Mikko Kuustonen tuurasi Katja Ståhlia Elämäni Biisi -ohjelmassa.


Mikko Kuustonen painottaa Elämäni Biisin olevan ehdottomasti Katja Ståhlin ohjelma. Mikko Huisko
Muusikko Mikko Kuustonen tuurasi lauantaina Elämäni biisi -ohjelmassa sairauslomalla olevaa juontajaa Katja Ståhlia.
Kuustosen mukaan ystävänsä Ståhlin tuuraaminen tuntui hänestä luontevalta. Kaksikko on tuntenut toisensa jo pitkään ja tekee myös töitä yhdessä Konsulttitoimisto-podcastin parissa.
– Elämäni Biisiin oli helppo sanoa joo, ensinnäkin siksi, että siellä tarvittiin apua, Kuustonen kertoo.
Tuotantotiimi oli Kuustoselle entuudestaan tuttu, sillä hän on aiemmin työskennellyt samassa studiossa SuomiLOVE -ohjelman parissa. Myös ohjelman bändissä oli mukana useita vanhoja tuttuja.
– Meillä oli hirveän luontevaa ja hauskaa. Kaikella tavalla se oli minusta niin hienoa, että tämä hoitui näin, hän iloitsee.
Nopealla aikataululla ystävänsä saappaisiin hypännyt Kuustonen ilahdutti katsojia suuresti. Hänen esiintymistään kehuttiin paljon muun muassa Facebookissa.
Kuustonen kertoo ilahtuneensa saamastaan kauniista palautteesta, vaikka onkin usein kriittinen omaa tekemistään kohtaan. Hän kuitenkin korostaa, ettei ollut tullut viemään ystävänsä työtä, eikä toivo, että häntä ja Ståhlia esimerkiksi verrattaisiin toisiinsa.
– Se on ehdottomasti Katjan ohjelma, että minähän tässä vain tulin kaverina apuun, hän painottaa.
Katja Ståhl kertoi viime viikolla joutuneensa sairaalahoitoon parin viikon sairastelun jälkeen. Kuustosen mukaan Ståhl kertoi hänelle voinnistaan viimeksi eilen.
– Eilen ainakin hän totesi, että voi paremmin, Kuustonen kertoo.
Myös Iltalehti tavoitti maanantaina Ståhlin tekstiviestitse.
– Ihan okei, hän totesi voinnistaan.
Monet katsojat olivat murheissaan, ettei Ståhlia nähty lauantaina ohjelmassa. Tomi Natri
Kuustosen mukaan heidän yhteisiä podcast-nauhoituksiaan on Ståhlin sairastumisen vuoksi siirretty parilla viikolla. Hän korostaa kuitenkin, että Ståhlin on tärkeää levätä niin pitkään kuin tarpeen.
– Keuhkokuume on vakava juttu kaikille, että kyllähän se täytyy ottaa levon kannalta, hän toteaa.
Kuustosen mukaan televisiotuotannoissa sijaisjärjestelyt eivät aina onnistu helposti, joten hän on erityisen iloinen, että tällä kertaa kaikki sujui hyvin. Hän avaa, että yhden ihmisen poissaolo voi vaikuttaa merkittävästi monien muiden työhön.
– Sitten käy helposti niin, että alkaa tehdä töitä puolikuntoisena, eikä silloin ehdi oikeasti toipua. Siksi minusta on ihanaa, että Katja saa nyt levätä ja toipua, hän kuvailee.
Hän kertoo, että voisi mieluusti auttaa tuuraamisessa uudestaankin, mikäli sitä kysyttäisiin ja hänen omat aikataulunsa sopisivat siihen.
Maanantaina nauhoitetaan ennakkoon euroviisuteemainen Elämäni Biisi -erikoisjakso, jossa juontajana nähdään Mikko Silvennoinen.