Catherine Connolly nousee maan 10. presidentiksi.

Connolly kampanjoimassa lähellä Dublinia 15. lokakuuta. AOP

Vasemmistoa edustava itsenäinen ehdokas Catherine Connolly on saanut murskavoiton Irlannin presidentinvaaleissa. Connolly nettosi 63 prosenttia ensimmäisen ennakkosijan äänistä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Connollyn vastustaja, keskustaoikeistolaista Fine Gael -puoluetta edustava Heather Humphreys myönsi vaalitappionsa jo ennakkoäänten tullessa julki lauantaina iltapäivällä. Brittimedia Guardian kertoo, että ääntenlaskijoiden mukaan Connollyn kannatus oli 64 prosentin tasolla, kun kaksi kolmasosaa äänistä oli laskettu.

– Catherine tulee olemaan presidentti meille kaikille, ja hän tulee olemaan minun presidenttini. Haluan todella toivottaa hänelle kaikkea parasta, Humphreys sanoi muun muassa BBC:n mukaan.

Ehdokkaana oli myös keskustaoikeistolainen The Fianna Fáil -puolueen Jim Gavin, mutta hän vetäytyi vaalikisasta.

Connollysta tulee nykyisen presidentin Michael D. Higginsin seuraaja. Higgins on toiminut presidenttinä vuodesta 2011 alkaen.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Presidentti Higgins ja tämän vaimo Sabina Coyne äänestämässä Dublinissa 24. lokakuuta. BRYAN MEADE

Vasemmistolainen Connolly on kritisoinut muun muassa Euroopan unionia, Euroopan kasvaneita puolustusmenoja, Natoa ja Yhdysvaltoja. Connolly on kuitenkin tuominnut Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan. Hän tukee myös Venäjä-pakotteita.

Connolly on ollut äänekäs Palestiinan puolustaja. Hän on muun muassa sanonut, että Hamas on ”kiinteä osa Palestiinan väestöä”.

Häntä tukevat Irlannin suurimmat vasemmistopuolueet Sinn Féin, Työväenpuolue, sosiaalidemokraatit, People Before Profit ja Vihreä puolue.

Irlannin presidentinvaalien äänestysprosentti on jäämässä varsin alhaiseksi. Äänten joukossa on ollut ennennäkemättömän paljon hylättyjä ääniä, joissa monet ovat ilmaisseet turhautumistaan esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaan.