Revontulet näkyivät keskiviikkona Etelä-Suomessa asti.
Keskiviikkoiltana revontulet täyttivät taivaan jopa eteläistä Suomea myöden. Iltalehti on saanut lukuisia vinkkejä lukijoilta, jotka ovat hämmästelleet taivaan leiskumista.
Vantaalla tyttöystävänsä kanssa kävelyllä ollut Joel Ojala ei ollut ennen nähnyt revontulia. Hänen tyttöystävänsä huomasi sattumalta Peltolan koulun lähellä revontulet.
– Oli niin hieno näky, että oli pakko ottaa video, Ojala sanoo.
Hänen taltiointiaan voi ihastella jutun pääkuvan paikalla olevalta videolta.
Ojalan mukaan revontulet näkyivät noin viisi minuuttia ja katosivat sen jälkeen sumuun.
– Se oli hienoa, kun jotkut kohdat revontulissa liikkuivat puolelta toiselle.
Laukaassa asuva Minka Rutanen oli siskonsa kanssa tulossa kaupungista päin kotiin, kun he pysähtyivät katsomaan ylös.
– Pysähdyimme mäen alapuolelle katsomaan, mitä tuolla on. Oli hirmu sumuista, Rutanen sanoo.
Tarkemmin katsottuna ne paljastuivat revontuliksi. Lopulta saunan terassilta Rutasten perhe taltioi omien sanojensa mukaan järjettömän hienot revontulet kameralle.
Kuvassa voimakkaan vihreä väri maalaa taivasta pyörivällä liikkeellä.
– Ne ehti ehkä viitisen minuuttia olla noin värikkäinä ja hienoina, Rutanen kertoo.


Revontulia Laukaassa 29.10. Rutasten perhe
Nämä näkymät otettiin saunan terassilta Laukaassa. Rutasten perhe
