Presidentti Sauli Niinistö sivuaa uudessa kirjassaan myös perussuomalaisten hajaannusta 2017 ja uskoo itsekin aiheuttaneensa sotkua. Timo Soini vahvistaa kitkerät tunnot.

Presidentti Sauli Niinistö palasi täll ä viikolla ilmestyneessä uutuuskirjassaan Kaikki tiet turvaan (WSOY) perussuomalaisten hajaannuksen aikaan 2017. Hän nostaa esiin myös omia virheitään.

– Perussuomalaisten puoluekokous oli tehnyt vallankumouksen ja valitsi uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon vastoin entisen johdon suunnitelmia. Samalla vaihdettiin myös varapuheenjohtajat. Sotkeennuin turhaan ja virheellisesti spekulaatioihin siitä, miten puolueen uusi johto voisi olla hallituksessa mukana, Niinistö tilittää.

Niinistö otti tuolloin tuoreeltaan kantaa muun muassa perussuomalaisten silloisen uuden johdon kuten Jussi Halla-ahon taannoiseen rikostuomioon.

– Kyllä heillä aika tehtävä on edessään, jos haluavat todella vakuuttaa meidät siitä, että ne elementit, jotka tuomioon johtivat, ovat poissa. En ole huomannut, että olisi käytetty puheenvuoroja, joissa on luovuttu aiemmin sanotusta, Niinistö lausui.

– Minä en ole nähnyt, että nämä henkilöt, jotka on tuomittu nimenomaan ihmisarvoon kohdistuvasta loukkauksesta, olisivat osoittaneet tehokasta katumista, hän sanoi niin ikään.

Niinistö ei uudessa kirjassaan ottanut suoraan kantaa siihen, mitä hän sotkeentumisellaan hallituskuvioon tarkoitti.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä lohkesi 2017 Sininen tulevaisuus, joka jatkoi Orpon hallituksessa.

”Halusi itselleen hyvää karmaa”

Jussi Halla-aholla ei ole Iltalehden kysyessä lisättävää Niinistön kommentteihin. Hän viestittää kommentoineensa tapahtumia ja Niinistön roolia elämäkerrassaan.

Markku Heikkilän hiljattain julkaistussa Jussi Halla-aho – Elämäkerta -kirjassa (Readme.fi) todetaan, että ”Sauli Niinistökin tuli työntäneeksi lusikkansa perussuomalaisten soppaan puoluekokouksen vielä ollessa käynnissä”.

– Niinistö otti juristin kaavun ylleen ja mutristeli Halla-ahon ja muiden puheenjohtajien oikeudessa saamiin tuomioihin viitaten: ”Olisi hyvä parantaa tapansa, ettei tule uutta – –. Kyllä heillä aika tehtävä on edessään, jos haluavat todella vakuuttaa meidät siitä, että ne elementit, jotka tuomioon johtivat, ovat poissa. En ole huomannut, että olisi käytetty puheenvuoroja, joissa on luovuttu aiemmin sanotusta”, Heikkilä kirjoittaa.

Halla-ahon mielestä Niinistön kommentit olivat aika heikko suoritus:

– Epäilemättä hän halusi itselleen hyvää karmaa medialta, ja sitä saa Suomessa helpoimmin haukkumalla minua. Hän tuskin oli kovin syvällisesti perehtynyt asioihin, joita kommentoi, Halla-aho kuittaa kirjassa.

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho toimii nykyisin puhemiehenä. Pasi Liesimaa

– Halla-aho lyö Niinistön paheksuvaa lausuntoa vastapalloon myös sanomalla, että olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten presidentti Niinistö olisi suhtautunut, jos väkivaltarikoksista, varkaudesta ja rattijuopumuksesta sakkoihin ja vankeuteen tuomittu Jan Vapaavuori olisi voittanut kokoomuksen puheenjohtajavaalin 2014, Heikkilä kirjoittaa.

”Ei ole tyhmä mies”

Halla-aho kertoo elämäkertaa varten, ettei koskaan varsinaisesti tutustunut Niinistöön.

– Tultuani ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi 2022 ja puhemieheksi 2023 kävimme toki jonkin verran keskusteluja myös kahden kesken. Hän ei kyllä ollut henkilö, joka olisi kovin herkästi ottanut neuvoja vastaan, eikä kukaan niitä siksi uskaltanut hänelle myöskään tyrkyttää, Halla-aho kuvailee kirjassa.

Niinistöllä on myös omassa kirjassaan merkintä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana toimineen Halla-ahon tapaamisesta.

– »Ei ole tyhmä mies – käymme pitkänpuoleisen keskustelun», aloitan päiväkirjamerkinnän, Niinistö kirjoittaa Halla-ahosta.

”Olisi pitänyt oppia pysymään etäämmällä”

Niinistö tunnustaa kirjassaan myös tainneensa aiheuttaa toisen sotkun, kun silloinen pääministeri Juha Sipilä (kesk) ilmoitti perussuomalaisten hajaannuksen jälkeen 2017, että hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossaan – siten, että hallituspuolueeksi tulee uusi Sininen tulevaisuus -puolue, jonka perussuomalaisista eronneet jäsenet, mukaan lukien istuvat ministerit, olivat perustaneet.

Entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk). JOEL MAISALMI

Niinistö kyseli Sipilältä uuden, vaikkakin vain muodollisen hallitusohjelman teon perään. Sipilä oli eri tasavallan presidentin kanssa eri mieltä.

