Kanadalainen Siddharth Patel kertoo rakastuneensa kosmokseen jo viisivuotiaana, kun hän katseli perheensä kanssa tähtitaivasta kotinsa parvekkeelta.
Kanadassa asuva Siddharth Patel on havainnut kaksi mahdollista uutta asteroidia. Löytö on poikkeuksellinen, sillä Patel on vasta 12-vuotias koululainen.
”Avaruutta ei varsinaisesti opeteta kouluissa”, Patel toteaa. ”Aloin puuhastella avaruuteen liittyvien asioiden parissa kunnolla vasta sen jälkeen kun olin palannut koulusta.”
Myöskään hänen vanhemmillaan ei ole tähtitieteeseen liittyvää taustaa, joten Patel on joutunut etsimään tietonsa avaruudesta itsenäisesti.
Kaksi asteroidikandidaattia löytyivät kansainvälisen IASC-ohjelman kautta, joka jakaa eri teleskoopeilla otettuja kuvia harrastajatähtitieteilijäryhmille ympäri maailmaa. Alustavasti näyttää siltä, että Patelin havaitsemat kohteet 2024 RH39 ja 2024 RX69 sijaitsevat Marsin ja Jupiterin välissä olevalla asteroidivyöhykkeellä.
Nyt Patelilla on edessään pitkä odotus, sillä voi kestää 6–10 vuotta ennen kuin kohteiden radat saadaan täysin selvitettyä. Vasta sen jälkeen ne voidaan virallisesti määrittää uusiksi asteroideiksi ja Patel pääsee ehdottamaan niille nimiä.
Aiheesta lisää Space.com (englanniksi)