Yhteiskunnan muuttuminen näkyy myös hautajaistavoissa. Erityisesti muutos on korostunut maaseutuyhteisöissä, joissa aiemmin vainajaa saattoi olla saattamassa viimeiselle matkalleen jopa satoja ihmisiä. Tänä päivänä hyvin yleistä on se, että hautajaiset järjestetään hiljaisuudessa, vain lähiomaisten läsnä ollessa.
– Mielestäni tämä muutos on korostunut koronavuosien jälkeen, etenkin muistotilaisuudet pidetään yhä useammin vain läheisten kesken, toteaa Kalannin kappeliseurakunnan seurakuntamestari Jani Tanner
Mutta myös perinteisillä hautajaistavoilla on yhä kannattajansa. Vanhoja tapoja arvostetaan ja niiden toivotaan säilyvän.
– Erityisesti tämä näkyy Kalannissa, mutta jokaisessa Uudenkaupungin seurakunnan kappeliseurakunnassa on hautajaisiin liittyviä paikallisia perinteitä. Tämä saattaa aiheuttaa myös hämmennystä, erityisesti ulkopaikkakuntalaisten hautajaisvieraiden kohdalla, lisää Tanner.
Kalantilaiseen hautajaisperinteeseen kuuluu, että vainaja viedään kirkkoon saattoväen seuratessa perässä. Mutta tätä ennen vainajan arkku tuodaan kirkon vieressä olevalta ruumishuoneelta kirkon edustalla olevalle ruumisplassille lähiomaisten seuratessa arkkua.
– Ruumisplassi on täällä yleisesti käytössä oleva nimi, tosin olen kuullut paikkaa kutsuttavan myös ruumistarhaksi tai havumajaksi. Jälkimmäinen nimitys tulee siitä, että alue on ympäröity kuusiaidalla, Tanner selventää.
Kuusiaidan rajaaman alueen sisällä on kaksi ruumiskiveä, toinen naisvainajia ja toinen miesvainajia varten. Kivet on alueelle tuotu 1840-luvulla ja aiemmin vainajan arkku laskettiin ruumiskivelle ennen siirtymistä kirkkoon. Nykyään arkkua ei nosteta pois ruumiskärryiltä.
– Ruumisplassilla arkku käännetään niin, että vainajan jalat ovat kirkon suuntaan. Lähiomaiset ryhmittyvät ruumisvaunujen taakse ja muu saattoväki ruumisplassin ja kirkon välisen tien reunaan. Takavuosina saattoväellä oli tapana järjestäytyä vielä parijonoon, mutta tätä tapaa ei kuitenkaan lähes aina enää käytetä, kertaa Tanner.
Kun kaikki ovat paikoillaan, saapuvat pappi ja kanttori ruumisportille vainajaa vastaan. Kalannin kirkkomaalle johtaa kolme vanhaa porttia. Pääportti, jota esimerkiksi hääparit käyttävät, ruumisportti, mitä kautta vainajat tuodaan kirkkomaalle sekä kolmas, yleiseen käyttöön rakennettu, kirkkomaan eteläkulmalla sijaitseva Haudonportti.
Vainajaa vastaanottamaan tulleet pappi ja kanttori laulavat ruumisportilla virren, yleensä virrestä 606 säkeistöt yksi ja kuusi. Tämän jälkeen vainajan arkku viedään kirkkoon ensimmäisenä saattoväen seuratessa perässä. Tästä eteenpäin hautajaiset noudattavat yleistä kaavaa, toki omaiset ovat saaneet valita hautajaisten aikana esitettävän musiikin ja esitystavan.
– Myös kuolinkellot kuuluvat hautajaisin. Kalannissa soitetaan ns. sanomakelloja samana päivänä, kun henkilö on kuollut tai sitä seuraavana arkipäivänä, mikäli vainajan omaiset tätä pyytävät. Kelloja soitetaan myös silloin, kun vainaja tuodaan ruumishuoneelle ja kun vainaja siirretään ruumisplassilta kirkkoon ja kun hautajaistilaisuuden jälkeen poistutaan kirkosta. Kuolinkelloja soitetaan myös kun menehtyneen seurakunnan jäsenen nimi luetaan seuraavan jumalanpalveluksen yhteydessä. Eli tarvitaan melko paljon kellonsoittoa, Tanner kertoo.
Aiemmin sanomakellojen soitosta pystyi päättelemään vainajan iän ja sukupuolen. Nykyisin kellojensoittoautomatiikka soittaa aina samanpituisen soiton. Miesten soitto alkaa isolla kellolla, naisten ja lasten keskikokoisella. Nykyinen tietosuojalaki estää kertomasta kenelle kelloja soitetaan.
Hautaustavoissakin on tapahtunut suuri muutos. Vainajan tuhkaamisesta on tullut arkkuhautausta yleisempää.
– Tässäkin näkyy kaupungin ja maaseudun ero. Kaupungeissa valtaosa vainajista tuhkataan, mutta maaseudulla arkkuhautaaminen on pitänyt pintansa. Tässä noudatetaan yksin vainajan omaisten tahtoa. Meillä Uudessakaupungissa on se hyvä tilanne, että kaikilla hautausmailla on yhä arkkupaikkoja runsaasti jäljellä, kertoo Jani Tanner.
Siihen, miten vainajan tuhkan kanssa toimitaan, on olemassa useita vaihtoehtoja. Tuhkauurna voidaan laskea hautausmaalla sukuhautaan tai haudata omaan erilliseen uurnahautaan. Tällöin haudalle pystytetään arkkupaikan tavoin hautakivi.
Tuhka voidaan myös sirotella hautausmaalle erilliselle tuhkan sirottelualueelle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tuhka lasketaan maahan kaivettuun kuoppaan ilman uurnaa. Joillakin hautausmailla on sirottelualueen sijaan käytössä maan alle rakennettu yhteiskammio tuhkien sijoittamista varten. Vainajan nimilaatta sijoitetaan yhteiseen uurnalehtoon. Uurnalehtoon voi myös tuoda vainajan muistoksi kukkia ja kynttilöitä.
– Mielestäni on todella tärkeää, että vainajan läheisillä on joku konkreettinen paikka, missä muistella omaa läheistä, korostaa Tanner.
Tuhka voidaan sirotella myös esimerkiksi erämaahan tai mereen, mutta tämä vaatii aina maanomistajan tai vesialueen haltijan suostumuksen. Uudenkaupungin kaupunki on hakemuksesta yleensä antanut luvan sirotella vainajan tuhkat kaupungin omistamalle vesialueelle.
Tanner painottaa, että hautajaisjärjestelyissä huomioidaan aina vainajan omaisten toiveet ja myös vainajan toiveet, mikäli hän on sellaisia esittänyt.
– Käymme aina hautajaispäivän järjestelyt läpi omaisten kanssa ennen varsinaista päivää. Omaisten oloa helpottaa ainakin hieman se, että he tietävät miten hautajaiset etenevät ja miten eri tilanteissa toimitaan, kuvaa seurakuntamestari Jani Tanner.
Yhä käytössä oleva ruumisplassi kuuluu kalantilaisiin hautajaisperinteisiin. Ruumisplassilta on suora näkymä ruumisportille.
Seurakuntamestari Jani Tanner pitää tärkeänä että vainajan läheisillä on joku konkreettinen paikka, missä muistella omaa läheistään.
Hautakivet ovat jälleen persoonallisempia.