Venäläinen öljy-yhtiö Lukoil ilmoittaa aikovansa myydä kansainvälisiä omistuksiaan. Se kertoi maanantaina julkaisemassaan tiedotteessa, että syynä myyntiin ovat eräiden valtioiden yhtiötä vastaan asettamat pakotteet.
Lukoil omistaa Suomessa toimivan Teboilin. STT uutisoi viime viikolla, että Neste on keskeyttänyt polttoainetoimitukset Teboilille.
Tiedotteessa ei yksiselitteisesti kerrottu sitä, onko Lukoilin tavoitteena myydä kaikki ulkomaiset omistuksensa vai pelkästään osa niistä. STT ei maanantai-iltana tavoittanut Venäjältä Lukoilin edustajaa kommentoimaan asiaa.
Teboilin markkinointi- ja viestintäjohtaja Toni Flyckt kertoi STT:lle illalla, että Teboililla ei ole tietoa Lukoilin aikeista myydä kansainvälisiä omistuksiaan.
– En kommentoi omistajan asioita. Seuraamme tilannetta ja tiedotamme asiasta, kun siitä on tiedotettavaa, Flyckt sanoi.
Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina, että polttoaine voi loppua Teboilin asemilta jo lähipäivinä. Flycktin mukaan aamulla polttoainetilanne oli kohtalainen ja aamuisen tiedon mukaan polttoaine ei ollut vielä loppumassa. Illan tilanteeseen hän ei ottanut kantaa.
Teboilin mahdollisista maksuongelmista Flycktillä ei ollut tietoa.
Aiemmin maanantaina Neste vakuutti, että Suomessa riittää polttoaineita.
Lukoil aloittanut ostotarjousten harkinnan
Lukoil kertoi tiedotteessa aloittaneensa ostotarjousten harkinnan. Menettely tehdään yhtiön mukaan Yhdysvaltain asettaman siirtymäajan puitteissa. Yhdysvaltain pakotepäätöksessä määrätty kuukauden siirtymäaika päättyy 21. marraskuuta. Lukoil kertoi voivansa hakea jatkoaikaa ulkomaisten liiketoimintojen jatkuvuuden turvaamiseksi.
Yhdysvallat kertoi viime viikolla asettavansa pakotteita Lukoilille ja toiselle venäläiselle öljyjätille Rosneftille. Aiemmin myös Britannia kertoi asettavansa uusia Venäjä-pakotteita, jotka kohdistuvat samoihin yrityksiin.
Teboil kertoi viikonloppuna asiakkailleen suunnatussa tiedotteessa, että tilausten toimituksissa saattaa esiintyä viiveitä, joiden syynä on nykytilanne.
Yhtiö sanoo verkkosivuillaan tekevänsä kaikkensa varmistaakseen, että toimitukset sujuvat mahdollisimman häiriöttömästi. Jos viivästyksiä ilmenee, niiden tarkkaa kestoa ei pystytä tässä vaiheessa arvioimaan.
Teboil piti maanantaina henkilöstöinfon yhtiön tilanteesta. Teboilin Flyckt ei aiemmin maanantaina avannut infon sisältöä tarkemmin, vaan kertoi asioiden olevan luottamuksellisia yhtiön ja henkilöstön välillä.
Asiantuntija: ”Toivottu toimenpide”
Keskuskauppakamarin johtava liikenneasiantuntija Hanna Kalenoja sanoo, että kyseessä on suuri asia. Lukoililla on kansainvälisesti paljon erilaisia toimintoja, paitsi Euroopassa myös esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Kalenoja sanoo, että ilmoitus kansainvälisten omistusten myynnistä on juuri sellainen toimenpide, johon pakotteiden kiristymisen on toivottukin johtavan.
– Eli siihen, että Lukoil ja Rosneft vetäytyisivät Euroopan ja näiden sanktioihin osallistuvien öljymarkkinasta, hän sanoi STT:lle.
Kalenoja huomauttaa, että aikaa tälle on hyvin vähän. Yhdysvaltojen pakotteet astuvat täysimääräisesti voimaan noin kuukauden kuluttua.
”Ei mahdollista myydä kaikkea nopeasti”
Kalenoja sanoo, ettei Lukoilin kaikkien kansainvälisten omistuksien myyminen nopeasti ole varmasti mahdollista. Ostajaehdokkaiden löytyminen riippuu myös siitä, mitä Lukoil on lopulta myymässä. Sillä on esimerkiksi jalostamoja Itä-Euroopassa ja huoltoasemien omistuksissakin on erilaisia järjestelyjä eri maissa.
– Kaikkea ei ole mahdollista nopeasti myydä mutta todennäköisesti tässä haetaan tällaista osittaista tietä ulos näistä pakotteista, Kalenoja sanoo.
Hän huomauttaa, että Lukoilin päätöksen taustalla vaikuttaa todennäköisesti myös käytännön syitä. Esimerkiksi polttoaineen hankkiminen muilta kuin totutuilta toimijoilta ei ole yksinkertaista. Suomeen sopivaa talvilaadun dieseliä ei saa kovin monelta valmistajalta eikä kovin monesta maasta.
Suomessa vähän toimijoita
Kalenoja pitää toivottavana, että jos Teboil on myytävien listalla, sille löytyisi uusi omistaja. Hän huomauttaa, että sen jakeluverkko on hyvin kattava.
– Siellä on paljon erityisesti näitä kylmäasemia ja raskaan kaluston asemia. Olisi tietenkin hyvä, että ne jäisivät sinne huoltoasemaverkkoon.
Ostajan löytyminen Teboilillekaan ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Kalenoja huomauttaa, että Suomessa on vain vähän toimijoita sekä polttoaineiden tukkupuolella että jakelumarkkinassa. Ulkomaista ostajaa hän pitää epätodennäköisenä.
– Hyvin todennäköisesti sieltä asema ja liikepaikka kerrallaan näitä kauppoja tehtäisiin, Kalenoja ennakoi.