Liverpool on harvinaisesti hävinnyt Valioliigassa nyt neljä ottelua peräkkäin. Tuoreimpana mestarijoukkueen kaatoi Brentford.

Avaa kuvien katselu
Mo Salah joutui jälleen kerran pettymään. Kuva: IMAGO/Sportimage/ All Over Press
Jalkapallon Englannin Valioliigassa Liverpool kärsi jo kauden neljännen tappionsa yhdeksänteen peliin, kun Brentford kaatoi hallitsevan mestarin kotikentällään 3–2.
Liverpool on myös hävinnyt jo nyt yhtä monta peliä kuin mestaruuteen päätyneellä viime kaudella. Neljän Valioliiga-ottelun peräkkäin häviäminen on hyvin harvinaista Englannin suurseuroihin kuuluvalle Liverpoolille.
Amerikkalaisen mediajätin ESPN:n mukaan Liverpool on hävinnyt viimeksi neljä peliä peräkkäin Valioliigassa helmikuussa 2021 Jürgen Kloppin aikakaudella. Tuo oli ainoa kerta, kun vuosina 2015–2024 Liverpoolin managerina toiminut Klopp hävisi neljä kertaa peräkkäin tehtävässä.
Hollantilainen Arne Slot korvasi viime kaudeksi Kloppin ja johdatti Liverpoolin heti mestariksi. Liverpool aloitti myös tämän kauden viidellä peräkkäisellä voitolla, mutta nyt on menossa toistaiseksi heikoin ajanjakso Slotin johdolla.
Kyseessä on siis viimeisen kymmenen vuoden aikana vasta toinen kerta, kun Liverpool on hävinnyt neljä Valioliiga-peliä peräkkäin.
Brentford onnistui Liverpoolia vastaan jo 5. peliminuutilla pitkän sivurajaheiton jälkitilanteesta, kun Dango Outtara teki maalin. Lisää kylmää kyytiä tuli ensimmäisen puoliajan lopussa, kun Kevin Schade karkasi Liverpoolin pallonmenetyksen jälkeen maalintekoon vastaiskusta. Milos Kerkez kavensi vielä ennen puoliaikataukoa, mutta Brentford rokotti kolmannen kerran tunnin pelin kohdalla.

Avaa kuvien katselu
Dango Outtara oli yksi näkyvimmistä hahmoista Brentfordin voitossa. Tässä hän tuulettaa avausmaalia yhdessä Mikkel Damsgaardin kanssa. Kuva: Javier Garcia/Shutterstock/All Over Press
Videotarkistuksen jälkeen kävi ilmi, että Liverpoolin Virgil van Dijk oli rikkonut Outtaraa rangaistusalueella. Brentfordin brasilialaishyökkääjä Igor Thiago viimeisteli maalin rangaistuspotkusta.

Avaa kuvien katselu
Igor Thiago on huippuvireessä. Kuva: Alamy/All Over Press
Brasilialaishyökkääjälle maali oli jo kauden kuudes. Enemmän maaleja kuluvalla Valioliiga-kaudella on paukuttanut vain Manchester Cityn Erling Haaland, joka on onnistunut 11 kertaa maalinteossa.
Viime kaudella Valioliigan maalikuninkuuden 29 osumalla ylivoimaisesti voittanut Mo Salah kavensi vielä Liverpoolille, mutta mestarijoukkue joutui kuitenkin nöyrtymään tappioon.