Nuorta miestä syytetään äärimmäisen vakavista rikoksista. Syyttäjä vaatii 19-vuotiaalle rangaistusta muun muassa murhasta ja murhan yrityksestä.

19-vuotias mies peitteli kasvojaan kuvaajilta vangitsemisistunnossa 10. heinäkuuta. Risto Kunnas

19-vuotiasta miestä syytetään järkyttävistä rikoksista Etelä-Savon käräjäoikeudessa.

Syyttäjä vaatii nuorukaiselle rangaistusta murhasta, törkeästä vahingonteosta, hautarauhan rikkomisesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, murhan yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä.

Epäillyt rikokset tapahtuivat Mikkelissä ja Jyväskylässä sunnuntaina 6. heinäkuuta. Poliisi on kertonut epäilevänsä, että mies anasti taksin väkivalloin Jyväskylässä ja ajoi sillä Mikkeliin entisen perhekotinsa työntekijän luokse.

62-vuotias nainen löydettiin kuolleena palaneen kotitalonsa raunioista myöhemmin sunnuntaina. Epäilyn mukaan 19-vuotias mies murhasi naisen kello 6–8 välillä, sytytti tämän kotitalon tuleen ja jatkoi pakomatkaansa uhrin autolla.

Mies otettiin kiinni Kangasniemeltä seuraavana päivänä. Hänet vangittiin torstaina 10. heinäkuuta rikoksista epäiltynä.

Iltalehti seuraa asian käsittelyä Etelä-Savon käräjäoikeudessa hetki hetkeltä tiistaina. Tekstimuotoista seurantaa päivittää rikos- ja oikeustoimittaja Janne Niiranen.

Ei vanhempia päivityksiä

”Niin epäreilua”

Henkirikoksen uhrina kuollut nainen teki pitkän uran lasten ja nuorten parissa. Hän oli aktiivisesti mukana eri yhdistysten ja järjestöjen toiminnassa ja puhui paitsi nuorten, myös vähemmistöjen puolesta.

Nainen on ollut vihreiden ehdokas kunta- ja aluevaaleissa viimeksi viime keväänä. Hän ei tullut valituksi. Mikkelin seudun vihreät muistelivat pitkäaikaista jäsentään heinäkuussa julkaistussa somepäivityksessä.

Puolueen puheenjohtaja Sofia Virta jakoi päivityksen haikeilla saatesanoilla hieman henkirikoksen paljastuttua. Virta kirjoitti olevansa sanaton ja järkyttynyt tapahtumista.

– Suuri sydän ja sitkeästi paremman maailman puolesta taistellut persoona on poissa. Se on niin epäreilua, niin väärin.

Poliisi rynni Kainuun prikaatiin

62-vuotiaan naisen kotitalo syttyi tuleen 6. heinäkuuta aamulla. Poliisi epäilee, että 19-vuotias mies on tulipalon takana. Risto Kunnas

Vakavista rikoksista syytettyä nuorukaista ei Iltalehden tietojen mukaan ole syytetty tai tuomittu rikoksista aiemmin.

Hänen vuokranantajansa haki hänelle oikeusteitse häätöä Jyväskylässä sijaitsevasta vuokra-asunnosta viime keväällä. Kanteen mukaan mies ei ollut maksanut lainkaan vuokraa vuoden 2025 aikana. Vuokrarästejä oli toukokuuhun mennessä kertynyt yli 2 500 euroa.

Poliisi etsi karkuteillä ollutta nuorukaista sekä vuokra-asunnosta että Kainuun prikaatista. Mies oli kesällä suorittamassa asepalvelustaan Kainuun prikaatissa, mutta vapailla epäiltyjen rikosten tekoaikaan.