Selviytyjät Suomi. Lars Johnson/Sanoma.
Lars Johnson

Selviytyjät Suomen yksilövaiheessa taktikointi on hurjaa.

Selviytyjät Suomessa on siirrytty yhteen heimoon ja yksilövaiheeseen. Yhdeksäs jakso osoitti, että sen myötä myös keskinäinen juonittelu ja liittoutuminen ovat entistä kovempaa.

Video: Saana ja Laura Akiola kertovat Selviytyjät-taipaleesta

epäili, että kisoissa pärjänneet ovat nyt tulilinjalla pudotettavaksi heimoneuvostossa. Jakson palkintokisan voittanut vaikutti olevan samoissa ajatuksissa ennen koskemattomuuskisaa.

– Kisamenestys varmasti vaikuttaa asemaan heimossa. En minäkään halua vahvoja kisaajia yksilövaiheeseen mukaan, koska se pienentää omia mahdollisuuksia voittaa, Jeffrey kertoi juontaja .

– Tämä on minun tärkein skaba tähän mennessä. Laitan ihan kaiken peliin alusta asti, Jeffrey sanoi.

Tragedia

voitti koskemattomuuskisan.

– Ei kai tässä jokaista skabaa kannata voittaa. Alkaako jengi ajatella, että olen kova pelaaja?, Janne N:kin epäili.

– Olin ylpeä ja iloinen, että Janne voitti. Siinä on kuitenkin sellainen tragedia, että se enteilee sitä, että joudun lähtemään, Jeffrey pelkäsi.

”Ei mitään järkeä!”

Tästä alkoi ennennäkemätön heimolaisten keskeinen liittojen, vastaliittojen ja varjoliittojen kehittely.

Edellisessä jaksossa kokoontunut niin sanottu grillijengi , , ja suunnitteli Jeffreyn tai Janne N:n poistoa. Jengiin mukaan liitetty lipesi rivistöstä ja kertoi suunnitelmasta Janne N:lle.

Saana B. puolestaan kehitteli liittoja siellä ja täällä.

– Ei hitto, ei tässä ole mitään järkeä! Minä olen liitossa jokaisen pelaajan paitsi Jeffreyn ja Jannen kanssa, Saana B. sadatteli jo itseään.

Pelot toteutuivat

Heimoneuvoston äänestyksessä Jeffreyn pelot osoittautuivat oikeaksi. Viidellä äänellään hän sai lähteä.

– Tässä kohtaa minun kisastrategiaani on pakko äänestää kovia kisaajia, Jeffreytä äänestänyt Anna-Kaisa kiteytti kameralle.

– Pitäkää lippu korkealla ja pitäkää lippu korkealla!, Jeffrey hyvästeli muut hyväntuulisesti.

Heimoneuvoston jälkeen Jeffrey oli hieman synkempi.

– Tuli tämä vähän puun takaa, mutta tiesin, että kovia kisaajia äänestetään. Tiinakin tippui viime heimoneuvostossa, Jeffrey pohti.

– Otin liikaa roolia ja olisi pitänyt olla enemmän taka-alalla. Olisi pitänyt katsella enemmän kuin suorittaa. Harmittaa sairaasti!

Selviytyjät Suomi Nelosella sunnuntaisin kello 19.30.