Kiina|Xi kehuu Suomea kauniiksi ”tuhansien järvien maaksi” ja sanoo olevansa valmis edistämään Suomen ja Kiinan ”perinteikästä ystävyyttä”.
29.10. 23:33
Kiinan presidentti Xi Jinping ei säästellyt ylistyssanojaan, kun hän ja tasavallan presidentti Alexander Stubb vaihtoivat onnitteluja Kiinan ja Suomen diplomaattisuhteiden 75-vuotispäivänä.
Kiinan ulkoministeriö julkaisi asiasta tiedotteen, jonka mukaan Xi kehui Suomea kauniiksi ”tuhansien järvien maaksi”. Lisäksi Xi painotti, että Suomi oli yksi ensimmäisistä Euroopan maista, joka solmi Kiinan kanssa kauppasopimuksen.
”Kahdenväliset suhteet ovat nousseet yhteiskuntajärjestelmien ja ideologioiden erojen yläpuolelle ja kestäneet kansainvälisen tilanteen muutokset. Yhteistyö politiikan, talouden, kaupan ja kulttuurin aloilla on syventynyt entisestään”, tiedotteessa lukee.
Lisäksi tiedotteessa kehutaan Stubbin viimevuotista valtiovierailua Kiinaan. Xin kerrotaan pitävän Suomen ja Kiinan suhteita ”erittäin tärkeinä” ja olevan valmis työskentelemään Stubbin kanssa maiden välisen ”perinteikkään ystävyyden” ja kahdenvälisen yhteistyön edistämiseksi.
Xi kertoo olevansa myös valmis edistämään yhdessä ”tasa-arvoista ja järjestykseen pohjaavaa moninapaista järjestystä” sekä ”yleisesti hyödyllistä ja inklusiivista taloudellista globalisaatiota”.
Stubb puolestaan kommentoi, että Suomen ja Kiinan suhteet ovat läheiset ja niillä on vankka perusta, tiedotteessa kerrotaan. Samalla hän kehui kansainvälisen yhteisön luottavan Kiinan toimintaan YK:n turvallisuusneuvostossa.
Kiina on avoimesti pyrkinyt edistämään ”moninapaista järjestystä”, jossa Yhdysvaltain vaikutusvalta vähenee.
Xi tapaa Suomen aikaa varhain torstaiaamuna Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin. Tapaamisen alla Kiinan ulkoministeri Wang Yi lausui, että ”moninapainen maailma on nousemassa esiin”.
South China Morning Postin mukaan Wang vaati loppua ”talous- ja kauppa-asioiden politisoimiselle” ja ”kauppa- ja tullitaisteluille”, viitaten Trumpin aggressiiviseen kauppapolitiikkaan.