Teräsyhtiö Outokummun kannattavuus sukelsi vuoden kolmannella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Oikaistu käyttökate oli 34 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 86 miljoonaa euroa. Pudotusta oli siis noin 60 prosenttia.
Laskusta huolimatta tulos oli analyytikoiden ennusteiden mukainen.
Outokumpu toimitti ruostumatonta terästä vuoden kolmannella neljänneksellä 432000 tonnia.
Yhtiön mukaan ruostumattoman teräksen kysyntä on edelleen vaimeaa johtuen matalasta investointi- ja tuotantotoiminnasta sekä heikosta kuluttajaluottamuksesta. Lisäksi Euroopan ruostumattoman teräksen markkinoita on jo pitkään rasittanut edullisesti hinnoitellun aasialaisen teräksen suuret tuontimäärät.
Outokumpu ilmoitti lokakuun alussa etenevänsä suunnitellun uudelleenjärjestelyohjelman kanssa tavoitteena 100 miljoonan euron rakenteelliset kustannussäästöt vuoden 2027 loppuun mennessä.
Suunniteltujen toimenpiteiden odotetaan vaikuttavan noin 650:een Outokummun kokoaikaiseen työpaikkaan.
– Nykyisessä markkinaympäristössä jatkamme omia toimenpiteitämme kustannusasemamme ja suorituskykymme parantamiseksi. Olemme käynnistäneet neuvottelut koko yhtiötä koskevasta 100 miljoonan euron kustannussäästöohjelmasta. Pääpaino on Europe-liiketoiminta-alueella ja globaaleissa konsernitoiminnoissa, mutta kaikki liiketoiminta-alueet osallistuvat tavoitteen saavuttamiseen vuoden 2027 loppuun mennessä, toimitusjohtaja Kati ter Horst toteaa yhtiön osavuosikatsauksessa.
Outokumpu arvioi, että vuoden viimeisellä neljänneksellä konsernin ruostumattoman teräksen toimitukset laskevat 5-15 prosenttia kolmannesta neljänneksestä, pääosin Europe-liiketoiminta-alueella jatkuneen heikon markkinan ja Americas-liiketoiminta-alueen kausiluonteisen hiljentymisen vuoksi. Tuonti Aasiasta Eurooppaan pysyy yhä suurena verrattuna vähäiseen kysyntään ruostumattoman teräksen markkinoilla.