Israel on vastustanut muun muassa Turkin joukkojen mahdollista lähettämistä Gazaan.

Israels premiärminister Benjamin Netanyahu står bakom ett podium.

Avaa kuvien katselu

Israel on jatkanut iskujaan Gazan kaistalle, vaikka alueella pitäisi olla voimassa aselepo. Presidentti Donald Trumpin on uutisoitu pelkäävän, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu olisi luopumassa aseleposopimuksesta. Kuva: EPA

Israel päättää täysin itsenäisesti, mitkä maat se hyväksyy Gazan aseleposopimusta valvoviin turvallisuusjoukkoihin, sanoo Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

– Israel on itsenäinen valtio. Me puolustamme itseämme omilla keinoillamme ja tulemme päättämään kohtalostamme, Netanjahu sanoi hallituksen ministerien kokouksessa.

– Emme tarvitse siihen kenenkään hyväksyntää. Me valvomme turvallisuuttamme, pääministeri jatkoi.

Useiden arabi- ja muslimimaiden uskotaan olevan valmiita lähettämään joukkojaan. Israel on vastustanut muun muassa Turkin joukkojen mahdollista lähettämistä Gazaan.

Israelin ja äärijärjestö Hamasin välille solmittu aselepo on pysynyt voimassa siitä huolimatta, että osapuolet ovat syytelleet toisiaan sen rikkomisesta ja Israel on edelleen tehnyt iskuja Gazan kaistalle.

Yhdysvallat lähetti kuluvalla viikolla muun muassa varapresidentti J. D. Vancen ja ulkoministeri Marco Rubion Israeliin keskustelemaan Gazan tilanteessa.

Yhdysvaltalaismedian mukaan presidentti Donald Trumpin hallinto pelkää, että Netanjahu olisi luopumassa aseleposuunnitelman toimeenpanosta.