaa julkaisutoimintaa harrastavasta levy-yhtiöstä. TB tarjosi hyväntekijänä omia valokuvaus, äänitys, miksaus ja masterointi -palveluitaan käyttööni sillä ajatuksella, että jos voittoja tulee, niin voitot jaetaan, mutta musiikkia tehdään vaikka ketään ei kiinnostaisi.
Open Records -aikoja muistelen nostalgialla ja lämmöllä. Pääsin kokemaan paljon sellaista, jota keskiverto 15-vuotias ei koe: pitkiä päiviä äänitysstudioilla, keikkailua ympäri Suomen, reissuja New Yorkiin levy-yhtiön jätkien kanssa ja ainakin hetkellistä kuuluisuutta. Keskeisin kaveripiiri, jonka kanssa vietin aikaa, oli minua vanhempaa, enimmäkseen täysi-ikäistä.
Samalle lafkalle levyttivät Nuera, Petri Nygård / Travis Bicle, Maajoukkue, Majakka ja Opaali. Kenen labelmatesi kanssa bondasit parhaiten ja miksi?
Skemin kanssa yhteys oli muutaman vuoden ajan tiivis, kunnes hän muutti New Yorkiin ja yhteydenpito lakkasi. Majurin kanssa olimme pitkään kavereita ja vietimme 2010-luvun alussa parin vuoden ajan melko paljon aikaa kaksin. Yleensä joimme mun kämpillä olutta, kuuntelimme tai teimme musiikkia ja lähdimme jonnekin pubiin tai yökerhoon. Mutta eihän me kai täysin selvinpäin yhdessä mitään tehty. Maajoukkueen jätkät ja Opaali olivat mukavia tyyppejä, joita tuli nähtyä erityisesti 2000-luvun puolivälistä alkaen usein, mutta lähinnä baareissa. Heidän kanssaan en viettänyt aikaa ”siviilissä”, mutta seurasimme toistemme musiikkijuttuja. Petrin kanssa sen sijaan olemme olleet vuosien ajan ystäviä, viestittelemme viikoittain, kommentoimme toistemme musiikkia ja käymme aika usein saunomassa ja syömässä.
Studiossa lähimpiä yhteistyökumppaneitasi olivat tuolloin Skem ja Big Vili. Oletko jatkamassa yhteistyötä heidän tai muiden tämän aikakauden yhteistyökumppaniesi kanssa?
Kuulin että myös Skem on tekemässä jonkinlaista paluuta hiphopin pariin, joten omalta osaltani en sulje pois yhteistyötä hänen kanssaan tulevaisuudessa. Big Vili ei tee hiphopia enää. Vaihdokas-albumin tuottaja Jivefunk on myös varhaisia yhteistyökumppaneitani; hänhän oli tuottamassa, äänittämässä ja miksaamassa jo Neron taakka -albumia. Yllättävä vainu! -levyllä Jivefunkin rooli oli vielä keskeisempi. Uudella albumilla saattaa olla pari vierailijaa noilta ajoilta.
”Oppi-isäsi” Skem on yksi suomalaisen hiphopin legendaarisimmista hahmoista ja kiistaton pioneeri tässä pelissä. Heitä jokin häneltä kuulemasi kuolematon viisaus tai oppi, jota edelleen noudatat?
Skem on vanhempieni ohella keskeisin hahmo, joka on määrittänyt elämäni suunnan. Ensin hän teki sen kuuntelemalla demoni, sainaamalla minut ja panostamalla musiikkini leviämiseen. Todennäköisesti Skem kuitenkin vaikutti elämääni vielä enemmän kyseenalaistamalla voimakkaasti näkemykseni, että olen tyhmä, eikä minulla ole tulevaisuutta opiskelijana. Skem suorastaan kielsi minua menemästä Hervannan amikseen opiskelemaan jotain satunnaista alaa, vaan painotti, että minun täytyy käydä 10. luokka ja hakea yliopistoon. Niin minä tein. Aikuisena ymmärrän, että osalla nuorista menestys peruskoulussa kertoo enemmän synnynnäisestä temperamentista kuin kyvykkyydestä. Skem oli 15-vuotiaalle hiphopfanille juuri sen ikäinen ja sellaisessa asemassa, että otin lähes kaiken hänen sanomansa vakavasti. Hyvä niin.
