Matti Matikainen
Eveliina kertoo hänen ja Samuelin kasvaneen erilleen.
Vuonna 2025 Miss Suomi -kilpailussa median suosikiksi valittu ja tunnettu liikemies ovat eronneet. Pariskunta ehti olla yhdessä noin kaksi vuotta.
Katso myös! Miss Suomi -finalistit Seiskan tietovisassa:
Somevaikuttajana tunnetuksi tullut vahvistaa pariskunnan eron.
Missi-Eveliina, 30
kotimaa
18.8. 14:20
Miss Suomi -finalisti Eveliina Liimatta, 30, seurustelee julkkismiehen kanssa: ”Samuel oli naimisissa, kun tapasimme”
Rakastavaiset ottivat alkuvuodesta uuden askeleen suhteessaan muuttamalla saman katon alle.
– Erilaiset arvot ja odotukset ajoivat meidät erilleen. Pysymme kuitenkin ystävinä, Samuel Rossi toteaa Seiskalle.
– Olimme Eveliinan kanssa monesti haaveilleet tietynlaisesta elämästä, mutta lopulta se ei ollut sellaista, mitä olisin pystynyt tai enää edes halunnut tarjota. Parisuhteemme dynamiikka ei enää tuntunut oikealta minulle, ja päätimme erota viikko sitten, Samuel jatkaa.
Seiskan saaman tiedon mukaan Eveliina haaveili elämästä ulkomailla, kun Samuel nautti taas pienen lapsen isänä rauhallisesta kotielämästä Suomessa.
Eveliina nähtiin Miss Suomi -finaalin kärkikymmenikössä syyskuussa. Hänet palkittiin median suosikiksi.
Timo Korhonen
Rakastavaiset ehtivät muuttamaan saman katon alle alkuvuodesta.
– Asumme toistaiseksi edelleen yhdessä, kunnes Eveliina saa asiat rauhassa järjestettyä ja löytää itselleen mukavan kodin Helsingistä. Eveliina on upea ihminen, ja uskon, että hänen parhaat hetkensä ovat vasta edessäpäin. Minä odotan innolla mitä seuraavaksi tapahtuu, minulla on sydän täynnä rakkautta, Samuel jatkaa.
Missifinalisti Eveliina
kotimaa
19.8. 05:30
Onko Eveliina tämän vuoden kohumissi? Elää miehensä rahoilla
Kumppani on kantanut vastuun raha-asioista, kun Eveliina on tavoitellut unelmaansa Miss Suomena. – Jättäydyin pois työelämästä joulukuussa, Eveliina paljastaa Seiskalle.
Seiska tavoitti myös Eveliinan, joka oli lyhytsanainen pariskunnan suhteen päättymisestä.
– Tähän liittyy paljon kaikkea. Voin sanoa, että meidän arvot eivät sopineet yhteen ja haluamme erilaisia asioita elämältä. Olemme kasvaneet erillemme, Eveliina toteaa.
Eveliina kertoi Seiskalle elokuussa 2025 haaveilevansa avioelämästä ja yhteisestä perheestä Samuelin kanssa.
– Haluan naimisiin ja perustaa perheen seuraavan viiden vuoden sisällä. Mahdollisen missivuoden aikana en tule lapsia hankkimaan, sillä se vuosi on omistettu täysin töiden tekemiselle, Eveliina kertoo.
Myös Samuel haaveili yhteisestä perheestä ja naimisiin menosta.
Suhde sai alkunsa työpaikalla!
Rakastavaisten suhde sai alkunsa työpaikalla, kun Samuel oli eronnut vaimostaan, Suomen tunnetuimpiin somevaikuttajiin kuuluvasta Aino Rossista. Samuel työskentelee NordicShape-kauneusklinikan toimitusjohtajana, jossa kosmetologiksi valmistunut Eveliina työskenteli vielä ennen Miss Suomi -kilpailuun hakemista.
– Tapasimme, kun hain töihin Samuelin johtamalle esteettiselle kauneusklinikalle. Sain työpaikan, mutta olimme noin puoli vuotta vain työkavereita, sillä Samuel oli naimisissa.
– Vasta kun Samuel erosi kumppanistaan, hän lähestyi minua romanttisessa mielessä ja aloimme tutustumaan toisiimme paremmin, Eveliina kertoi elokuussa 2025 Seiskalle.
kotimaa
26.6.2024 17:30
Aino Rossi hehkuttaa uutta rakastaan: ”Kohtalo toi meidät yhteen”
Viime vuonna eronnut Aino on löytänyt rinnalleen komean miehen, jonka kanssa vietti juhannusta.
Samuelin pitkä suhde Suomen tunnetuimpiin vaikuttajiin kuuluvan kanssa päättyi eroon vuonna 2023. Ex-pariskunta ehti olla yhdessä 14 vuotta, ja heillä on vuonna alle kouluikäinen tytär.
Eveliina kertoi avoimesti Seiskalle Samuelin kantaneen vastuun pariskunnan taloudesta.
– Olen todella kiitollinen, että Samuel on kantanut puoli vuotta vastuun perheemme taloudesta. En pystyisi tähän ilman häntä, Eveliina myöntää.