Jääkiekko|Nashville Predatorsin suomalaiskonkari sai kovaa kritiikkiä jäähyistään.
Philadelphia
Nashville Predatorsin suomalaiskonkari Erik Haula, 34, nappasi kaksi syöttöpistettä Tampa Bayta vastaan, mutta se ei päävalmentaja Andrew Brunettea lämmittänyt.
Predators hävisi Lightningille 2–5. Se oli Predatorsille toinen peräkkäinen tappio. Kokeneen joukkueen kausi ei ole alkanut ruusuisesti tänäkään syksynä.
Brunette on kyllästynyt joukkueensa jäähyilyyn ja nosti Haulan harvinaisella tavalla tikunnokkaan tuoreimman ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
”Otamme aivan liikaa jäähyjä. Haula ottaa niitä ihan liikaa joka ilta. Järjettömiä jäähyjä, kuten tilanteissa, joissa joudumme kahden miehen alivoimalle”, Brunette kritisoi.
”Vältettävissä olevia jäähyjä, kuten huitomisia ja koukkauksia. Niitä tulee, jos ei luistele”, hän jatkoi avautumistaan.
New Jersey Devilsistä Nashvilleen täksi kaudeksi siirtynyt Haula on aloittanut pisteiden valossa kelvollisesti, sillä hänellä on 11 ottelussa kasassa kuusi (2+4) pistettä
Haula kuitenkin jakaa Predatorsin jäähypörssin kärkipaikkaa 16 minuutillaan Michael McCarronin kanssa. Tampaa vastaan Haula otti yhden jäähyn huitomisesta avauserässä.
Predatorsilla on kasassa 11 ottelusta kymmenen pistettä.

Erik Haula on tehnyt kivasti tehoja, mutta valmentaja toivoo hänen kuluttavan vähemmän jäähypenkkiä. Tampaa vastaan Haula sai yhden kaksiminuuttisen. Kuva: Steve Roberts / Reuters
NHL:ssä pelattiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomen aikaa jättimäinen 16 ottelun kierros.
Dallas Starsin suomalaiset Mikko Rantanen ja Miro Heiskanen syöttivät Tyler Seguinin viimeistelemän ylivoimamaalin, kun Stars kaatoi Washington Capitalsin tiukasti 1–0.
Florida Panthers koki taas epätyypillisen tappion, kun Anaheim Ducks kaatoi vieraskaukalossa hallitsevan mestarin rangaistuslaukauskisan jälkeen 3–2. Anton Lundell teki Floridan ensimmäisen maalin, ja Eetu Luostarinen sai osumaan syöttöpisteen.
Toronto Maple Leafsin Matias Maccelli pääsi pisteille toisessa peräkkäisessä ottelussa. Hän sai syöttöpisteen Max Domin viimeistelemään joukkueensa avausmaaliin.
Toronto kaatoi Calgary Flamesin 4–3.
Sebastian Aho sai syöttöpisteen, kun huippujoukkueet Carolina Hurricanes ja Vegas Golden Knights ottivat yhteen. Ahon pisteputki on jo yhdeksän ottelun mittainen.
Vegas voitti ottelun lukemin 6–3.
Ottawa Senatorsin Nikolas Matinpalo kirjautti kauden ensimmäisen tehopisteensä nappaamalla syöttöpisteen Chicago Blackhawksia vastaan. Se oli kuitenkin laiha lohtu suomalaiselle, sillä Chicago murskasi Ottawan peräti 7–3.
Chicagon superlupaus Connor Bedard teki hattutempun.
Joonas Korpisalo torjui Bostonin maalilla 33 laukausta, kun Bruins otti tärkeän kotivoiton New York Islandersista lukemin 5–2.
NHL-tulokset
-
Philadelphia-Pittsburgh 3–2 vl.
-
Toronto-Calgary 4–3 (TOR: Maccelli 0+1)
-
Carolina-Vegas 3–6 (CAR: Aho 0+1)
-
Buffalo-Columbus 3–4 ja.
-
Florida-Anaheim 2–3 vl. (FLA: Lundell 1+0, Luostarinen 0+1)
-
Boston-NY Islanders 5–2
-
Nashville-Tampa Bay 2–5 (NSH: Haula 0+2)
-
Minnesota-Winnipeg 3–4 ja.
-
St. Louis-Detroit 2–5
-
Dallas-Washington 1–0 (DAL: Heiskanen 0+1, Rantanen 0+1)
-
Chicago-Ottawa 7–3 (OTT: Matinpalo 0+1)
-
Colorado-New Jersey 8–4
-
Edmonton-Utah 6–3
-
Vancouver-NY Rangers 0–2
-
Seattle-Montreal 3–4 ja.
-
San Jose-Los Angeles 3–4