Suomen työvoiman osaamistaso uhkaa jäädä jälkeen muista EU-maista. SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly (sd) vaatii työnantajilta toimia tilanteen korjaamiseksi.


SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly vaatii työnantajilta toimia, jotta työntekijöiden osaamistaso saataisiin parannettua. Pasi Liesimaa
SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly vaatii työnantajilta nykyistä suurempaa vastuuta työntekijöiden osaamisen kehittämisestä. Suomi on jäämässä jälkeen teknologian kehittymisestä. Lylyn mukaan kouluttautuminen ei voi olla vain työntekijöiden omalla vastuulla.
– On niin yritysten kuin yhteiskunnan etu varmistaa, että työntekijöiden osaaminen on ajan tasalla ja että omaa osaamista on mahdollista päivittää työn ohessa. Jos työntekijöiden osaaminen on vanhentunutta tai puutteellista, yritykset eivät löydä tarvitsemaansa työvoimaa, innovaatioita ei synny eikä tuottavuus parane, Lyly toteaa tiedotteessaan.
Lylyn mukaan työnantajan maksamiin koulutuksiin osallistuminen on vähentynyt merkittävästi koronapandemian aikana. Määrä näyttää jääneen matalalle tasolle. Lisäksi Suomi on jäämässä alle EU-maiden keskiarvon, kun vertaillaan kuinka suuri osuus yritysten työvoimakustannuksista käytetään koulutukseen.
Oikeus työajalla opiskeluun
SDP:stä esitetään, että työntekijöille tulisi tarjota mahdollisuuksia päivittää ja ylläpitää osaamistaan. Se on vaikeutunut, kun pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus poisti aikuiskoulutustuen.
– Työntekijän oikeutta opiskella työajalla tulee laajentaa ja työaikajoustoja lisätä, jotta työnteon ja opiskelun yhdist äminen on helpompaa. Työpaikoilla tulisi ottaa käyttöön työntekijöiden osaamiskartoitukset, jotka auttavat havaitsemaan puutteita, tulevia tarpeita ja lisäämään osaamistasoa suunnitelmallisesti. Aineettoman pääoman, eli osaamisen kartoittamisen, tulisi olla yhtä tärkeä osa yritysten raportointia kuin tilinpäätöksen tekeminen aineellisesta pääomasta, kuten koneista ja laitteista, Lyly kirjoittaa.
Lisäksi Lyly ehdottaa työttömäksi jääville oikeutta osaamisensa päivittämiseen ja koulutusmahdollisuuksien lisäämistä. Painopisteen tulisi olla työvoimapula-aloilla.
– Yli 55-vuotiailla on jo nyt oikeus muutosturvakoulutukseen, joka mahdollistaa kouluttautumisen silloin, kun työntekijä tulee irtisanotuksi tuotannollisista tai taloudellisista syistä. Oikeus muutosturvakoulutukseen tulisi laajentaa koskemaan kaikkia ikäluokkia, jotta vanhentunut tai puutteellinen osaaminen ei ole este uuden työn löytämiselle, Lyly kirjoittaa.