Kunta- ja hyvinvointialan akavalaiset liitot suivaantuivat poliitikkojen puheista. Ne muistuttavat, ettei palkkaneuvotteluihin pidä sekaantua.

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n ja JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto. Inka Soveri

Akavalaisia julkisen sektorin liittoja palkkaneuvotteluissa edustava JUKO ottaa tiedotteessaan kantaa poliitikkojen puheisiin, joiden mukaan hyvinvointialueiden yt-suma olisi seurausta palkankorotuksista tai alueilla toteuttavasta palkkojen harmonisoinnista eli yhdenmukaistamisesta.

– Poliitikoille lain edellyttämät harmonisointikustannukset eivät ole tulleet yllätyksenä. Nehän olivat kaikkien tiedossa jo ennen kuin päätös siirtymisestä hyvinvointialueille tehtiin, Suomen lääkäriliiton työmarkkinajohtaja ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn varapuheenjohtaja Timo Kaukonen sanoo tiedotteessa.

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n ja JUKOn hallituksen puheenjohtajaa Katarina Murtoa sekä Kaukosta ihmetyttävät julkisuudessa esiintyneet väitteet, että kunta- ja hyvinvointialan palkankorotukset olisivat ajaneet hyvinvointialueet poikkeuksellisen suuriin henkilöstön vähennyksiin.

– Palkansaajien ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n sopimat korotukset korjaavat alan palkkojen selkeää jälkeenjääneisyyttä suhteessa yksityiseen sektoriin sekä kunta- että hyvinvointialoilla, Kaukonen sanoo.

Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos aloitti keskustelun kirjoittamalla Facebook-sivullaan, että hyvinvointialueille neuvotellut palkankorotukset ovat yksi syy siihen, että henkilöstöä joudutaan vähentämään. Iltalehden haastattelemat soteasiantuntijat tukivat Vuornoksen väitettä.

”Näin pitää olla myös jatkossa”

Murron mukaan kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstölle palkkaohjelma on merkittävä vetovoimatekijä ja palkkatasa-arvon edistäjä.

– Koulutetun ja osaavan henkilöstön työn vaativuuden on näyttävä palkkakehityksessä oikeudenmukaisesti. Vuonna 2022 palkkaohjelma saavutettiin laajoilla lakoilla, tänä keväänä ratkaisuun ja uuteen ohjelmaan päästiin neuvottelemalla.

Murron mukaan kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on merkinnyt taloudellista ahdinkoa.

– Edellinen maan hallitus päätti sote-uudistuksesta, ja nykyisen hallituksen ja kaikkien puolueiden on kannettava vastuu sen seurauksista. Niitä ei voi sysätä työmarkkinajärjestöjen, saati kuntien ja hyvinvointialueiden henkilöstön vastuulle.

– Olen jo aiemmin korostanut, että poliitikkojen ei pidä sekaantua palkkaneuvotteluihin. Näin pitää olla myös jatkossa.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa kunta- ja hyvinvointialalla 29:ää akavalaista ammattiliittoa.