Virallisesti valmistumista juhlitaan roll out -tilaisuudessa Yhdysvalloissa joulukuun puolivälissä.

F-35 -hävittäjä Lockheed Martinin tehtaalla Texasissa.

Avaa kuvien katselu

F-35 -hävittäjä keskeneräisessä turkoosissa pinnoitteessa Lockheed Martinin tehtaalla Texasissa. Kuva: Lockheed Martin

Suomen ensimmäinen F-35 -hävittäjä on valmistunut kokoonpanolinjalta Lockheed Martinin tehtaalla Texasissa.

Puolustusteollisuusyhtiö jakoi sosiaalisessa mediassa kuvia Suomelle rakennetusta hävittäjästä. Kuvissa näkyy, että koneessa on vielä keskeneräinen turkoosi pinnoite.

Todellisuudessa koneeseen tulee tumma, tutkassa näkymätön pinta.

Virallisesti valmistumista juhlitaan roll out -tilaisuudessa Yhdysvalloissa joulukuun puolivälissä.

Suomi on tilannut Yhdysvalloista 64 kappaletta F-35 -häivehävittäjiä. Kone on toistaiseksi ainoa länsimarkkinoilla oleva niin sanottu viidennen sukupolven hävittäjä.

Hankinnan hinta aseineen ja lentokentille tarvittavine muutoksineen on noin 10 miljardia euroa.

Ensimmäinen hävittäjä lentää Suomeen ensi vuoden syksyllä. Ensimmäiset lentäjät ja mekaanikot koulutetaan Yhdysvalloissa.