BUGONIA
Ensi-ilta: 31.10.2025
Alkuperäisnimi: Bugonia
Ohjaus: Yorgos Lanthimos
Käsikirjoitus: Will Tracy
Pääosissa: Emma Stone, Jesse Plemons, Aidan Delbis, Stavros Halkias, Alicia Silverstone
Pituus: 118 minuuttia
Ikäraja: K16
Kekseliään tuotantosuunnittelun avulla hitusen muista Yorgos Lanthimosin elokuvista eronnut Oscar-palkittu Poor Things osoittautui useamman katselukerran myötä lähinnä K16-ikärajalla varustetuksi Barbieksi. Frankenstein-mukaelma sisälsi kreikkakumman ykkösnimen ohjaustyöksi myös poikkeuksellisen paljon empatiaa.
Emma Stonen ja Jesse Plemonsin tähdittämä Bugonia-uutuus on ohjaajan elokuvista suoraviivaisuudessaan katsojaystävällisin. Korealaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Jang Joon-hwanin vuoden 2003 Save the Green Planet! -kulttiklassikkoon perustuva uusintaversio on myös aivan liian tuttua tavaraa.
Remake hukkaa originaalin anarkistisen genresekoituksen sanoman liki kokonaan. Hillittömän hauskan ja koskettavan leffan englanninkielinen kierrätys on niin Lanthimosia kuin olla ja voi, niin hyvässä kuin erityisesti pahassa.
Ohjaajan viime vuoden Kinds of Kindness oli kuin suunnattu miehen filmografian alkupuolen sekopäisimpien elokuvien faneille. Triptyykki ei silti yltänyt Lanthimosin parhaimpien teosten tasolle.
Kuva: Atsushi Nishijima/Focus Features © 2025
Tuntuu välityöltä
Ohjaaja on jumissa omien maneerien ja mieltymystensä kanssa. Pikimusta satiiri kärsii osittain samoista ongelmista kuin Ari Asterin Eddington, kulkemalla keskitietä pandemian jälkeisessä maailmassa ääripäiden välillä.
Save the Green Planet! liikkui liki slapstickmaisen komedian ja iljettävän väkivallan välimaastossa. Sanoma maailman tilasta kerrottiin epämiellyttävien hahmojen kautta, joihin silti samaistui.
Lanthimosin ja The Menu -elokuvasta tutun käsikirjoittaja Will Tracyn versio toistaa suoraan alkuperäisen kohtauksia. Misantropia jyrää sanoman alleen.
Ihmisviha on nykyhetkessä turhankin tuttu tunne. Yorgos Lanthimos uhkaa muuttua tätä tahtia yhtä ja samaa toistavaksi nihilistiversioksi Wes Andersonista. Ohjaajan aiempi surrealistisen sekopäinen arvaamattomuus on nyt täysin ennalta-arvattavaa.
Poor Thingsin menestyksen jälkeen ohjaajalla olisi mahdollisuus tehdä elokuvia kaikessa rauhassa. Kinds of Kindnessin tavoin vauhdilla työstetty Bugonia tarjoaa taas väkivallalla maustettua shokkihuumoria, itsestäänselviä havaintoja täysin eri ääripäitä edustavien hahmojen välisistä suhteista ja infantiilia ihmisvihaa. Veristen äkkiällötyskuvien viljely ei enää hätkähdytä.
Korealaisleffojen vahvuuksiiin kuuluu vaivaton loikkiminen tunnelman ja eri genrejen välillä. Komedian, väkivallan ja ylitsevuotavan patetian yhdistely ei toimi esimerkiksi edes Bong Joon-hon englanninkielisissä elokuvissa niin hyvin kuin hänen äidinkielellään tekemissä. Ongelma on vielä suurempi uusintaversioissa, joista Bugonia on hyvä esimerkki.
Kuva: Focus Features © 2025
Molemmat pääosahahmot luotaantyöntäviä
Uutuus on ohjaajan ja Emma Stonen viides yhteistyö, joka tarjoaa näyttelijälle jälleen herkullisen roolin. Mukana on taas myös Jesse Plemons, joka loistaa vainoharhaisena salaliittoteorioihin uskovana kahelina.
Bugonia on teknisesti komeaa jälkeä, jonka pääosakaksikon liki kahden tunnin mittaista yhteenottoa ei voi kuin ihailla. Kahden eri tavoin mieleltään sairaan ihmisen taisto kaipaisi kuitenkin reipasta tiivistämistä.
Stonen ja Lanthimosin yhteistyö alkaa vaikuttaa omituiselta läheisriippuvuudelta, joka ei tarjoa katsojalle enää mitään uutta. Plemonsin hahmo taas on omasta mielestään elokuvan sankari, mutta näyttelijän agentille terveisiä: pahis ja -sekopääroolien sijaan olisi aika tehdä jotain aivan muuta.
Bugonia toistaa tuttua kaavaa, mutta siitä uupuu liki kokonaan esimerkiksi The Favouriten tekemisen riemu tai The Killing of a Sacred Deerin maksimaalinen ahdistus.
