Timo Korhonen
Kesällä eronnut Elina kertoo jännittävästä elämänvaiheestaan.
elää jännittäviä aikoja, sillä hän valmistelee parhaillaan lopputyötään.
Video: Helena Ahti-Hallberg kertoo plantaarifaskiitistaan.
Elinasta tulee pian kognitiivis-ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti.
– Jouduin joskus itsekin käymään terapiassa. Opiskeltuani alaa huomaan, että samaistun niihin menetelmiin ja olen saanut varmuutta asiakkaiden ongelmien työstämiseen ja heidän auttamiseensa.
Terveys on kallisarvoista
Elinan mies kuoli keväällä 2022 syöpään ja Elina itsekin on sairastanut syövän kahdesti. Roosa nauha Tanssii tähtien kanssa -lähetykseen saapuneella Elinalla ilta nostattaa tunteita pintaan joka vuosi.
– Tämä on koskettava ja tunteellinen ilta. Terveys on tosi kallisarvoinen asia. Mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa.
– En ole enää nuori, joten haluan pitää itsestäni huolta niin hyvin kuin voin. Liikun paljon ja syön terveellisesti. Aina se ei toki riitä, mutta ainakin olen tehnyt parhaani.
IT-asiantuntijana työskentelevä Elina palasi jokin aika sitten takaisin työelämään toivuttuaan kivuliaasta välilevynpullistumasta.
Tätä syöpää Ilkka Kanerva sairasti
kotimaa
29.7. 13:04
Podcast: Elina Kanerva kertoo, miksi Ilkka Kanervan sairastuminen salattiin – tästä syövästä oli kyse
Itsekin syövän selättänyt Elina piti tiedon Ilkan sairaudesta itsellään vuosien ajan.
Uutta draivia
Viime vuonna Elina kertoi Seiskalle löytäneensa viimein vuosien jälkeen oikean treeniohjelman ja ruokavalion. Tänä vuonna iskenyt älilevynpullistuma haittasi tietysti urheilemista, mutta toivuttuaan Elina on jatkanut treenien parissa.
– Minulla on uutta intoa ja draivia, ja olen taas arjessa kiinni vahvasti, Elina sanoo iloisena.
Sporttikummitoimintaan lähtenyt Elina odottaa, että löytää lapsen jonka kanssa voi liikkua ja harrastaa.
Timo Korhonen
”Tärkeä ihminen”
Kesällä Elina kertoi Me Naisille eronneensa. Nyt hän paljastaa Seiskalle nykyisen suhdetilanteensa.
– Minulla on elämässäni tärkeä ihminen. Olemme ystäviä. Olemme tosi paljon tekemisissä. Se on tässä tilanteessa minulle tosi hyvä.
Elina sanoo omassa elämässään olevan nyt niin paljon tekeillä, että hänen aikansa on rajallista.
– Tällainen tilanne käy minulle erittäin hyvin.
”Vaunut on jo katsottu”
kotimaa
17.9. 18:00
Elina Kanervan vauvakuume: ”Vaunut on jo katsottu”
Kiireinen nainen käy jälleen myös treffeillä. Uusi intohimo löytyy kuitenkin muualta.