Luontokuvaaja Jouni Ruotsalainen sai tallennettua harvinaisen hetken, kun kuuden suden lauman liikkui pellolla varhain aamulla Varsinais-Suomessa.
Ruotsalainen kertoo MTV Uutisille, että videot on kuvattu hänen syyslomansa viimeisenä päivänä lokakuussa. Hän työskentelee rakennusalan opettajana, ja kuvaaminen tuo arkeen hyvää vastapainoa.
– Aamulla ennen auringon nousua kuvattu, hän sanoo.
Videolla sudet käyskentelevät pellolla ja sattuipa yksi lauman jäsenistä pysähtymään tarpeilleenkin kuvaamisen aikana. Katso lumoava video artikkelin alusta!
Lue myös: Toimi näin, jos kohtaat suurpedonKuuden suden lauma ”ihan luomuna”
Turkulainen Ruotsalainen on harrastanut luontokuvausta noin viiden vuoden ajan ja kertoo ajaneensa autolla harrastuksen parissa kymmeniä tuhansia kilometrejä. Suurin osa ajoreissuista ei tuota välttämättä yhtäkään valokuvaa.
Sutta hän on tavoitellut pitkään.
– Susi on ollut monta vuotta haaveena ja nyt tänä vuonna olen päässyt kuvaamaan yli kymmenen kertaa, hän kertoo.
Tällä kertaa hän onnistui tallentamaan ensimmäistä kertaa kuuden suden lauman.
– Yleensä ne on ollut yksittäisiä susia, mitä olen päässyt kuvaamaan, mutta nyt sattui olemaan tuommoinen kuuden suden lauma ensimmäisen kerran.
Lue myös: Hallitus esittää susien metsästyskiintiöksi ainakin 65:ttä suttaHarvinainen kohtaaminen
– Tämä on aika harvinaista, sillä yleensä tämmöisiä pääsee kuvaamaan pelkästään maksullisista kojuista, mutta tämä on nyt ihan luomua niin sanotusti.
Kohtaaminen tapahtui noin 150–200 metrin etäisyydeltä, ja Ruotsalainen ehti kuvata eläimiä noin neljän minuutin ajan ennen kuin ne huomasivat hänet.
Eläinten kuvaaminen vaatii pitkää pinnaa.
– Vaatii paljon kuvaustunteja ja hiukan paikkatuntemusta ja pitkää pinnaa niin sanotusti. Ei saa luovuttaa tavallaan. Suurin juttu on, että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Lue myös: Sukupuuttoon kuollut hirviösusi herätettiin henkiin USA:ssa, videoita julkaissut yritys väittää
– Kun terve susilauma kohtaa ihmisen, niin sitten ne poistuivat metsään.
Hän arvelee, että laumassa oli susivanhemmat ja neljä keväällä syntynyttä poikasta.
– Luulen, että siinä on susiäiti ja -isä ja sitten neljä poikasta. Nehän rupeaa olemaan aikuisten kokoisia, Ruotsalainen sanoo.
”Sudet eivät kuulu ihmisten eikä koulujen pihoille”
Vaikka Ruotsalainen suhtautuu susiin arvostaen, hän ymmärtää myös ihmisten huolia.
– Olen sitä mieltä että sudet eivät kuulu ihmisten eikä koulujen pihoille. Kyllähän ne tarvitsee sieltä hävittää. Muuten susien tarvitsisi antaa elää, hän pohtii.
Ruotsalainen näkee, että susikeskustelu on sen verran polarisoitunut, että hän ei esimerkiksi halua kertoa kuvaamiensa susien tarkkaa sijaintia.
Ruotsalaisen kertoo tekevänsä kaikista havainnoistaan ilmoituksen paikalliselle petoyhdysmiehelle, jotta viranomaiset voivat seurata laumojen liikkeitä ja arvioida susikantaa.
Lue myös: Susi hyökkäsi ihmisen kimppuun viimeksi 1800-luvulla – nähtiinkö nyt seuraava? Tutkija arvioi