Elokuvat|Elämäkertaelokuva keskittyy muutamaan kuukauteen nousevan tähden elämässä.
Syksyllä 1981 Bruce Springsteen vetäytyi New Jerseyn Colts Neckistä vuokraamalleen tilalle käsittelemään elämänsä murrosvaihetta. Loistavasti vastaanotetun The River -albumin jälkeinen kiertue oli vienyt voimat, mutta taustalla piili syvempi alakulo.
Kuukaudet Colts Neckissä ovat osa paitsi Springsteenin taiteilijatarinaa myös rockin historiaa. Springsteen äänitti neliraiturilla uusia biisejään demoiksi, joiden pohjalta seuraava albumi soitettaisiin yhtyeen kanssa.
Minimalistiset ja karhean kuuloiset kappaleet julkaistiinkin sellaisinaan levynä Nebraska. Se oli ensimmäinen kärkisarjan rock-tähden tekemä kotinauhoitusalbumi.
Tuo vaihe Springsteenin elämää on nyt tulkittu elokuvaksi. Springsteeniksi valittiin Jeremy Allen White.
”Esitin itselleni vaikean kysymyksen: mitä yhteistä minulla ja Bruce Springsteenillä on”, White kertoo etähaastattelussa Lontoosta.
Piti löytää ihminen julkikuvan takaa, ”purkaa idea Bruce Springsteenistä”.
”Kun vietin hänen kanssaan aikaa, hän kuvaili silloisia mielenliikkeitään. Ei se ollutkaan niin vierasta. Tunnistin epävarmuuden, pelon ja surun.”

Jeremy Allen White on noussut nopeasti tämän hetken kuumimpien näyttelijänimien joukkoon. Kuva: Valerie Macon / Lehtikuva
Elämäkertaelokuvaksi Springsteen: Deliver Me from Nowhere käsittelee hyvin lyhyttä jaksoa, mutta kyse on enemmän henkilökuvasta. Eristäytyessään Springsteen kärsi masennuksesta, johon hän sai myöhemmin hoitoa.
”Elokuvassa on hetkiä, joissa näkee esiintyjä Bruce Springsteenin ja hänen mytologiaansa. Se on pohja kaikelle”, White sanoo.
”Minulla oli vapaus omaan tulkintaani siitä, kuka hän oli yksin ollessaan.”
White on tämän hetken kuumia näyttelijänimiä. Pinnalle hänet nosti sarja The Bear, jossa hän esittää huippukokki Carmy Berzattoa. Kunnianhimoisen, mutta omien kipuilujensa sekä työtaakan alle vaipuvan Berzatton rooli on tuonut hänelle Emmy- ja Golden Globe -palkinnot.
Vuonna 2022 alkaneen The Bearin viidettä kautta tehdään paraikaa. Pääroolia isossa elokuvissa ei White ole aiemmin saanut. Springsteen: Deliver Me from Nowhere ja etenkin hänen roolityönsä on otettu hyvin vastaan.
”
”Haluan pitää jalat maassa.”
Kun muusikko aavisti, että uudet biisit, kuten juuri sävelletty Born in the USA, saattaisivat johtaa vielä suurempiin kuvioihin ja jopa maailmanmenestykseen, hän reagoi siirtämällä ne vasta henkilökohtaisen Nebraskan jälkeiselle levylle.
Whitelle seuraa elokuvan julkisuudesta samanlainen hetki kuin tuo vaihe Springsteenin elämässä: nyt mennään globaaliin tunnettuuteen.
”En ole tainnut ajatella asiaa niin. Pohdin toki hänen julkikuvaansa ja sitä, miten hämmentäviä yleisön odotukset voivat olla”, White sanoo.
”Jos minäkuva ei ole ehyt, toisten ehdotukset ja vaatimukset voivat sekoittaa pään. Toisaalta toivon, että ihmisten käsitykset minusta muovautuvat hiljalleen, eivätkä lähde käsistä. Haluan pitää jalat maassa.”

Jeremy Allen White esittää Bruce Springsteeniä ja Odessa Young näyttelee Fayen roolia tulevassa elokuvassa. Kuva: 20th Century Studios
Springsteen tunnetaan loistavana, stadionkeikoillekin intiimin tunnelman luovana lavaesiintyjänä. Elokuvassa White laulaa itse Nebraskan kappaleita. 1970-luvulta alkaen yleisöä hurmokseen saaneen muusikon karismaa saati taitoa hän ei ehkä olisi uskaltanutkaan lähteä tavoittelemaan.
”Kun näin Springsteenin livenä ensimmäisen kerran, tiesin jo tekeväni tätä elokuvaa, joten lähestyin häntä erilaisin silmin”, White kertoo.
Hänet kutsuttiin Wembleyn stadionille laulajan Euroopan-kiertueella. White katsoi keikkaa Springsteenin läheisten ystävien kanssa. Aina välillä laulaja vilkaisi heidän suuntaansa.
”Kerran hänen katseensa osui minuun. 90 000 katsojan edessä tuntui, kuinka hän halusi sanoa, että tässä on maistiainen tunteesta, jonka hän saa esiintyessään, ja kysyä, uskotko pystyväsi tähän?”
White kuvailee Springsteeniä persoonana lempeäksi ja avoimeksi.
”Lavalla hän tuntee suurta rauhaa”, White sanoo.
”Hänen esiintymisensä vei pelkojani pois. Ymmärsin paremmin, kuka hän on ja miksi hän on niin onnellinen ottaessaan ja hallitessaan tuon tilan.”