Lidl aikoo avata pop up -ravintolan yhdessä Henri Alénin kanssa.

Henri Alénin menun kaikki raaka-aineet ovat Lidlin myymälästä. Pete Anikari

Keittiömestari Henri Alén ja Lidl avaavat Lidlerie-ravintolan marraskuun lopussa. Kyse on pop up -ravintolasta, joka toimii Finnjävel Salin tiloissa.

Alén otti Lidlin tarjoaman haasteen vastaan ja suunnitteli menut, joiden raaka-aineet ovat Lidlin tarjonnasta. Menut ovat superhalpoja. Ne nimittäin maksavat vain sen verran kuin kyseiset raaka-aineet maksavat myymälässä. Edullisimman menun hinta on vajaa 13 euroa, kalleimman alle 20 euroa.

Vaikka Lidlerie-ravintola on auki vain vajaan viikon, ei se ole mikään läpihuutojuttu. Alén kertoo, että avaus tehdään kuin muissakin ravintoloissa. Se tarkoittaa muun muassa ravintolan sisustusta, kuittien logon muuttamista, tarjoilijoiden vaatetusta, ravintolasalin musiikkia, leipävalikoimaa, kahvia, vettä.

– Asiakas tulee Lidlerie-ravintolaan, ei Finnjävelin Saliin, Alén muistuttaa.

Alén kertoo, että myös Ruotsissa on avattu joitakin vuosia sitten Lidlin ravintola yhdessä huippukokin kanssa, mutta silloin asiakkaille ei heti kerrottu, että kyse on ruokakauppaketjun ravintolasta.

Henri Alén on suunnitellut hänen ja Lidlin pop up -ravintolan menun. Pete Anikari

Lidlin markkinointipäällikkö Jonna Musa toteaa, että Suomessa ihailtiin heidän silloista projektiaan ja ajatus jäi kytemään.

– Vihdoin pääsemme toteuttamaan ajatuksen, Suomen-tiimin tyyliin tietysti. Meillä on kytenyt idea ravintolasta jo pidemmän aikaa, ja myös asiakkailta on tullut toiveita tästä.

Tempauksella halutaan myös muistuttaa, että ruokakaupan raaka-aineet ovat laadukkaita.

Alén on innoissaan projektista, joka antaa monelle harvemmin ravintolassa käyvälle ihmiselle mahdollisuuden ravintolaruokailuun.

Alén aloitti menun suunnittelun kuten yleensäkin eli tutkimalla raaka-aineluetteloita. Hän kävi läpi Excel-listat ja päätti raaka-aineet. Yksi ruoka oli Alénin mukaan pakko laittaa menulle. Kyse on tietenkin risotosta, joka on tällä kertaa herkkutattirisotto.

Alén lupaa olla mahdollisimman paljon Lidlerien keittiössä.

– Tykitetään ihan niin kuin raflassa aina, hän nauraa.

Vaikka tällä kertaa pakkauskoot ovat normaalia pienemmän tai kaupassa myytävä suklaa on ominaisuuksiltaan hieman erilainen kuin ammattikeittiöiden käyttämä.

Erityisen hauskana Alén pitää sitä, että ravintolassa on Euroopan Lidleissä myytäviä viinejä.

– Oma työnsä oli saada ravintolaan Lidl-viinit. Niitä kun ei meillä Suomessa ainakaan vielä saa myydä. Tämän osalta tarvitsimme apua kollegoiltamme muista maista. On mahtavaa, että pääsemme maistattamaan asiakkaillemme omia viinejämme, Musa toteaa.

Keiden uskotte tulevan syömään?

– Toivomme ja uskomme, että tämä ravintola kiinnostaa laajasti erilaisia ihmisiä. Koska hintataso on niin matala, uskomme, että myös ne, joilla ei ole yleensä varaa käydä huippuravintoloissa, löytävät tiensä Lidlerieen, Musa sanoo.

Samoilla linjoilla on myös Alén.

– Toivon, että tulisi heitä, jotka eivät normaalisti käy meillä, toivon kaikenkarvaista sakkia, vauvasta vaariin.

Suomessa on aiemminkin ollut ravintolan ja ruokakupan yhdistelmiä.

Järvenpään K-Citymarketin kauppias Markku Hautala perusti vuonna 2018 Sesonki-ravintolan keittiömestari Matti Jämsénin kanssa. Ravintolan raaka-aineet olivat samoja kuin ruokakupassa oli myynnissä.

Lidlerie on auki 25.–29.11.