Taustalla on heikentyneet työmarkkinat.

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed laski keskiviikkona ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä.

Se tarkoittaa, että ohjauskoron vaihteluväli lasketaan 3,75–4,00 prosenttiin.

Edellisen kerran korkoa laskettiin syyskuussa, jolloin lasku oli myös 0,25 prosenttiyksikköä. Koronlasku oli tuolloin vuoden ensimmäinen. Nyt päätetty koronlasku oli linjassa markkinoiden odotusten kanssa.

0,25 prosenttiyksikön laskuun päädyttiin tällä kertaa äänestyksen jälkeen luvuin 10–2. Presidentti Donald Trumpin syyskuussa johtokuntaan nimittämä Stephen Miran olisi halunnut laskea ohjauskorkoa 0,5 prosenttiyksiköllä. Miran toimi aiemmin Trumpin talousneuvonantajana.

Jeffrey Schmid puolestaan toivoi, ettei korkoon tehtäisi nyt muutoksia. Koronlaskun odotetaan vauhdittavan Yhdysvaltojen taloutta, kun yrityksen sulattelevat presidentti Trumpin tullien vaikutuksia.

Ohjauskorkoa laskemalla keskuspankki pyrkii hillitsemään työmarkkinoiden heikkenemistä.

Lähteet: Reuters, AFP