Koripallo|Lauri Markkanen pussitti Phoenixia vastaan peräti 51 pistettä. Asiantuntija Kristian Palotie on vakuuttunut Markkasen kunnosta.
Asiantuntija ja valmentaja Kristian Palotien varhainen herätys tiistain vastaisena yönä palkittiin. Hän seurasi tarkasti, kuinka Utah Jazzin Lauri Markkanen loisti NBA-ottelussa Phoenix Sunsia vastaan.
Markkanen heitti ottelussa 51 pistettä, mikä on hänen yhden ottelun NBA-ennätyksensä. Jazz voitti jatkoajalla ratkenneen ottelun pistein 138–134.
Palotie nostaa esille Jazzin hyvän valmennuksen. Lisäksi hän on vaikuttunut siitä, miten hyvin Jazzin avausviisikko noudattaa laadittua pelisuunnitelmaa.
”Silloin kun tilanne on tuo, siellä aukeaa tilaa Markkaselle paikkoihin, joissa hän pystyy olemaan erittäin tehokas. Ja Markkanen on aika helvetin hyvä pelaamaan koripalloa”, Palotie sanoo.
”
Jossakin vaiheessa piuha täytyy vetää seinästä.
Markkasen pistekeskiarvo kauden kolmen ensimmäisen ottelun jälkeen on 34,7.
”Markkanen on selkeästi todella hyvässä kunnossa. Hän liikkuu hyvin ja kaikki mahdolliset häiritsevät vaivat näyttävät olevan selätetyt.”
Palotie nostaa esille Markkasen monipuolisuuden. Suomalaiselta löytyy uran yhdeksännellä NBA-kaudella yhä enemmän röyhkeyttä sekä yhä parempi kyky tunnistaa tilanteet ja myös jakaa palloa kavereille.
Markkanen on väkevä saadessaan pallon itselleen liikkeeseen, mutta se ei tarkoita, että hän puskisi joka tilanteessa väkisin korintekoon.
”Nyt hän myös syöttää niistä tilanteista, mikä tekee puolustamisesta vastustajalle entistä vaikeampaa.”

Utahin Lauri Markkanen ohittamassa Phoenixin Grayson Allenin. Kuva: Rob Gray / Reuters
Suomalaistähden nimeä on pyöritelty siirtohuhuissa pitkään. Äkkiä ajateltuna siirto johonkin Jazzia parempaan joukkueeseen tuntuisi loogiselta. Kenellepä ei supertähti kelpaisi?
Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen.
”Hänen [Markkasen] hintansa on edelleen varmasti tosi korkea. Nyt Utah on pelannut tosi hyvin. En tiedä, ajattelevatko he [Jazz], että heillä on valmiimpi joukkue pudotuspeleihin. Olen edelleen skeptinen: talentti ei riitä”, Palotie sanoo.
Jazz on voittanut kolmesta ottelustaan kaksi.
Jos nyt pitää kylmästi arvioida, pidätkö todennäköisenä, että Markkanen on kauden loppuun asti Jazzissa?
”Jos seurassa olisi kuka tahansa muu GM kuin Danny Ainge, alkaisi olla yli 50 prosentin todennäköisyys, että Markkanen pelaisi jossakin muualla. On vaikea sanoa, koska pyyntihinnat siirtotilanteissa ovat niin poskettomia. Ja mitä jos Jazz pelaa oikeasti niin hyvin ja tappelee play-in-paikasta?” Palotie sanoo.
Tarkan arvion linjaaminen kolmen ottelun jälkeen on erittäin vaikeaa.
”Mutu-tuntumani on, että jossakin vaiheessa piuha täytyy vetää seinästä [kaupata Markkanen pois], mutta jos joukkue aloittaa näin hyvin, eivät ne voi vetää piuhaa seinästä 20 matsin jälkeen. Voivat vetää 50 matsin jälkeen. Vastaus on tylsä, mutta katsotaan ja odotellaan.”
Pudotuspelit kiinnostanevat myös Markkasta – joko Jazzissa tai muualla. Suomalainen ei ole pelannut yli kahdeksan kautta kestäneellä NBA-urallaan vielä yhtäkään pudotuspeliottelua.
Markkasen huippuillan jälkeen sosiaalisessa mediassa ja muilla kanavilla virisi vilkasta keskustelua tähtien huippupistemääristä.

Utahin Laurin Markkanen ja Phoexin Royce O’Neale tavoittelemassa palloa omissa korkeuksissaan. Kuva: Rob Gray / Reuters
Vaikka NBA-kausi on vasta alkumetreillä, Markkanen oli kaudella jo neljäs pelaaja, joka rikkoi yhdessä ottelussa 50 pisteen rajan. Aiemmin saman olivat tehneet Oklahoman Shai Gilgeous-Alexander (55 p.), LA Lakersin Austin Reaves (51) ja Denverin Aaron Gordon (50).
”Hyökkäykset ovat tehokkaampia kuin koskaan. Joukkueet pystyvät laittamaan parhaita pelaajiaan parempiin asemiin kuin ikinä. Roolipelaajien taitotasot ovat korkeat. Kun jollakin on lämpöinen ilta, hänet löydetään”, asiantuntija Palotie sanoo.
”Vaikka liigassa on trendinä puolustaa jäätävän kovaa ja prässätä koko kentällä, silti tällaiseen [koviin pistemääriin] on mahdollisuus, koska tilaa on ja pelaajat ovat niin taitavia. Tempo on kovempaa ja hyökkäykset tehokkaampia kuin aikaisemmin.”
Jazz pelaa seuraavan ottelunsa varhain torstaina Suomen aikaa. Sen vieraaksi saapuu Portland Trail Blazers.