– Sipilä vielä totesi, että uusi hallitusneuvottelu antaisi kokoomukselle aiheen vaatia uutta ministerisalkkujen jakoa, koska puolueiden voimasuhteet olivat muuttuneet. Sitä en ollut tullut edes ajatelleeksi. Kuulin sittemmin herättäneeni sinisissä kitkeriä tuntoja, sillä minun epäiltiin olleen kokoomuksen asialla ja vähentämässä sinisten salkkuja. Tämä oli niitä kokemuksia, joista minun olisi pitänyt oppia pysymään etäämmällä päivänpolitiikasta, Niinistö kirjoittaa.

Soini allekirjoittaa kireät tunnot

Iltalehden tavoittama perussuomalaisten entinen puheenjohtaja ja sinisissä 2017 alkaen ulkoministerinä jatkanut Timo Soini toteaa, että Sauli Niinistö kirjoittaa ”fiksusti”.

Soini allekirjoittaa Niinistön mainitsemat kitkerät tunnot sinisissä ja sanoo olevansa aika varma, että Niinistö puhuu totta ja uskoo, että Niinistö ajatteli hallituksen muodostamisprosessia nimenomaan valtiosääntöopilliselta kannalta.

– Hän on tarkka mies ja minä uskon häntä tuossa.

Soinin kommenttien perusteella sinisissä oli tunnelma, että uudet hallitusneuvottelut olisivat voineet johtaa ministeripestien uusjakoon.

– Koettiin, että jos me päästämme tämän etäälle, niin kaikesta hävitään. Mehän sitten menetimme puhemiehen paikan kokoomukselle tai Maria Lohela menetti sen, Soini sanoo.

Soini ei tunnu ajattelevan, että Niinistö olisi ollut kokoomuksen asialla mutta Soinin joukoissa koettiin muutoin, että kokoomuksen ”nulikat” yrittivät käyttää tilaisuutta hyväkseen.

– Olimme sitten tyytyväisiä, kun Sipilä otti kannan. Me sanoimme, että pitää olla niin, että samat voimasuhteet säilyvät tai sitten kaadetaan koko paska.

”Syntivelka huutaa taivaaseen saakka”

Siihen, että Niinistö sanoo myös sotkeentuneensa turhaan ja virheellisesti spekulaatioihin, miten perussuomalaisten uusi johto voisi olla hallituksessa mukana, Soini sanoo, että Niinistö ”varmaan silloin ymmärsi mitä siinä tapahtuu eikä puolue ole ollenkaan sama”.

– Ja tässähän Petteri Orpon (kok) ja nykykokoomuksen syntivelka huutaa taivaaseen saakka. Siis tämähän on eri puolue ja ei minun aikanani puoluejohdolla ollut mitään rasismikohuja eikä ministereillä.

– Ymmärrän sen tietysti, kun ad hocina niitä kysymyksiä Niinistöltäkin kysytään, niin hän vastaa. Mutta tietysti nyt jälkeenpäin hän ajattelee, että olisi voinut olla vastaamattakin puolueiden sisäisiin asioihin. Mutta enpä minä tuota suurena syntinä pitänyt silloin enkä pidä nyt, Soini toteaa.

”Pikkuherraan tarttuu”

Toimittaja Teemu Luukka paljasti uudessa kirjassaan Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu (Otava), että Orpo ehdotti hallitusyhteistyötä perussuomalaisille jo vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Kesällä 2017 Orpo ei vielä nähnyt, syynä ”arvopohja”, edellytyksiä yhteistyölle Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa.

Soinin mielestä Orpon 2019 yhteydenotto Halla-ahoon kertoo kokoomuksen oikeistolaistumisesta ja siinä näkyy oppositioon haluamattoman puolueen ”vallantäyteisyys”.

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini. Elle Laitila

Soini toteaa, että nykykokoomukselle on tapahtunut sellaista, mitä hänen oli vielä vaikea uskoa eli aidon vuodon mahdollisuus perussuomalaisiin.

– Minähän en koskaan saanut kokoomukselta ääniä pois. Jytkyt ja jatkojytkyt ja äänet on otettu demareilta ja kepulta. Mutta tämä onkin mielenkiintoinen juttu, että Halla-ahon–Purran falangi saa tällaisia kokoomuslaisia pikkuherroja äänestämään persuja. Ja niitä on jonkin verran. Se paatti vuotaa sinne. Se on sellainen saavutus, mihin ei pystynyt Georg C. Ehrnrooth, ei Risto E.J. Penttilä enkä minä. Mutta nyt näyttää olevan, että pikkuherraan tarttuu professoritason autistinen höpinä.

Ehrnrooth oli aikoinaan RKP:n kansanedustaja, joka siirtyi 1973 Suomen Perustuslailliseen kansanpuolueeseen, josta tuli myöhemmin Perustuslaillinen oikeistopuolue. Penttilä taasen oli Nuorsuomalaisen puolueen kansanedustaja.

Soinin spekuloiman vuodon kokoomuksesta PS:ään takana voi hänen mukaansa olla myös akateeminen työttömyys esimerkiksi sairaanhoitopiireissä ja ylemmillä toimihenkilöillä.

– Samaan aikaan, kun potkulakia helpotetaan neljäsataa ihmistä joutuu Elisalta pois. Siellä monen mieleen on voinut käydä, että onko tämä nyt sitä kokoomuksen politiikkaa.

Teleoperaattori Elisa on kertonut aloittavansa muutosneuvottelut, jolla se aikoo karsia enintään 450 työpaikkaa.