Sodan automatisaation historia ja tulevaisuudennäkymät avautuvat maanpuolustuskorkeakoulun tutkijan Matti Purasen tietokirjassa. Suurvallat, Yhdysvallat ja Kiina etunenässä, kilpailevat tekoälyn herruudesta pyrkimyksenään kehittää itsenäiseen päätöksentekoon kykeneviä asejärjestelmiä. Suunnitelmissa siintävät myös käyttöliittymät, joiden avulla tiedustelutietoa voi välittää suoraan droonilta komentajan aivoihin.
Osa hurjankuuloisista visioista on todellisuutta: ”Rynnäkkökiväärein varustetut robottikoirat partioivat Yhdysvaltojen Lähi-idän tukikohtien ympärillä (– –) ja aivokäyttöliittymillä on jo laboratorio-olosuhteissa ohjattu simuloituja, muutamista hävittäjistä koostuvia parvia.”
Tavallisen kansalaisen näkökulmasta on huolestuttavaa, ettei älysotaa käydä vain asein. Mielipidevaikuttaminen ja muu algoritmipohjainen hybridivaikuttaminen kuuluvat suurvaltojen strategiaan. Toisaalta useiden suomalaistenkin käytössä olevat arkiset esineet ovat helposti muutettavissa aseiksi: ”Kaikki dataa keräävät laitteet koululaisten kellopuhelimista sähköautoihin ovat hakkeroitavissa ja siten verkkorikollisten tai valtiollisten toimijoiden käytettävissä.”
Ennen varsinaiseen älysotaan paneutumista kirjoittaja käsittelee sodankäynnin historiallista kehitystä – mikäli tappamiseen tarkoitettuja innovaatioita voi kehitykseksi kutsua. Oman lukunsa saa suurvaltasuhteiden analyysi, joka luo havainnollista kokonaiskuvaa. Nykyinen kylmän sodan näyttämö sijaitsee Tyynellämerellä. Sen keskiössä on Taiwan, johon Kiina aikoo hyökätä viimeistään vuonna 2027.
Rakenteeltaan Älysota on selkeä, kielellisesti pahimmillaan lukukelvoton. Virkerakenteet ovat usein englannin kielen mukaisia, epäsymmetrisiä tai muuten epäselviä. Sotatiedejargonin vielä ymmärtää, mutta teksti vilisee ”adaptoitumisen” ja ”eksperimentoimisen” kaltaisia turhia lainasanoja.
Paikoin sanavalinnoissa on suoranaisia virheitä. Kauko-ohjattava liekinheitintankki ei voi olla ”sotahistorian obskurantti sivujuonne” – obskurantti kun tarkoittaa tietoa ja valistusta vastustavaa ihmistä. Tässä on lueteltuna vain osa heikkouksista, joihin kustannustoimittaja ei harmillisesti ole puuttunut.
Tiedonhaussa ja tiedon jäsentelyssä Chat GPT:tä hyödyntänyt Puranen uskoo, ettei tekoälyllä ”ainakaan vielä ole kapasiteettia tehdä suomen kielellä työskenteleviä kirjailijoita työttömäksi”. Epäilen. Jos tekoälyn tuotoksia muistuttava tyyli hyväksytään, ei ole enää pitkä matka siihen, että kirjailijat nähdään kustannustoiminnan turhina hidasteina.
Matti Puranen: Älysota. 432 sivua. Teos, 2025.
