Peräti 60 prosenttia suomalaisista jäisi asumaan Suomeen, vaikka voisi tehdä työnsä etänä mistä päin maailmaa tahansa. Vain 16 prosenttia muuttaisi ulkomaille, ja lähes neljännes ei osannut sanoa kantaansa.

Tiedot selviävät SD Worxin elokuussa teettämästä valtakunnallisesta kyselytutkimuksesta, johon vastasi tuhat suomalaista. Kyselyn otos edustaa suomalaista aikuisväestöä.

– Suomessa on käyty vilkasta yhteiskunnallista keskustelua maasta pakenevista kansalaisista, mutta teettämämme tutkimuksen mukaan todellisuus on toinen. Peräti kuusi kymmenestä vastaajasta haluaa pysyä täällä, vaikka voisi muuttaa miltei minne tahansa. Kiintymys kotimaahan on yllättävän vahva kaikissa väestöryhmissä – Suomi on siis vahvempi kuin luulemme. Ongelmat ovat todellisia, mutta ne eivät ole ajaneet ihmisiä pakoon, SD Worxin Suomen ja Viron toimitusjohtaja Mikko Uotila analysoi tuloksia tiedotteessa.

Vaikka julkisessa keskustelussa puhutaan paljon esimerkiksi yrittäjien muutosta kevyemmän verotuksen maihin tai aivovuodosta ulkomaille, tämän tutkimuksen mukaan itsenäiset yrittäjät ovat kiintyneitä kotimaahansa. Heistä yli puolet jäisi Suomeen.

Myös johtavassa asemassa olevat arvostavat Suomea: heistä neljä kymmenestä jäisi kotimaahan, vaikka työt olisi täysin mahdollista tehdä etänä ulkomailla, ja vain reilu neljäsosa muuttaisi ulkomaille. Työntekijöistä 64 prosenttia ja ylemmistä toimihenkilöistä noin 60 prosenttia jäisi kotimaahan.

Eläkeläisten joukossa kiintymys Suomeen on myös voimakasta. Eläkeläisistä 64 prosenttia jäisi kotimaahan ja 13 prosenttia muuttaisi. Reilu viidesosa ei osannut sanoa kantaansa.

Opiskelijoista hieman yli puolet jäisi Suomeen ja 17 prosenttia muuttaisi ulkomaille, jos mahdollista.  Työttömistä työnhakijoista 53 prosenttia jäisi kotimaahan. Heistä 26 prosenttia muuttaisi ulkomaille.

– Yrittäjät ja johtajat eivät halua pakata laukkujaan, koska heidän elämänsä ja työnsä on juurtunut tänne. Tämä on organisaatioille strateginen mahdollisuus: meidän kannattaa tunnistaa ja sitouttaa ne osaajat, jotka arvostavat elämää Suomessa. Nämä ihmiset eivät lähde ensimmäisen paremman tarjouksen perässä, vaan he ovat organisaation merkittävä voimavara, ja heistä kannattaa pitää kiinni, Uotila pohtii.

Mitä enemmän rahaa ja korkeampi koulutus, sitä vahvempi side Suomeen

Tulojen kasvu vahvistaa halua pysyä Suomessa. Pienituloisista, alle 20 000 euroa vuodessa ansaitsevista yli puolet jäisi kotimaahan ja mutta hieman useampi kuin joka viides muuttaisi muualle tilaisuuden tullen. Sen sijaan hyvätuloisista (50 001–75 000 euroa) jopa 66 prosenttia jäisi Suomeen.

Kaikkein vahvin side kotimaahan on tuloluokassa 75 001–100 000 euroa. Heistä peräti 71 prosenttia jäisi Suomeen.

Myös peruskoulun suorittaneista useampi kuin seitsemän kymmenestä jäisi kotimaahan, vaikka tulisi mahdollisuus tehdä työt etänä ulkomailla. Heistä vajaa viidesosa karistaisi kotimaan pölyt jaloistaan tilaisuuden tullen.

Myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 60 prosenttia jäisi Suomeen. Heistä noin 13 prosenttia muuttaisi ulkomaille, jos se olisi mahdollista.

Poimintoja videosisällöistämme

– On kiinnostava paradoksi, että ne, joilla olisi osaamista ja varaa lähteä maasta, eivät halua lähteä. Tutkimuksemme mukaan Suomi on onnistunut pitämään kiinni niistä, joilla menee hyvin: mitä enemmän ansaitsee, sitä vahvempi on halu pysyä. Tulos on yllättävä, koska yhteiskunnallista keskustelua on käyty paljon juuri varakkaiden muuttohaluista ja korkeasti koulutettujen aivovuodosta ulkomaille, vaikka nämä tilastot kertovat toista.

SD Worx kartoitti suomalaisten kiinnostusta etätyöhön ulkomailla valtakunnallisella kyselytutkimuksella elokuussa 2025. Tutkimusyhtiö Bilendin toteuttamaan sähköiseen kyselyyn vastasi tuhat Suomessa asuvaa henkilöä, jotka ovat 18–75-vuotiaita. Otos edustaa suomalaista aikuisväestöä.

LUE MYÖS:
Näkökulma: Etätyöstä tehtiin syntipukki, toimistopakko ei ratkaise ongelmia