Kauhuelokuva Smile kertoo terapeutti Rose Cotterista ja hyytävästä hymystä.


Smile sai ensi-iltansa vuonna 2022. Paramount Pictures, TV5
Tänään tv:ssä nähtävä amerikkalainen kauhuelokuva Smile sai ensi-iltansa valkokankaalla kolmisen vuotta sitten.
Tuolloin Yle uutisoi, kuinka katsojat eivät osanneet käyttäytyä elokuvateatterissa. Syyksi kerrottiin somen villinneet reaktiovideot, jotka keräsivät Tiktokissa miljoonia katsomiskertoja. Käytöstavoista jouduttiin muistuttamaan salissa ennen näytösten alkamista.
Nyt Smile saa ensi-iltansa Suomen tv:ssä. Parker Finnin käsikirjoitus ja ohjaus kertoo terapeutti Rose Cotterista, joka joutuu kasvokkain pelottavan ilmiön kanssa. Kaikki alkaa, kun opiskelija kertoo Roselle nähneensä oman professorinsa tappavan itsensä. Yhtäkkiä opiskelija, Laura nimeltään, alkaa kirkua ja kouristella. Pian hän rauhoittuu ja ryhtyy yllättäen hymyilemään kylmäävästi. Sitten hän viiltää oman kurkkunsa auki, ja kuolee hänkin. Kauhu ottaa vallan myös Rosen elämästä, ja hän alkaa hallusinoida. Rose uskoo joutuneensa kirouksen valtaan. Siitä vapautuakseen hänen on kohdattava vaikean lapsuutensa traumat – ja siirrettävä kirous jollekulle toiselle.
Hymy tarkan harjoittelun tuotosta
Elokuvan tärkein elementti on hymy, kuten arvata saattaa. Miellyttävästä eleestä luotiin karmiva elementti tarkan harjoittelun avulla.
Elokuva menestyi hyvin, sillä lopputuloksesta kauhistuneet ja jopa hämmästyneet katsojat tekivät Smilestä sen julkaisuvuonna someilmiön. Moni ei osannut selittää, miten elokuvan hymyt saivat heissä aikaan niin voimakkaita psykologisia reaktioita.
Ohjaaja Finnin mukaan elokuvasta saatiin erityisen karmiva leikittelemällä yksinkertaisella psykologialla, eikä spesiaaliefektejä niinkään tarvittu.
Elokuvan näyttelijät harjoittelivat karmivaa hymyä toisensa edessä ennen kuvauksia. He katsoivat toisiaan silmiin ja harjoittelivat mahdollisimman karmivaa hymyä.
– Näytimme varmasti naurettavilta, Finn kertoi The New York Timesille vuonna 2022.
Näyttelijät pyrkivät löytämään ikään kuin liian leveän hymyn, joka ei yhdistynyt silmiin. Kasvojen yläosa pyrittiin jättämään ”kuolleeksi” tai muuten epäsopivaksi iloisen hymyn kanssa. Jokaisella näyttelijällä oli oma tyylinsä, mutta ohje oli sama.
– Tärkein kikka keskittyi silmiin. He loivat kuolleen ja lasittuneen katseen, joka ei yhdistynyt hymyn kanssa. Sellaisten ihmiskasvojen katsominen ajaa sinut epävarmuuteen.
Harjoittelu tuotti tulosta. Katsojat pitivät elokuvan hymyjä epämukavina. Silmien ja suun yhteensopimattomuus loi yhdistelmän, joka sai katsojat kiemurtelemaan penkeissään.
The New York Times haastatteli aiheesta Minnesotan yliopiston professori Nathaniel E. Helwingiä. Hän totesi, että elokuvan hymyt järisyttävät käsitystämme siitä, millainen normaalin hymyn pitäisi olla. Käsitys syntyy monesta asiasta, kuten suun muodosta, silmien lämmöstä ja kehonkielestä. Hymy voi olla toisille karmivampi, kuin toisille.
Elokuvassa terapeuttia näytellyt Sosia Bacon kertoi myöhemmin haastattelussa, että hänen piti jopa korjata hymyään takaisin normaalisti elokuvan kuvausten jälkeen.
Hymystä on luotu kauhua aiemminkin elokuvamaailmassa. Esimerkkinä elokuva Hohto, jossa nähtiin Jack Nicholsonin karmiva ja tunnusomainen virnistys.
Smile on pienen budjetin elokuva, jossa ei vilise maailmantähtiä. Rosea näyttelee Sosie Bacon. Sukunimi paljastaa, että hän on näyttelijäpari Kevin Baconin ja Kyra Sedwickin tytär.
Smile tänään TV5:lla kello 21.00. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.
Lähde: The Digital Fix, NY Times