Pääkirjoitus|Euroopassa on totuttu hokemaan, että Yhdysvaltojen huomio on Kiinan uhassa ja Tyynellämerellä. Nyt tätä voi epäillä.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on Aasian-turneella. Reissuun latautuu paljon myös Euroopan intressejä, sillä Trumpin ja tämän lähipiiriin Kiinan-politiikka on epäselvää.
Euroopassa on totuttu hokemaan, että Yhdysvaltojen huomio on Kiinan uhassa ja Tyynellämerellä. Nyt tätä voi epäillä. Sotakonettaan Trump keskittää vastaamaan sisäisen turvallisuuden uhkiin ja Yhdysvaltojen etelänaapurustoon Karibialle. Myös vuodot Yhdysvaltojen uudesta kansallisesta puolustusstrategiasta vihjaavat siihen suuntaan, että maan huolet Kiinasta sotilaallisena uhkana laimenevat.
Trumpin teknologia- ja kauppasodassa Kiinaa vastaan on selvästikin rajansa. Kiina latasi jo strategisen aseensa ja rajoitti lokakuussa merkittävästi harvinaisten maametallien vientiä. Se toi ongelmia Yhdysvaltojen ja Euroopan teollisuuteen.
Trump on myös varonut Venäjän-vastaisissa pakotteissa, ettei keppiä heristäessään osuisi liikaa Kiinaan.
Eurooppa on riippuvainen sekä Yhdysvaltojen teknologiasta että Kiinan mineraaleista. Kriittiset mineraalit ovat tärkeitä myös puolustusteollisuudelle, mikä lisää niiden strategista merkitystä. Euroopassa on toki herätty tarpeeseen kehittää omaa Kiinan-politiikkaa, mutta se on Yhdysvalloista riippuvuuden takia todella vaikeaa.
Trump ja Kiinan johtaja Xi Jinping aikovat tavata torstaina Etelä-Koreassa. Tarve hallita erimielisyyksiä on ainakin joiltain osin yhteinen. Xi on kuitenkin esiintymisistään tarkka, eikä tapaaminen ole kaikesta pohjustuksesta huolimatta mitenkään varma.
Yhdysvaltojen Kiinan-politiikka vetää eri suuntiin. Pohjimmiltaan Trump on aina diilien tekijä. Hän voi olla valmis tekemään sopimuksia Kiinan kanssa ihan mistä vain, ehkä jopa Taiwanista, jos hinta vain on oikea.