
Laulaja Emilia Sisco löysi jo nuorena oman identiteettinsä soul-musiikista. ”Pystyin samastumaan soulin esittäjiin, kieleen, sanoitusten sisältöön ja musiikin vibaan.” Kuva: Kalle Koponen / HS
Emilia Sisco pitää itseään sekä suomalaisena että sambialaisena, mutta kummassakaan maassa hän ei tunne kuuluvansa joukkoon.
Laulaja Emilia Sisco nousi suuren yleisön tietoisuuteen viime vuonna, kun hän julkaisi levynsä Introducing Emilia Sisco. Kyseessä oli yksi vuoden parhaista esikoislevyistä, ja sitä kiiteltiin myös muualla Euroopassa.
Siitä lähtien Sisco on ollut tiiviisti esillä. Esimerkiksi viime kesänä hän esiintyi melkein kaikilla pääkaupungin festivaaleilla Flow’sta Juhlaviikoille.