Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps): ”Ainuttakaan täysistuntoa en ole jättänyt väliin edes sairauden takia.”

Näin Teemu Keskisarja (ps) poseerasi Iltalehdelle Hietaniemen hautausmaalla viime elokuussa. ATTE KAJOVA

Kansanedustaja ja PS:n I varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja syyttää mediaa laiskottelusta.

– Yksikään journalisti ei vaivaudu kaivamaan tietoja kansanedustajien työnteosta ja poissaoloista, Keskisarja sanoo tiedotteessaan.

Tiedotteessaan Keskisarja jatkaa, ettei hänellä ole kaudella 2023–2025 tähän mennessä yhtään poissaoloa.

– Ainuttakaan täysistuntoa en ole jättänyt väliin edes sairauden takia. Liike on lääke. Pysyn työkuntoisena, koska kokousten, puheenvuorojen, istumisen, lukemisen ja kirjoittamisen tauoilla pelaan sählyä ja futsalia. Eduskunnan pelivuoroista kuulin heti kättelyssä työhuonenaapurilta, edustaja Mikko Lundénilta (ps), hänelläkin on näköjään nolla poissaoloa, Keskisarja kirjoittaa.

Ainakin Iltalehti ja Ilta-Sanomat ovat säännöllisesti kertoneet kansanedustajien poissaoloista niin täysistunnoista kuin valiokunnissakin. Keskisarjan väite, ettei ”yksikään journalisti vaivaudu kaivamaan tietoja kansanedustajien työnteosta ja poissaoloista”, ei siis pidä paikkaansa.

”Hiljentyminen hautausmaalla ei ole laiskottelua”

Hänen mukaansa hiljentyminen hautausmaalla ei ole laiskottelua.

– Pikemmin ajatusten keruuta ja hyötyisää sielunhoitoa, Keskisarja linjaa.

Iltalehti uutisoi viime viikolla Keskisarjan tavasta hoitaa kansanedustajan tehtävää tämän omiin sanoihin tukeutuen.

– Tänään jos mä tulin taloon yhdeksältä ja lähden neljältä, niin siitä ajasta mä oon ehkä pari tuntia kuntosalilla, yhden tunnin kävelyllä hautausmaalla, ja senkin ajan, mitä mä istun valiokunnissa ja täysistunnossa, niin kirjoittelen jotakin historiajuttua, joka ei liity eduskuntaan, Keskisarja paljasti kansanedustaja Vesa Kallion Facebookissa jakamalla videolla, jonka Kallio veti kuitenkin myöhemmin pois.

Keskisarja nostaa tiedotteessaan joidenkin kollegojensa poissaolot.

– Entä arvoisat kollegat, jotka lehtijutuissa kehuskelevat ahkeruudellaan ja väittävät joutuvansa tekemään Teemunkin työt? Heitä ei näy sählyssä, futsalissa ja hautausmaalla. Mutta poissaolotilastossa näkyy, Keskisarja kirjoittaa.

Hän nostaa esiin seuraavat nimet.

Diarra, Fatima (vihreät) kaudella 2023–2025: 32 poissaoloa, Kallio, Vesa (keskusta): 46 poissaoloa, Kettunen, Tuomas (keskusta): 21 poissaoloa, Partanen, Karoliina (kokoomus): 29 poissaoloa.

Keskisarjan mukaan edellä mainitut luvut koskevat pelkkiä täysistuntoja.

– Valiokuntien työskentelyssä ero on vielä musertavampi laiskuri-Teemun hyväksi, Keskisarja päättää.