Yksi erikoinen kuriositeetti urallasi on se, että ennen Open-diiliä kanssasi levyn tekemisestä keskusteli itse Davo Isotaaki. Davo-Ukkia on helppo kuvailla täysin samoilla sanoilla kuin Skemiä äsken. Avaa vähän tätä stooria, millaisia suunnitelmia teillä oli ja mihin ne kariutuivat?
En muista enää mitä kautta Ukki sai puhelinnumeroni, mutta hän soitti minulle vuonna 2002, kertoi tykänneensä meiningistäni ja haluavansa tehdä yhteistyötä. Asia jäi roikkumaan, ja kun hänestä ei puhelunsa jälkeen ollut kuulunut mitään, soitin rohkeasti takaisin. Ukki totesi klassisen tylysti, että ”älä sä soita enää mulle, vaan mä soitan sulle”, löi luurin korvaani, eikä yhteydenpito jatkunut. En muista oliko se Ukki itse vai Skem, joka ehdotti, että olisin tehnyt Ukin kanssa isä ja poika -biisin, jossa kyselisin häneltä neuvoja seksiasioihin. Nyt se alkaa olla vähän myöhäistä toteuttaa.
Vanha artistinimi sai jatkaa, kun Raimssi päätti kohdata menneisyytensä uudella ylpeydellä.
Ensimmäinen albumisi oli Openin ja monikansallisen EMI:n joint venture, joten jalkasi oli samaan aikaan sekä indie- että majorlabelien maailmassa. Millaista se oli ja näetkö enää tässä ajassa mitään tarvetta levy-yhtiölle?
Mun kaikki oma toiminta painottui Tampereelle ja yhteistyöhön Open Recordsin tyyppien kanssa, joten itselle ei muksuna ollut aina selvää mikä ison levy-yhtiön rooli oli siinä kokonaisuudessa. Asioita tapahtui kulissien takana mulle näkymättömissä, mutta eihän mun nimi varmaan olisi levinnyt niin isosti ympäri valtakunnan, enkä olisi päässyt TV-ohjelmiin esiintymään ilman isoa levy-yhtiötä. Kerran tai kahdesti kävin Helsingissä EMI:n toimistolla, ja sieltä käytiin kotonani, kun papereihin tarvittiin vanhempieni puumerkit. Luulen, että tällä hetkellä kaltaiseni UG-artistin polkua helpottaisi, jos taustalla olisi levy-yhtiö, joka omilla kontakteillaan saisi biisini Spotifyn soittolistoille ja hankkisi haastatteluja medioihin. Aika hitaastihan noita TikTok- ja Instagram-seuraajia omin avuin kertyy, eikä suurimmasta osasta tule kuuntelijoita.
Samaan ajanjaksoon levydiilisi kanssa osuivat myös suomihiphopin niin sanotut lamavuodet. Tuolloin levymyynti sakkasi, radiot eivät soittaneet suomiräppiä eikä aktiivinen keikkailukaan onnistunut kuin harvoilta. Millaisena koit tuon ajan, piditkö sitä itse ”lama-aikana”?
Minun levyäni ei muutenkaan myyty, eikä biisejä soitettu radiossa, mutta keikoilla olin aika paljon, sain näkyvyyttä ja kerrytin oman pienen mutta uskollisen kuuntelijakunnan. Toisen albumin single Syntynyt Tampereelle sai paljon näyttökertoja YouTubessa ja on luultavasti tunnetuin kappaleeni. Oikeastaan tajusin eläväni henkilökohtaista lamaa siinä vaiheessa, kun painatin Yllättävä vainu! -albumia vuonna 2008 ehkä 100 kappaletta, enkä saanut myytyä kuin viisi tai kuusi. Levy oli ilmaisjaossa netissä, enkä tiedä paljonko sitä kuunneltiin, mutta veikkaan muutamaa sataa kertaa. Kun tulin 2012 takaisin parin uuden biisin kanssa, ei minulla ollut enää aavistustakaan, kuinka saisin niille kuuntelijoita. Kai se osaltaan vaikutti siihen, että jäin näin pitkälle tauolle, vähintäänkin sitä kautta etteivät tuottajat oikein innostuneet kanssani mitään tekemään. Nyt on ollut liikuttavaa huomata, että tietty vanha ydinporukka kuuntelijoita on jälleen löytänyt tiensä erinäisiin artistikanaviini, vaikka olen ollut näin kauan poissa.
