All Over Press
Jessica on kertonut avoimesti kauneusleikkauksistaan, joihin lukeutuu muun muassa viisi kasvojenkohotusta.
Mediapersoona on tullut tunnetuksi äärimmäisestä ulkonäöstään sekä sen saavuttamiseksi vaadituista kauneusoperaatioista.
Arkistovideo: Jessica Alves paljasti kasvonsa viidennen kerran:
Nykyisin 42-vuotias kohublondi on kertonut avoimesti hänelle tehdyistä esteettisistä toimenpiteistä. Syksyllä 2024 Jessicasta otetut kuvat herättivät järkytystä, sillä tämä poistui turkkilaisesta sairaalasta kasvot turvonneena ja siteiden peittäminä.
Tuoreet kuvat!
ulkomaat
28.6. 17:00
Viides kasvojenkohotus! Tältä Jessica Alves näyttää nyt
Ihmis-Barbieksi kutsuttu Jessica Alves on kokenut melkoisen muodonmuutoksen.
Jessica paljasti käyneensä kasvojenkohotuksessa peräti viidennen kerran. Hänen mukaansa aiemmat operaatiot olivat jättäneet hänen ihonsa hyvin löysäksi, ja siksi kasvoja oli jälleen korjailtava.
Paparazzi bongasi Jessiacn elokuussa 2025.
AOP
– Ihoni oli hyvin elastista, kuin kumia, Jessica selitti tuolloin.
Katosi valokeilasta
Jessica julisti kasvojenkohotuksen jälkeen luopuvansa kirurgisista operaatioista. Tänä vuonna brasilialais-brittiläistä sometähteä onkin nähty julkisuudessa aiempaa harvemmin. Myös tämän Instargram -tili on yllättäen hävinnyt.
ulkomaat
5.11.2024 19:00
Ei herkille! Jessica Alves, 41, kävi viidettä kertaa kasvojenkohotuksessa: ”Ihoni oli kuin kumia”
Jessica haluaa korjata kasvonsa täyteaineiden jäljiltä.
Parrasvaloista katoaminen ei kuitenkaan ole ollut Jessican oma päätös. Hän kertoo Facebookissa joutuneensa ikävään tilanteeseen. Jessican mukaan hänen nimellään ja kuvillaan on tehty lukuisia valetilejä.
Jessica ja glamour-malli Katie Price ovat käyneet samalla plastiikkakirurgilla.
David Parry/Shutterstock/All Over Press
– Vaikka yritin ilmoittaa näistä väärennetyistä profiileista, virallinen vahvistettu Instagram-tilini, jolla on 7 miljoonaa seuraajaa, on virheellisesti poistettu, Jessica kirjoittaa lokakuisessa julkaisussaan.
Halajaa oikeutta
Somella elantoaan tienaava Jessica on tilanteesta selvästi näreissään. Hän ei kuitenkaan aio tyytyä kohtaloonsa.
ulkomaat
16.5.2024 20:00
Hups! Jessica Alves vilautteli rannalla
Sometähti kirmasi Malibun rannalla nukkemaisessa seurassa.
– Vakuutan kaikille, että aion ryhtyä oikeustoimiin Metaa vastaan, joka suorittaa parhaillaan sisäistä tutkintaa selvittääkseen, kuka nämä ongelmat on aiheuttanut, Jessica tykittää.
Jessica kuvailee tilinsä kohtalon särkeneen hänen sydämensä. Lopuksi hän kiittelee seuraajiltaan saamaansa tukea.