Plemonsin esittämä pakkomielteisesti salaliittoteorioihin suhtautuva Teddy Gatz kidnappaa yhdessä Aidan Delbisin näyttelemän Don-serkkunsa kanssa lääkefirman toimitusjohtaja Michelle Fullerin (Stone). Kaksikko uskoo naisen olevan avaruusolento, jonka tehtävänä on lajitoveriensa kanssa tuhota Maapallo.
Köyhät miehet ajelevat huippurikkaan naisen kaljuksi, jottei tämä saa yhteyttä muihin alieneihin, lukitsevat hänet kellariin ja kiduttavat pomoa toistuvasti saadakseen vierailijoiden salaisuudet selville.
Yorgos Lanthimosin tavaramerkit turruttavat. Kyllä, ihmiset ovat lähtökohtaisesti perseestä, mutta havainnon toisto ja väkivallanpurkaukset eivät saa katsojaa kavahtamaan.
Kuva: Atsushi Nishijima/Focus Features © 2025
Pakotettua rankkuutta
Bugonia on täynnä kahjoja kohtauksia ja toimivaa pikimustaa komediaa, mutta pointit luokkayhteiskunnasta, ääriliikkeistä, salaliittoteorioista, USA:n demokratian tilasta, kapitalismista, aivokemian epätasapainosta ja ihmisistä ylipäätään jäävät kovin ohuiksi.
Teddyn ja vangitun Michellen verbaalitaistossa on jotain samaa kuin Misery – Piina -elokuvassa, mutta fyysisissä kidutuskohtauksissa on häiritsevä seksuaalinen pohjavire. Se johtunee pelkästään siitä, että pikimustan huumorin repiminen raavaasta miehestä antamassa sähkoshokkeja sänkyyn käsiraudoin kiinnitetylle naiselle on todella hankalaa.
Teddy on täysin varma, että Michelle on kotoisin Andromedan galaksista, mutta leffa itse tuntuu unohtavan koko Maapallon kohtalon olevan liki täysjunttien serkusten käsissä. Leffan poliittinen sanoma ekokatastrofista katoaa kuin Teddyn takapihan mehiläisfarmin asukkaat ilmastonmuutoksen myötä.
Succession-sarjaakin käsikirjoittaneen Will Tracyn sivujuonenkäänteet ovat pakotettuja. Paikallinen sheriffi (Stavros Halkias) pyytää Teddylta anteeksi, koska on hyväksikäyttänyt miestä tämän ollessa lapsi. Juonikuvion ainoa funktio on alleviivata ihmisten luontaista paskuutta huutomerkkien kera.
Kuva: Atsushi Nishijima/Focus Features © 2025
Kaksi erilaista hirviötä
Emma Stonen Michelle-toimari on Teddyn tavoin ihmishirviö, mutta hänen psykopaattihahmostaan löytyy hitunen tarttumapintaa. Jättifirman pomo tajuaa jollain tasolla olevansa itsekäs, rahan -ja vallanahne kusipää – tosimaailman superrikkaista sosiopaateista poiketen.
Teknisen taituruuden lisäksi Stone on suurin syy katsoa Bugonia. Omahyväisen toimitusjohtajan hyytävä sanailu saa seurakseen toimivaa fyysistä komediaa, jonka slapstick toimii erityisesti kidnappauskohtauksessa.
Uusintaversion suurin virhe on silti keikauttaa toimari naiseksi. Vaikka hahmo on leffan paras, niin sitä kautta Plemonsin kidnappaaja on selittelyistään huolimatta kliseinen incel. Teddy vakuuttaa, ettei sovi minkään leiman alle, koska on kokeillut kaikkea marxismista laitaoikeistoon.
Yliopistoja halveksiva mies näyttäytyy kuitenkin perinteisenä somen roskapäivitysten kautta salaliittoteorioihin uponneena alt-right-sällinä, joiden aiheuttamat tuhot demokratian perusrakenteisiin ovat vaikeita korjata.
Elokuvaaja Robbie Ryan löytää ahtaan ahdistavasta kellarista komeita kuvia taltioituna 1.33:1 -formaattiin. Jerskin Fendrixin score korostaa sitä, että kuka tai mikä tahansa voi napsahtaa koska tahansa.
Kuva: Atsushi Nishijima/Focus Features © 2025
Turhan turvallinen keskitie
Bugonian komeimpia kohtauksia on jo mainittu kidnappaus Michellen kartanon pihalla, joka venyttää sieppauksen naurettavan pitkään mittaan. Mitään spoilaamatta myös aivan viimeiset kuvat vakuuttavat. Ohjaajan misantropia naurattaa yhä aivan läskiksi lyötynä.
Bugonia kulkee kaikessa kahjoudessaan turhan turvallisesti keskitietä. Hahmojen argumentit kumoavat toistuvasti toisensa. Lopulta leffa ei sano mistään mitään sen syvällisempää.
Jos originaalielokuva on tuttu, niin lopputwisti ei tee vaikutusta edes hieman muokattuna. Ei, vaikka sekin on pakotettu provosoivaan muottiin.
Bugonia on hyvin näytelty ja teknisesti komea elokuva, jonka pikimusta huumori naurattaa ja ahdistaa vain paikoin. Seuraavaksi Lanthimosin on syytä tehdä jotain aivan erilaista.
