Liikenneonnettomuudet|Onnettomuus tapahtui tiellä numero 78. Osallisena oli kolme ihmistä, joista kaksi kuljetettiin jatkohoitoon helikopterilla.
Puolustusvoimien harjoituksessa ollut pakettiauto ja toinen ajoneuvo törmäsivät toisiinsa Puolangalla tiistaina iltapäivällä, tiedottaa Oulun poliisilaitos.
Onnettomuus tapahtui tiistaina noin kello 14 lähellä Paltamoa tiellä numero 78, Maavoimat kertoo. Alueella on nopeusrajoituksena sata kilometriä tunnissa. Onnettomuus tapahtui suoralla tieosuudella.
Puolustusvoimien ajoneuvon kyydissä oli kaksi vuonna 2005 syntynyttä varusmiestä ja toisen ajoneuvon kyydissä yksi vuonna 1953 syntynyt mies. Kaikki loukkaantuivat onnettomuudessa.
Maavoimien mukaan kyseessä on ”kohtaamisonnettomuus” eli nokkakolari.
Kaksi ihmistä kuljetettiin jatkohoitoon helikopterilla ja yksi ambulanssilla.
Varusmiehet palvelevat Kainuun prikaatissa, Maavoimat tiedottaa.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä vammantuottamuksena. Epäiltynä ovat molempien autojen kuljettajat, koska poliisi ei pystynyt tapahtumapaikalla puhuttamaan osallisia.