Jonna Geagea kertoi Iltalehdelle urahaaveistaan.

Jonna Geagea haaveilee omasta ravintolastaan. Jukka Vaso

Muusikko Jonna Geagea, 48, kertoo Iltalehdelle tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Iltalehti tapasi Geagean keskiviikkona 22. lokakuuta helsinkiläisravintola Oivan kutsuvierasillassa. 85-vuotiaan ravintolan tarina saa Geagean miettimään myös omaa uraansa. Geagea valmistui kaksi vuotta sitten kokiksi Perhon ammattikoulusta.

– Minulla on suuri haave omasta ravintolasta. Katson tällaisia pioneereja ja yritän imeä kaikki neuvot ja opit itseeni.

Geagea paljastaa, että oman ravintolan avaaminen kuuluu hänen lähivuosien suunnitelmiinsa. Vuosi 2026 keskitytään Nylon Beatiin, sen jälkeen on ravintolan vuoro.

– Se on koko ajan ollut mietinnässä. Ravintolan perustaminen ei ole mikään pikkujuttu.

Geagea ei vielä osaa sanoa, minkä tyylisen ravintolan hän aikoo avata. Hän tahtoo pitää ruoan ensi sijalla.

– Kreikkalainen ruoka ja ruokakulttuuri on suosikkini, ja oikeastaan koko Välimeren keittiö. Pidän myös arabiruoasta ja tietenkin suomalaisesta ruoasta. Ehkä jos ne jotenkin saisi yhdistettyä, Geagea pohtii.

Jonna Geagea tahtoo toteuttaa ravintolaunelmansa lähivuosien aikana. Jukka Vaso

Juhlavuosi

Nylon Beat tiedotti hiljattain järjestävänsä syksyllä 2026 yhteensä neljä konserttia Helsingin jäähallilla. Vuonna 2003 aktiiviuransa päättänyt yhtye on palannut sen jälkeen esiintymislavoille useita kertoja.

Geagea kertoo hänen ja yhtyeen toisen laulajan Erin Anttilan olevan innoissaan Nylon Beatin tulevista jäähallikonserteista.

– Haluamme kunnioittaa niitä pieniä tyttöjä ja poikia, jotka aikoinaan avoimin mielin uskalsivat meitä digata, vaikka se olikin ehkä joidenkin mielestä noloa.

Nylon Beat nähtiin keikkalavoilla viimeksi kesällä 2024. Jenni Gästgivar

Comebackista Geagea ei tahdo puhua, niitä kun on ollut aiemminkin. Sen sijaan hän puhuu juhlavuodesta. Vuonna 2026 tulee kuluneeksi 30 vuotta Nylon Beatin esikoislevyn julkaisusta.

– Emme ole Erinin kanssa koskaan juhlineet mitään virstanpylväitä. Mutta nyt kolmeakymmentä vuotta juhlitaan. Ei jaksettu odottaa siihen, että tulee neljäkymmentä vuotta täyteen, Geagea nauraa.

Duon ystävyys ulottuu vielä kauemmas. Kuusivuotiaista asti tunteneet laulajat ovat olleet ystäviä jo 42 vuoden ajan.

– Olemme Erinin kanssa kuin siskoja. Emme aina ole tekemisissä ja välillä tulee taukoja, mutta ei se ikinä lähde pois. Ollaan tässä reilussa neljässäkymmenessä vuodessa totuttu jo toisiimme, Geagea sanoo.

Heviä

Kuluneena syksynä Geagea on nähty kiertämässä Suomen keikkalavoja. Tällä kertaa lauluparina ei ole vielä ollut Erin Anttila, vaan Nightwishista ja Tarotista tuttu rokkari Marko Hietala.

Jonna Geagea oli hiljattain mukana Marko Hietalan syyskiertueella. Jukka Vaso

Geagean ja Hietalan saattoi yhteen kitaristi Tuomas Wäinölä, joka on soittanut niin Nylon Beatissa kuin kummankin laulajan soolobändeissä. Juuri Wäinölä pyysi Geageaa mukaan Hietalan syyskiertueelle laulamaan.

– En ole ikinä ollut noin siistillä kiertueella. Siinä sai laulaa kurkku tötteröllä heviä, Geagea hehkuttaa.

Kiertueella Geagea ja Hietala lauloivat muun muassa Nightwishin ja Nylon Beatin kappaleita.

– Oli ihan järkyttävän isot saappaat, joihin astua. Kaikkihan olettivat automaattisesti, ettei se tule toimimaan, koska olen Nylon Beatin Jonna. Mutta kun en ole vain Nylon Beatin Jonna, minussa on kaikkea muutakin, itse aiemminkin heviä laulanut Geagea sanoo.

Jos upotus ei toimi, näet julkaisun myös tästä linkistä.