Tutkijat ovat selvittäneet, miten mayat pystyivät ennustamaan auringonpimennyksiä vuosisatojen ajan lähes täydellisesti. Mayat olivat yksi maailman kehittyneimmistä muinaiskulttuureista. He ymmärsivät muun muassa tähtitieteen ja matematiikan päälle. He osasivat muun muassa laatia tarkkoja kalentereita ja yksityiskohtaiset tiedot taivaankappaleiden liikkeistä.

Science Advances -tiedelehdessä julkaistu tutkimus pureutuu Dresdenin koodeksiin, mayojen tunnetuimpaan tähtitieteelliseen käsikirjoitukseen. Tutkimuksesta uutisoi Phys.org.

Erityisesti analysoitiin koodeksin pimennysten ennustamiseen käytettyä taulukkoa, joka kattaa 405 kuukuukautta. Yksi kuukuukausi tarkoittaa 29,53:a vuorokautta.

Aiemmat tutkimukset eivät ole kyenneet selittämään sen rakennetta tai sitä, miten taulukko pysyi ajantasaisena vuosisatojen ajan. Nyt nämä aukot on paikattu.

Tutkimus kumoaa pitkään vallinneen käsityksen, jonka mukaan taulukko olisi laadittu yksinomaan pimennysten ennustamiseen. Kyseessä olikin alun perin kuukalenteri, joka sovitettiin yhteen mayojen 260-päiväisen astrologisen kalenterin kanssa.

Mallinnusten ja tilastollisen analyysin perusteella tutkijat osoittivat, että 405 kuukuukauden eli 11 960 päivän sykli vastaa tarkasti tätä 260 päivän kalenteria (46 × 260 = 11 960), paljon tarkemmin kuin auringon- tai kuunpimennysten kiertoja.

Dresdenin koodeksin pimennystaulukko.

Science Advances (2025).

”Maya-kalenterin asiantuntijat ennustivat auringonpimennyksiä korreloimalla niiden esiintymät 260-päiväisen ennustuskalenterinsa päivämääriin”, tutkijat kirjoittavat artikkelissaan. ”405 kuukauden pimennystaulukko oli peräisin kuukalenterista, jossa 260 päivän ennustuskalenteri vastasi kuun vaiheita”, kertoo tutkimuksen pääkirjoittaja, tähtitieteilijä Paul Arnold. Toisin sanoen mayojen malli auringonpimennysten ennustamiseen perustui suoraan heidän tapaan seurata kuuta ja sovittaa kalenterinsa toisiinsa.

Tutkijat onnistuivat myös ratkaisemaan, miten mayat pystyivät pitämään ennusteensa tarkkoina 700 vuoden ajan. Aiemmin ajateltiin, että kun yksi taulukko tuli päätökseensä, laadittiin uusi. Uuden tutkimuksen mukaan mayat kuitenkin käyttivät päällekkäisiä taulukoita: he asettivat seuraavan taulukon alkamaan täsmällisesti 223 tai 358 kuukuukautta ennen edellisen päättymistä. Näin he pystyivät korjaamaan ajan mittaan kertyvät pienet tähtitieteelliset virheet.

Laskennallisten mallien avulla tutkimusryhmä vertasi taulukon ennusteita todellisiin auringonpimennyksiin, jotka olivat näkyvissä mayojen alueella vuosien 350–1150 jaa. välillä. Tällä tavalla päivitetty järjestelmä mahdollisti sen, että taulukko pystyi ennustamaan kaikki havaittavat auringonpimennykset yli 700 vuoden ajan.