Julkisia hankintoja on Suomessa vaivannut kilpailun puute. Kilpailutuksiin osallistuu vain vähän yrityksiä, jolloin kilpailutuksen hyödyt jäävät todennäköisesti toivottua laimeammiksi, kirjoittaa Etla-kolumnissaan vanhempi tutkija Jaakko Markkanen.

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy ilmoitti lokakuun alussa 270 miljoonan euron arvoisesta raitiovaunuhankinnasta sveitsiläiseltä Stadlerilta. Hankintaprosessi piti sisällään noin 1600 teknistä vaatimusta, ja tarjousneuvotteluihin valittiin kolme tarjoajaa. Näistä lopulta vain kaksi jätti tarjouksen, ja vain Stadlerin tarjous täytti hankinnalle asetetut tekniset vaatimukset. Hintavertailua toisen tarjouksen jättäneeseen Skoda Transtechiin ei tästä syystä Kaupunkiliikenteen mukaan edes tehty.

Markkanen toteaa, että sittemmin hankintaprosessista on selvinnyt paljon huolestuttavia seikkoja, kuten syytökset Skoda Transtechin epäasiallisista vaikuttamisyrityksistä.

– Sekavaksi menneen hankintaprosessin seurauksena kysymysmerkiksi jää siis, valittiinko kilpailutuksessa lopulta paras tai edes halvin toimittaja. Nyt Stadlerin yllättäväksi valttikortiksi osoittautui kilpailijan tunarointi hankintaprosessissa, hän kirjoittaa.

Sveitsiläisen toimittajan valinta on saanut paljon kritiikkiä myös siitä syystä, että Skoda Transtechin junat olisi valmistettu oletettavasti Suomessa.

– Kotimaisen tuotannon suosiminen ei kuitenkaan olisi taloudellisesti järkevää, eikä edes laillista Euroopan sisämarkkinoilla. Sillä, olisiko Skoda valmistanut vaunut Kajaanissa vai ei, ei tulisi olla mitään merkitystä hankintapäätökseen. Suomen kaltaisen pienen maan etu ei ole, jos kaikki maat suosisivat kotimaista tuotantoaan, Markkanen muistuttaa.

– Valitettavasti poliittiset intohimot valmistusmaan ympärillä syövät huomiota tärkeämmiltä kysymyksiltä hankintaprosessin kulusta.

Markkanen jatkaa, että vaikka kaikki hankintapäätöksen julkistamisen jälkeen esiin noussut dramatiikka jätettäisiin huomioimatta, raitiovaunuhankintaa voidaan pitää oppikirjaesimerkkinä epäonnistuneesta julkisesta hankintaprosessista.

– Potentiaalisia tarjoajia osallistui kilpailutukseen verrattain vähän, ja lopullisia tarjoajia oli käytännössä vain yksi. Erityisen ongelmalliseksi hankinnan tekee sen poikkeuksellisen suuri koko, lähes 300 miljoonaa euroa.

Tutkija huomauttaa, että jopa Puolustusvoimien hävittäjähankintoihin saatiin viisi tarjousta eri monitoimihävittäjien valmistajilta.

– Miten on siis mahdollista, että monitoimihävittäjien markkinalla on enemmän kilpailua kuin pääkaupunkiseudun raitiovaunumarkkinalla?

Teknisten vaatimusten ja standardien piilevät kustannukset olisi Markkasen mukaan hyvä selvittää. Kaupunkiliikenteen hankintaprosessissa on erityisesti oudoksuttanut päätös jättää Skoda Transtechin tarjous huomioimatta ”ehdottomien teknisten vaatimusten” täyttämättä jäämisen vuoksi.

Kaupunkiliikenne kertoi aiemmin tiedotteessaan, että hankinnan kohteelle oli asetettu yhteensä 1570 pakollista teknistä vaatimusta, joista Skoda Transtechin tarjoama vaunutyyppi jätti täyttämättä kymmenen.

– Toimintaperiaatteena tässä ei itsessään ole mitään väärää, sillä kaikissa julkisissa hankinnoissa ei ole tarpeen katsoa vain hintaa, vaan myös laatua. (–) Liian kireät laatuvaatimukset voivat kuitenkin vähentää kilpailua ja kasvattaa yritysten markkinavoimaa, Markkanen toteaa.

Skoda Transtech on kuitenkin aiemmin toimittanut raitiovaunuja pk-seudulle, kuten muun muassa kaksi vuotta sitten aloittaneen pikaratikan vaunut.

Markkasen mukaan kummallista onkin, että jos Skodan Arctic-vaunut eivät enää sovellu tämän päivän pääkaupunkiseudun raitioliikenteeseen, miksi niitä on hankittu useaan kertaan lisää hyödyntämällä osto-optioita. Kaupunkiliikenne kuitenkin oletettavasti liikennöi aikaisemmin hankkimiaan vaunuja vielä vuosikymmenien ajan.

Poimintoja videosisällöistämme

– Eräs mahdollinen selitys on, että teknisiä vaatimuksia on nostettu pohtimatta sen enempää niiden potentiaalisia kustannuksia tai vaikutuksia kilpailulle. Teknisten vaatimusten ja määräysten kiristämisen seuraukset ovatkin usein piileviä: niistä tehdään harvoin tarkempia laskelmia kustannuksista ja hyödyistä, Markkanen sanoo.

– Voi myös olla, että Skodan hylkäämisen todellinen syy on sen oma epäasiallinen toiminta hankintaprosessin aikana. Tällöin Kaupunkiliikenne on ollut viheliäisessä tilanteessa, jossa Skodan tarjousta ei käytännössä ole ollut mahdollista hyväksyä, mutta sitä on tarvittu kirittämään kisassa mukana ollutta Stadleria, Markkanen jatkaa.

Skoda Transtech on valittanut Kaupunkiliikenteen päätöksestä markkinaoikeuteen. Markkanen toteaa, että näin sekavassa tapauksessa käsittely tuomioistuimessa on varmasti kaikkien osapuolten etu.