Ulkopolitiikan asiantuntija Henri Vanhasen mukaan Venäjän asemaa rauhanneuvotteluissa ei pidä yliarvioida vahvaksi.
– Venäjä ei ole voitolla, Vanhanen toteaa X-palvelussa.
– Vladimir Putin yrittää näyttää hallitsevansa tilannetta, mutta todellisuudessa Venäjä epäonnistuu kolmella rintamalla, eli sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti, hän jatkaa.
Sotilaallisesti Venäjä on Vanhasen mukaan epäonnistunut siinä, että eteneminen rintamalla on pysähtynyt kulumiseen.
– Tänä vuonna se on vallannut vain noin 1 400 neliökilometriä eli noin 13 neliökilometriä päivässä. Se on alle puoli prosenttia Ukrainan pinta-alasta. Jokainen metri maksetaan sadoilla hengillä eli hinta on kova. Arvioiden mukaan Venäjä on menettänyt sodassa jopa 1,4 miljoonaa sotilasta: kuolleita, haavoittuneita ja kadonneita. Pelkästään tänä vuonna arvioidaan, että yli 100 000 venäläistä on kaatunut. Venäjä ei siis enää todellisuudessa hyökkää vaan lähinnä kuluu, hän kirjoittaa.
Taloudellinen epäonnistuminen näkyy Vanhasen mukaan siinä, että Venäjän vararahasto on kutistunut 113 miljardista dollarista 50 miljardiin dollariin. Lisäksi korkotaso on 16,5 prosenttia, inflaatio syö ostovoimaa ja bensiiniä puuttuu viidennes maan kysynnästä. Samalla öljytulot hiipuvat.
– Sodan hinta ylittää 150 miljardia dollaria vuodessa eli lähes kolmanneksen liittovaltion budjetista.
Poliittista epäonnistumista Vanhasen mukaan peitellään paisuvalla propagandakoneistolla, sillä ensi vuoden budjetista propagandaan käytetään jo lähes 200 miljardia ruplaa. Summa on kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa. Tällä Putin yrittää Vanhasen mukaan peittää aloittamansa hyökkäyssodan epäonnistumista ja karua todellisuutta.
– Rahat ohjataan valtiollisille medioille ja “isänmaallisille” sisällöntuottajille. Tavoite ei ole innostaa, vaan hallita väestön mielialaa ja peittää sodan todellinen hinta.
Vanhanen muistuttaa, että vuoden 2026 presidentinvaalit lähestyvät, ja sota alkaa rasittaa yhteiskuntaa.
– Inflaatio ja sodan kustannukset ovat kiristäneet alueiden talouksia, ja osa kuvernööreistä on varoittanut tyytymättömyyden kasvusta etenkin köyhissä maakunnissa, hän kertoo.
Vanhasen mukaan Kreml myös kääntyy yhä enemmän sisäänpäin, kun turvallisuuspalvelut saavat lisää rahaa ja armeijan komentajia vaihdetaan kiihtyvään tahtiin.
– Tämä ei ole merkki voimasta, vaan epäluottamuksesta. Järjestelmä käyttää yhä enemmän energiaa uskollisuuden varmistamiseen, hän toteaa.
Vanhasen mukaan ”on syytä muistaa faktat”, kun puhutaan neuvotteluista ja Ukrainan painostamisesta huonoihin rauhanehtoihin.
– Nyt ei ole aika hellittää, vaan pitää paine yllä ettei ukrainalaisten puolustustaistelu valu hukkaan eikä Moskova pääse määrittelemään rauhaa omilla ehdoillaan, hän kirjoittaa.
1. Venäjä ei ole voitolla ja tässä langassa muutama muistutus miksi.
Putin yrittää näyttää hallitsevansa tilannetta, mutta todellisuudessa Venäjä epäonnistuu kolmella rintamalla: sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti. pic.twitter.com/3cYhEJQQ4k
— Henri Vanhanen (@HenriVanhanen) October 26, 2025
Poimintoja videosisällöistämme