Koko vuoden 2025 ajan Rolls-Royce on muistuttanut Phantom-mallinsa satavuotisesta historiasta kertomalla otteita sen kehityksestä. Kaiken huipentumana on juhlamalli, jolla on kerrassaan korskea nimi: Phantom Centenary Private Collection.
Brittimerkki on keskittänyt autoon kaiken taitonsa, mikä nostaa sen kaiken tähän saakka nähdyn yläpuolelle. Niin tekee myös hinta, jota ei ole kerrottu virallisesti. Kuitenkin kuiskitaan, että auto maksaa 2,5 miljoonaa euroa. Tuotantomäärä on 25 kappaletta.
Rolls-Royce kuvailee kehittäneensä Phantom Centenary Private Collectionin juhliakseen yhtä maailman tunnetuinta ylellisyysesinettä. Erikoismalli on 40 000 tunnin työn tulos, joka muistuttaa Phantomin olevan mitä suurimmassa määrin statussymboli, taideteos ja historiallinen muistomerkki. Eikä tuo ole liioittelua, sillä erikoismallia kehitettiin kolme vuotta, ja se kertoo automaailman ikonin tarinan.
Korin kaksivärinen teema kuvaa 1930-luvun Hollywoodin kultaista aikaa. Valkoisen ja mustan yhdistelmään on saatu aikaan metallinen loiste murskaamalla lasia kirkaslakkaan. Taustalla on ehkä muitakin salaisuuksia, joita ei kerrota julkisesti.

Kukaan ei voi olla huomaamatta keulan Spirit of Ecstasy -patsasta, joka on tehty 18 karaatin kullasta. Koska se ei ollut vielä riittävän arvokasta, se on päällystetty 24 karaatin kullalla täydellisen viimeistelyn varmistamiseksi. ”Flying lady” on asetettu käsin viimeistellylle emalilaatalle, jossa on Phantom Centenary -teksti.
Kultaa löytyy muualtakin, sillä autossa on neljä 24 karaatin kullasta tehtyä Rolls-Royce-merkkiä. Erikoisuuksiin kuuluvat vanteet, joissa on valmistettavan erän määrää kuvaavat 25 kaiverrettua linjaa, ja yhteensä vanteissa on sata linjaa, mikä kertoo Phantom-mallin iän.

Sisustus tuo mieleen taidemuseon tai -gallerian. Takapenkki on muutettu kankaaksi, jolla kerrotaan Phantomin tarina kolmessa kerroksessa. On helppo uskoa, että kokonaisuuden hahmottamiseen kului vuosi ennen kuin taideteosta alettiin tehdä, ja siihen käytettiin yli 160 000 ommelta.

Ensimmäisellä tasolla näytetään Phantomin historialle tärkeät paikat merkin ensimmäisestä tehtaasta Lontoon Conduit Streetillä aina Henry Roycen tekemiin öljymaalauksiin Etelä-Ranskasta. Toisella tasolla esitellään historian hienoimpia Phantom-yksilöitä yksityiskohtineen. Kolmannella tasolla on nähtävänä abstrakteina teoksina seitsemän kunkin Phantom-sukupolven merkittävää omistajaa.

Huomion arvoista on sekin, että takapenkin verhoilu on kangasta, kun sen sijaan vain etuistuimet on verhoiltu nahalla. Olivathan ne tarkoitettu kuljettajille. Etuistuimien taide on tehty laserilla. Nähtävänä on Seagull-koodinimellä kulkenut ensimmäinen vuoden 1923 Phantom I:n prototyyppi. Mukana on myös jänis, sillä uudelleen vuonna 2003 tulleen Rolls-Roycen koodinimi oli Roger Rabbit.

Takana matkustajilla on pienet upeat pöydät, joihin on etsattu vuoden 1925 Phantom I ja Phantom VIII. Ovissa on Blackwood-panelointi, joka näyttää enemmän painetulta teokselta kuin puulta. Jokaisessa paneelissa on laseretsaus, 3d-työtä, ja kaiken keskellä kulkee 24 karaatin kullasta tehty tie lisäämässä työn visuaalista antia.

Moottoriakaan ei ole jätetty ulkonäöllisesti vakioksi, vaan 6,75-litrainen V12 on saanut ylleen uuden suojan. Valkoisessa kokonaisuudessa on 24 karaatin kullalla tehdyt koristelut. Lähes äänettömästi toimiva moottori muistuttaa menneestä, sillä erikois-Phantomin virallinen kulutus on yli 15 litraa sadalla ja vastaava hiilidioksidipäästö yli 350 g/km.
