Mikko Leppilampi kertoi tilanteestaan suorassa tv-lähetyksessä.

Mikko Leppilampi palasi julkisuuteen Huomenta Suomessa. JOONA RISSANEN

Näyttelijä-juontaja Mikko Leppilampi, 47, palasi ensi kertaa tv-kameroiden eteen Huomenta Suomen suorassa lähetyksessä.

Leppilampi on viettänyt hiljaiseloa vuoden 2024 keväästä lähtien. Silloin hän joutui valtaisan kohun keskelle, kun Seiska-lehti kertoi, että Leppilammen epäillään ahdistelleen naista asiakaspalvelutilanteessa Inarissa Ivalo-sarjan kuvausten aikana. Marraskuussa 2024 kuitenkin uutisoitiin, ettei Leppilampi saanut syytettä seksuaalisesta ahdistelusta. Syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen asiassa, sillä väitetystä seksuaalisesta ahdistelusta ei ollut riittävästi näyttöä.

Nyt Leppilampi teki paluun julkisuuteen ja kommentoi tilannettaan. Aki Linnanahde viittasi heti alkuun 1,5 vuoden poissaoloon julkisuudesta.

– Ymmärrän sen, että viittaat tähän, että jouduin kohun keskelle. Jos ajatellaan oikeudellista prosessia, jos sitä haluaa kunnioittaa. Silloin en voi, enkä halua keskustella muissa foorumeissa siitä, Mikko Leppilampi kommentoi tv-lähetyksessä.

Hän sanoo halunneensa ottaa kohun keskellä irtioton ja käsitellä tapahtunutta.

– Minulla on vastuu siitä, miten perheeni voi ja miten itse voi. En keksinyt parempaa ratkaisua kuin olla hiljaa.

Leppilampi kertoo halunneensa kunnioittaa ahdistelukohussa viranomaisten tutkintaprosessia. Hän sanoo kasvaneensa tv-kameroiden edessä nuoruusvuotensa ja tajuavansa, että kohu kiinnostaa.

– Olisin naiivi, jos en ymmärtäisi, miksi se nostetaan. Se kiinnostaa ja se käsitellään. Jos en siihen kommentoi, se narratiivi jää siihen. On asioita, joihin voi ja joihin ei voi vaikuttaa. Keskityn niihin, joihin voin vaikuttaa. Se kiinnostaa, vaikka olisi tullut päätöskin, hän jatkaa.

Näyttelijä-juontaja kertoo pohtineensa, koska kohun käsittely julkisesti loppuu.

– Pelkään vaan, että mahdollistetaanko me kulttuuria, jossa oikeudellisen prosessin kunnioittaminen jää toissijaiseksi, ja voidaan tehdä päätös julkisuuden tasolla, Leppilampi sanoo.

– Sekin on sun oikeusturvaa, että asia käsitellään ja siitä kysytään tässä suorassa lähetyksessä, Aki Linnanahde huomauttaa ja kysyy onko Leppilammelle herännyt uusia ajatuksia julkisuustaukonsa aikana.

– Tulee ensiksi mieleen sana näkökulma ja perspektiivi, Leppilampi sanoo.

– Itseään tulee tarkasteltua eri näkökulmasta. Ne asiat, joita on horjahtanut pitämään itsestäänselvyytenä, ne nousevat kirkkaana esiin. Empatia on yksi yleisin voima, sen istuttaminen kaikkeen, enempää ei tarvitse miettiä. Mennä toisen tinkiin, hän maalailee.

Mikko Leppilampi kertoo kiinnittyneensä liikaa työidentiteettiinsä.

– Siitä tuli mulle totuus. Rupesin peilaamaan minuuttani työidentiteetistäni, joka on ulkoa annettu. Se liittyy kokonaisuuteen. Sit tajuaakin, että se on yhden langan varassa. Jos se viedään sulta, oletko rakentanut kaiken sen varaan ja putoatko perseellesi kaivon pohjaan, kunnes silmä tottuu pimeään, rupeat hämärässä näkemään ja löytyy uusi näkökulma, hän aprikoi tv-lähetyksessä.

Huomenta Suomessa käsitellään Leppilammen uutta aluevaltausta: esiintymisvalmennusta. Hän kertoo halunneensa jakaa oppimaansa muillekin.

Aki Linnanahde kysyy, onko Mikko Leppilampea kysytty Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan takaisin, kun Vappu Pimiä lähtee sarjasta.

– Ei ole.

– Menisitkö jos kysyttäisiin?

– Never say never. Toi formaatti on se suuri tähti tuossa. Se elää ja on hyvä, että se pääsee uusiutumaan, Leppilampi perustelee ja sanoo, ettei paluu TTK:hon olisi kovin kiinnostava vaihtoehto.

Elokuussa Mikko Leppilampi kommentoi kohua ystävänsä Vappu Pimiän podcastissa. Menestyksekästä uraa tehnyt tähti kertoi, miten työt loppuivat kohun aikana kuin seinään.

– Ajattele se tilanne, kun kaikki se menee pois, et kelpaa mihinkään. Kuin nopeasti tajuaa, että ovet sulkeutuvat, tuolit kääntyvät negatiivisella tavalla. Tunnistaa todella vahvasti sen, että tämä on maailma, joka ei ole omissa käsissäsi, eikä ole sinun valinnoistasi kiinni, Leppilampi pohti Valo Pimiässä -podcastissa.

Leppilampi voitti vuonna 2004 parhaan miespääosan Jussi-palkinnon ensimmäisestä elokuvaroolistaan Helmiä ja sikoja -elokuvassa. Siitä urkeni hänelle monipuolinen viihdetaiteilijan ura, joka on pitänyt sisällään niin tv-juontopestejä, elokuvia, musiikkia kuin rooleja tv-sarjoissakin. Leppilammen tunnetuimpiin töihin lukeutuvat tv-pesti Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, ja roolit Paha maa ja Härmä -elokuvissa, sekä Ivalo- ja Hautalehto-sarjoissa.