Jääkiekko|Liiga reagoi tautitilanteeseen, josta on kärsinyt ainakin Helsingin IFK.
SM-liigan otteluiden jälkeiset kättelyt on toistaiseksi poistettu ottelutapahtumien ohjelmasta, liiga tiedottaa X:ssä. Pelaajat tervehtivät toisiaan sen sijaan nyrkkitervehdyksin, hanskat kädessä.
Tiedotteen mukaan päätöksellä pyritään ehkäisemään syksyn virustautien mahdollista leviämistä. Flunssakausi käy Suomessa kuumana.
Käytäntö on voimassa keskiviikon kierroksesta alkaen.
SM-liigassa pelaajat kättelevät tavallisesti vastustajan joukkueen myös runkosarjan otteluiden jälkeen. Esimerkiksi NHL:ssä kättelyt kuuluvat ottelutapahtumiin yleensä vain pudotuspelisarjojen ratkaisevissa otteluissa.
HIFK tiedotti ennen keskiviikon JYP-ottelua, että joukkuetta kurittaa tällä hetkellä infektioaalto, joka pitää useamman pelaajan sivussa päivän kamppailusta.
Olli Jokisen miehistöstä ovat pudonneet hyökkääjä Petrus Palmu sekä puolustajat Aron Kiviharju ja Niklas Nykyri.
HIFK sai myös yhden positiivisen kokoonpanouutisen, sillä konkaripuolustaja Ilari Melart palaa kokoonpanoon keskiviikkona. Hän on ottelussa joukkueen kapteeni.