Suosikkiduo vetää paluukeikoillaan valtavan yleisömäärän nostalgian ja hyvän mielen takia, kirjoittaa musiikkitoimittaja Ville Vedenpää.

Avaa kuvien katselu
Nylon Beatin Jonna Geagea ja Erin Anttila vuonna 2022. Kuva: Jukka Lintinen / YLe
Nylon Beat juhlistaa 30-vuotista taivaltaan ensi vuoden syksyllä Helsingin jäähallissa. Aluksi kerrottiin yhdestä konsertista, mutta suuren kysynnän vuoksi tiistaina ilmoitettiin jo neljännestä keikasta.
Vuosituhannen vaihteessa hurmanneen duon suosio on jatkunut näihin päiviin saakka, mutta tällainen kysyntä konserteille tuli yllätyksenä ainakin keikkajärjestäjälle.
Jo alun perin jäähalli tuntui keikkapaikkana alimitoitetulta. Olisi voinut olettaa, että konsertteja olisi lähdetty rakentamaan uudelleen avautuneelle Helsingin areenalle. Ja ehkäpä vielä isomminkin olisi voinut ajatella.
Kun tietoa Nylon Beatin paluusta alkoi tihkua somepostausten kautta, monet veikkailivat kaksikon valloittavan Helsingin Olympiastadionin. Tekiväthän näin myös ikisuosikit Ultra Bra ja PMMP.
Naikkareiden neljäs jäähallikeikka tulee myyntiin huomenna keskiviikkona, ja oletettavasti myös se myydään loppuun. Jäähalliin mahtuu konserttien aikana noin 8 500 ihmistä, joten neljän keikan yleisömäärä on jo 34 000. Sillä alkaisi saada stadionin täyteen.
Nylon Beatin konserteista vastaa kokenut Warner Music Live, joka on varmasti tehnyt tarkat laskelmat, missä mittakaavassa keikat kannattaa järjestää. Riskejä ei voi näinä päivinä ottaa, varsinkin kun ihmisillä on vähemmän rahaa kuluttaa. Livemusiikkibisneksessä täytyy olla muutenkin varovainen. Puolityhjät salit päätyvät helposti otsikoihin.
Naikkareiden kohdalla on otettu selkeästi varman päälle pienemmällä esiintymispaikalla. Uusia konsertteja on myös helpompi lisätä tarjontaan. Lisäksi tiedotteissa voi hehkuttaa, että duo tekee historiaa esiintymällä neljänä perättäisenä iltana Helsingin jäähallissa. Tärkeintä on saada aikaan hype keikoista, joille kaikki haluavat päästä mukaan.
Mutta miksi Nylon Beat kiinnostaa jälleen näin isosti? Yhtenä vastauksena on nostalgia.
Vihiä Naikkareiden suosiosta saatiin vuosi sitten kesällä Helsinki City Festivalilla, jonka pääesiintyjänä duo oli. Töölön jalkapallostadion täyttyi naisvaltaisesta ja ysärihenkisesti pukeutuneesta yleisöstä. Moni heistä on kuunnellut Nylon Beatia lapsesta lähtien.
Aikanaan duon kappaleet saattoivat kuulostaa naiiveilta, mutta tässä ajassa biisit voivat tuntua ilahduttavan kepeiltä. Synkeässä maailmantilanteessa on vain mukava lähteä kavereiden kanssa pitämään hauskaa ja laulaa seksi vie ja taksi tuo.
Nylon Beat on myös ajankohtainen, kun julkisuudessa on käyty läpi naisartistien kohtaamaa halventavaa käytöstä vuosituhannen vaihteessa. Tästä kertoo esimerkiksi suosittu dokumentti PMMP keikalla: Ei enää ikinä. Jonna Geagea ja Erin Anttila ovat monelle nuorelle naiselle esimerkillisiä tienraivaajia.
Nylon Beatin kokemaa vähättelyä käsiteltiin Ylen aamun Jälkinäytöksessä: