12-vuotias poika kuoli impattuaan deodoranttia, kertoo brittilehti Daily Mail. Vastaavan kuolintapauksen epäillään tapahtuneen myös Suomessa.

Brittilehden mukaan kuolintapaukseen liittyy Lynx-merkkinen aerosolideodorantti. AOP

12-vuotias koulupoika Oliver Gorman kuoli impattuaan Lynx-merkkistä deodoranttia, uutisoi brittitabloid Daily Mail.

Daily Mailin mukaan asia ilmeni kuolinsyyntutkinnassa viime torstaina. Lehden mukaan Lynx-deodorantin haistelu on sosiaalisessa mediassa, etenkin Tiktokissa, levinnyt trendi.

Daily Mailin mukaan pojan äiti löysi Gormanin reagoimattomana sängystään. Lehden mukaan poika kiidätettiin sairaalaan, mutta häntä ei saatu elvytettyä.

Kuolinsyyntutkija totesi Daily Mailin mukaan, että hän vaatii ikärajoituksia aerosolideodoranttien myynnille sekä selkeämpiä varoituksia väärinkäytön aiheuttamista haitoista.

Pojan äiti kertoo Daily Mailille kehottavansa vanhempia estämään lapsiaan käyttämästä Tiktokia.

– En halua, että kenenkään äidin tai isän täytyy tehdä samaa kuin minä tein poikani hyväksi sinä päivänä, hän sanoo.

Vastaava tapaus Suomessa

Kuopiossa kuoli elokuussa 2024 seitsemäsluokkalainen poika. Poliisi kertoi tuolloin epäilevänsä, että poika kuoli imppaamisen seurauksena. Poliisi kertoi epäilevänsä mahdolliseen imppaamiseen käytetyn aineen olleen deodoranttia.

– Poliisin käsityksen mukaan erilaisia ponnekaasukemikaaleja, kuten deodorantteja, hiuslakkoja ja kuivashampoota, käytetään päihtymistarkoituksessa lasten ja nuorten keskuudessa. Pahimmassa tapauksessa tästä voi seurata käyttäjän menehtyminen, poliisi kirjoitti tiedotteessa.

Poliisi kehotti painokkaasti vanhempia ja kouluja käymään asiasta keskustelua lasten ja nuorten kanssa.