Mika Heikkila

Kauko muistelee elämänsä käännekohtaa sekä äitinsä raivokohtauksia.

12. helmikuuta 1959 syntyi Valkeakoskella muuan . Oulussa kasvanut nuorukainen tuli myöhemmin tunnetuksi muusikko-kirjailija . 

Kaukon rock-ura on kestänyt jo yli 45 vuotta. Äskettäin hän innostui muistelemaan nuoruusvuosiaan Instagramissa. 

Rauha raivokohtauksilta

Kauko kertoo pyrkineensä aikoinaan sekä kotikaupunkinsa Oulun että Turun yliopistoon. Hänet hyväksyttiin molempiin, mutta Turku historiallisine rakennuksineen veti muusikkoa puoleensa. 

Kauko on julkaissut yli 20 studioalbumia.

Kauko on julkaissut yli 20 studioalbumia.
Mika Heikkila

Lauralle-hitin laulaja muistelee lompsineensa asuntolaan matkalaukun sekä kirjoituskilpailusta saamallaan 5000 markan palkkiolla hankkimiensa stereoiden kanssa. 

– Oma kämppä tuntui mahtavalta. Enää minun ei tarvinnut sietää äidin raivokohtauksia, Kauko kirjoittaa maalaillen eläväistä kuvaa vuosikymmenien takaa. 

– Olin yksin vieraassa kaupungissa, enkä tuntenut ketään. Mutta minulla oli 59 lp-levyä. Virittelin stereot kirjoituspöydälle ja panin Velvet Undergroundin banaanilevyn soimaan.

Punkkarit löytyivät kahvilasta

Kauko kertoo lähteneensä tutustumaan kaupunkiin. Hän oli tavannut aiemmin Kuusrockissa turkulaisen henkilön, jonka muisti kertoneen eräästä suositusta kahvilasta. Niinpä Kauko suuntasi sinne.

Kahvilan pöydäsä löytyikin punk-henkinen poppoo. Likaisten kahvikuppien ja tumppien täyttämän tuhkakupin äärellä Kauko esitteli itsensä.

Nykyisin Kauko tunnetaan rosoisesta lookistaan. Nuorempana hänellä ei kuitenkaan ollut partaa laisinkaan. Arkistokuva 2021.

Nykyisin Kauko tunnetaan rosoisesta lookistaan. Nuorempana hänellä ei kuitenkaan ollut partaa laisinkaan. Arkistokuva 2021.
WWW.PASIMURTO.COM

– Sanoin: ”Hei. Olen Kauko Röyhkä. Tulin juuri Oulusta. Teen musiikkia. Kuka haluaa tulla mun bändiin?”

Innostunut Martti

Kaukon julkaisusta löytyy kuva, jossa hän makoilee sängyllä valkoinen t-paita päällään. Käsissään hän pitelee kitaraa. Katse on tuima.

Muusikon tarina on kerännyt satoja tykkäyksiä. Myös näyttelijä on vaikuttunut Kaukon kertomuksesta. 

– Kuin katselisi elävää kuvaa, kiitos! Martti kirjoittaa kommenttikentässä. 

Jos upotus ei toimi, näet  julkaisun täältä