Pääsit takavuosina esiintymään isommissakin tapahtumissa kuten Vuokatin Pipefesteillä, Oulun Blazin’-festareilla sekä Tampereen Turnin’ Festeillä ja myöhemmim Blockfesteillä. Lisäksi sait ennen debyyttialbumisi julkaisua tuntumaa kiertue-elämään olemalla mukana Rockin’ Da Northin rundilla. Kerro jokin tiputtava keikkamuisto takavuosilta?
Niin paljon on pyyhkiytynyt mielestä. Pipefestit vuonna 2003 olivat ainakin legendaariset. Siellä elettiin kaukana korvessa rap-huumaa, ja joku onkin kutsunut sitä rap-ripariksi. Rähinä myi Pommi-mixtapea ja Nuera Own World -albumia. Harmittelin, ettei mulla ollut mitään myytävää, kun ihmisillä selvästi oli ostohousut jalassa. Tärkeän keikkapäivän ylle varjon asetti lähes täydellinen äänen menetys, mutta jotenkin sekin setti tuli lopulta vedettyä.
Kerran Skemillä oli kuningasidea järjestää muistaakseni Etelä-Pohjanmaalla spontaani rap-battle. Kovasti houkuteltiin esiintyjiä mikin varteen ja olihan siinä farssin aineksia, kun todella pahasti jännittävät nuoret alkoivat ääni väristen improvisoida kökköjä riimejä ja me yritimme parhaamme mukaan kannustaa vieressä. Joku nainen nappasi minulta mikin ja huusi ”Raimssi on ihan perseestä”. Niin vain noissa pienemmissä kunnissa kaikki nuoret menivät katsomaan keikkaa, vaikkei olisi ollut lempiartisti lavalla.
Onko suunnitelmissasi keikkailla uuden materiaalin kanssa? Mikäli on, niin minne haluaisit ehdottomasti päästä keikalle? Entä pidätkö yleisesti artistina enemmän live-esiintymisestä vai kirjoittamisesta, studiotyöskentelystä ja muusta luovasta prosessista?
Pidän keikkailusta, mutta katsellaan nyt ensin rauhassa, kiinnostuuko tästä joku. Jos kiinnostuu, aion nauttia joka hetkestä, enkä ota mitään itsestäänselvyytenä. Artistina minulle tärkeintä on kirjoittaminen. Näen itseni jopa enemmän kirjoittajana kuin muusikkona. Silti hienoin hetki on saada studiolta oma biisi kuunteluun, ainakin silloin, kun se on onnistunut.
Tätä saattaa lukea joku nuori räppidiggari joka ei ole koskaan kuullutkaan Raimssista. Miksi hänen kannattaisi tsekata tulevat julkaisusi sekä ehkä myös vanha katalogisi? Entä millainen sales pitch irtoaa omille aikalaisillesi?
Vaikka tuossa aiemmin huumorilla faijaräpistä puhuinkin, ei mun musiikillani ole mitään ala- tai yläikärajaa. Oon tehnyt räppiä 11-vuotiaasta ja vedän koville biiteille hyvällä flow’lla hyvää riimiä. Tarinankerronta on tyylini. Vaikka en oo ihan perillä kaikista six seven, dubaisuklaa ja se on leffa bro -jutuista, niin oon jossain määrin perillä elämästä, tunteista, hiphopista, kirjoittamisesta ja alieneista. Niillä aineksilla saa tehtyä musiikkia, jota junnutkin voivat diggailla. Omissa aikalaisissani tiedän olevan niitä, jotka heittivät mut heti roskakoriin ärsyttävänä heliumäänisenä sirkustelttaan pukeutuneena teiniräppärinä, mutta myös niitä, jotka näkivät lahjani. Toivon, että molemmat ryhmät tarkistava avoimin mielin mitä olen mennyt tekemään.
Julkaisen aktiivisesti matskua TikTokissa nimellä Raimssi ja Instagramissa nimellä Raimssivirallinen, joten seuratkaahan minua somekanavillani ja Spotifyssä. Haluan myös korostaa, että paluuni ei ole mikään väliaikainen yhden levyn juttu, vaan aion jatkaa tosissani musiikin tekemistä, tällä kertaa ilman vuosien taukoja. Minulle saa tarjota biittejä, saa pyytää featteja, saa kutsua keikoille, kysellä haastatteluja ja niin edelleen.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!