Laulaja Jari Sillanpään joulukuun konsertti Laihian kirkossa kuohuttaa kunnassa.


Jari Sillanpää tangomarkkinoilla 2025. Henri Kärkkäinen
Ilkka-Pohjalainen kirjoittaa, että laihialaiset ovat jakautuneet kahtia laulaja Jari Sillanpään takia.
Sillanpää esiintyy Laihian kirkossa joulukuussa, mikä on saanut laihialaiset keskustelemaan kiivaasti puolesta ja vastaan sosiaalisessa mediassa.
Taustalla ovat Sillanpään tuomiot huumausainerikoksista ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.
Laihian seurakunnan kirkkoherra Antti Yli-Opas sanoi Ilkka-Pohjalaiselle, että seurakunta ei valikoi esiintyjiä tekojen mukaan. Yli-Oppaan mukaan Sillanpään esiintyminen ei myöskään tarkoita, että kirkko hyväksyy teot.
– Rikosasioiden käsittely kuuluu tuomioistuimelle ja poliisille. Seurakunta ei ole erillinen tuomioistuin, hän totesi lehdelle.
IP:n toimittaja kyseenalaisti kirkon uskottavuuden, sillä kirkko tekee töitä lasten kanssa ja Sillanpää on saanut tuomion lapsiin liittyvän sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.
– Johtopäätös on aiheeton. Meillä on lastensuojeluvelvollisuus kaikessa toiminnassamme ja olemme todella tarkkoja kaikessa yhteistyössä. Mutta mihin raja vedetään? Monet ovat tehneet asioita, joita emme voi hyväksyä eettisesti. Jos emme antaisi heille esiintymisen mahdollisuuksia, artisteja olisi kohta todella vähän, kirkkoherra totesi.
Tuomiot
Sillanpää sai vuosien 2017 ja 2019 välillä useamman tuomion sekä huumeiden hallussapidosta että käytöstä. Vuonna 2020 Sillanpää joutui kohun keskelle harrastettuaan seksiä 12-vuotiaan lapsen nähden.
Vuonna 2020 Sillanpää katsottiin syylliseksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen. Sillanpää oli kuvannut tietokoneen ruudulta videota, jossa aikuinen mies on sukupuoliyhteydessä hyvin pienen lapsen kanssa.