Hirmumyrskyt|Tuhot uhkaavat etenkin Jamaikaa, mutta ne ovat mahdollisia myös Haitissa ja Kuubassa.
Karibianmerellä pauhaava trooppinen myrsky Melissa on kasvanut kolmostason hurrikaaniksi, kertoo Yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskus.
Keskus ennustaa Melissan voimakkuuden edelleen kasvavan.
Jamaikalle on odotettavissa henkeä uhkaavia ja katastrofaalisia ilmiöitä, kuten syöksytulvia ja maanvyörymiä, ja ne ovat mahdollisia myös osassa Haitia ja Kuubaa.
Kolmostason hurrikaani tarkoittaa viisiportaisella asteikolla sitä, että mittavaa tuhoa on odotettavissa. Hurrikaanin ennustetaan osuvan Jamaikalle alkuviikosta.
Tuulen nopeus hurrikaanissa oli noin 51 metriä sekunnissa varhain sunnuntaina Suomen aikaa.

Bensapumppu suojattiin myrskyn varalta Texacon huoltoasemalla Jamaikan Kingstonissa. Kuva: Octavio Jones / Reuters

Myrskyn nostattama aalto pyyhki Kingstonin rantaa Caribbean Terracen alueella lauantaina. Kuva: Ricardo Makyn / AFP

Nainen käveli tulvavesien täyttämällä kadulla Santo Domingossa Dominikaanisessa tasavallassa perjantaina. Kuva: Eddy Vittini / Reuters