Kaupunginhallitus käsitteli ratikan tarkistettua hankesuunnitelmaa maanantaina. Hankkeen tavoitehinta on noussut sadalla miljoonalla eurolla, eikä ratikalla pääsisi lentokentälle.

Avaa kuvien katselu
Vantaan ratikan alustavat työt on aloitettu Tikkurilassa. Kuva: Mikko Haapanen / Yle
27.10. 18:18•Päivitetty 27.10. 18:34
Vantaan kaupunginhallitus päätti jättää ratikan hankesuunnitelman pöydälle maanantain kokouksessaan, tiedottaa Vantaan kaupungin viestintä.
Ylimääräisessä kokouksessa käsiteltiin tarkentunutta hankesuunnitelmaa, jossa tavoitehinta on noin sata miljoonaa euroa korkeampi kuin alkuperäinen tavoitehinta.
Kaupunginhallitus äänesti suunnitelman palautuksesta valmisteluun. Käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 11–4.
Hankesuunnitelman tarkistus tulee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi uudelleen 10. marraskuuta.
Perjantaina selvisi, että raitiotiehankkeen hinta on noussut noin sadalla miljoonalla eurolla. Lopullinen hinta olisi 750 miljoonaa euroa, josta Vantaan rahoitusosuus olisi 541 miljoonaa euroa.
Sen lisäksi päivitetyssä suunnitelmassa päätepysäkki jäisi lännessä Aviapoliksen asemalle, eikä ratikalla siis pääsisi Helsinki-Vantaan lentoasemalle asti.
Kaupunginjohto selvitti hinnan nousun syitä tiedotusvälineille aiemmin maanantaina.
Muokattu 27.10.2025 klo 18.33: Korjattu maanantai perjantaiksi.