Selviytyjät Suomi. Juho Keskitalo. Lars Johnson/Sanoma.
Lars Johnson/Sanoma
Radiotoimittaja Juho Keskitalo ei anna anteeksi kisaparinsa tiputtamista.
Selvityjät Suomen yhdeksäs jakso on katsottavissa Ruutu+:ssa ja nähdään Nelosella 26.10.
Kahdeksannessa Selviytyjät-jaksossa pudotettiin , joka oli alkuperäinen pari kisaan lähdettäessä. Yhdeksännessä jaksossa Juho on silminnähden suivaantunut Tiinan pudotuksesta.
Eniten Juho on loukkaantunut Tiinalle antamasta äänestä heimoneuvostossa, sillä aiemmin Juho, Tiina ja Saana A. ovat pitäneet yhtä.
Nyt Juho punoo juonia ja kanssa.
– Juho tiputti pommin. Hän haluaa lähteä vastaiskuun Saana A:ta kohtaan, Janne N. kertoo.
– Jotain minun on pakko saada antaa takaisin, Juho itse kommentoi.
Selviytyjät Suomi
katso
10.10. 15:15
Selviytyjät-Juho murtuu kyyneliin – avautuu henkilökohtaisesta asiasta
Juho Keskitalo paljastaa Selviytyjät Suomessa terapeuttinsa sanat.
Sydän huutaa rankaisua
Juho kertoo Jeffreylle ja Janne N:lle, että voisi valita joko älyllisen pelistrategian ja pysyä pimennossa tai toimia sydämen mukaan.
– Nyt minun sydämeni sanoo, että haluan kostaa Tiinan tiputuksen. Mietin, että pystyisimmekö me kolme siihen, Juho kyselee.
– Kyllä minä olen valmis lähtemään messiin. Tänäänkin huomasimme, että Saana A. on kova noissa skaboissa, Janne N. vastaa.
Selviytyjät-tilitys:
katso
20.10. 14:15
Selviytyjistä pudonnut avautuu selkäänpuukotuksesta: “Pahin liero”
Selviytyjät-pudokas Tiina Käpylä tyrmistyi saatuaan tietää totuuden.
Saana Akiola ymmärtää itsekin pettäneensä Juho Keskitalon luottamuksen.
Lars Johnson/Sanoma
Suurta bluffausta
Myös Saana A. tajuaa asian laidan jutellessaan suoraan Juhon kanssa.
– Luulen, että Juholla oikeasti meni tunteisiin ja hän tuntee tulleensa petetyksi, Saana arvioi.
Kaksikon välille syntyy kuitenkin sopimus äänestää Jeffreytä seuraavassa heimoneuvostossa.
– Minun puoleltani se oli bluffausta Saana A:ta kohtaan. Hänelle pitää saada fiilis, että olen yhä liitossa hänen kanssaan. Toki, jos välit ovat kunnossa siihen suuntaan, niin se antaa mahdollisuuksia päättää myöhemmin, että kumpaan kelkkaan tässä varsinaisesti lähtee, Juho kertoo.
– Siitä jäi tosi outo fiilis. Tajusin, etten halua pelata Juhon kanssa tätä peliä, Saana A. puolestaan kommentoi kameralle.
Selviytyjät Suomi Nelosella ja Ruudussa sunnuntaisin.
Selviytyjät Suomi
katso
19.10. 21:00
Yllätyspudotus Selviytyjät Suomessa järkytti
Selviytyjät Suomessa on alkanut puukko viuhua, eivätkä liitot enää pidä.