All Over Press
Brucen vaimo Emma Heming Willis kertoo, ettei ole varma toipuvatko hänen lapsensa koskaan.
Vuonna 2023 ilmoitettiin, että toimintalegenda , 70, sairastaa frontotemporaalista dementiaa.
Katso video: Ex-vaimo hoitaa Bruce Willisiä
Sen jälkeen näyttelijän kunto on heikentynyt tasaiseen tahtiin. Brucen tiedetään kärsineen esimerkiksi afasiasta eli puheen tuoton ja ymmärtämisen vaikeudesta jo ennen virallista diagnoosiaan. Nyttemmin sairaus on edennyt jo niin pitkälle, ettei Bruce enää pärjää kotonaan. Hän asuukin nykyisin hoitajien kanssa.
Bruce Willis
ulkomaat
9.10. 14:27
Vakavasti sairaan Bruce Willisin tilanteessa sydäntäsärkevä käänne
Toimintatähden muistisairaus on edennyt niin pitkälle, että tämän perhe joutui tekemään vaikean päätöksen.
Brucen vaimo kertoi lokakuussa 2024 Town & Countrylle, ettei hän ole peitellyt miehensä tilaa heidän nuorilta tyttäriltään. Brucella ja Emmalla on kaksi yhteistä tytärtä. Nuorimmainen on vain 11-vuotias , vanhempi 13-vuotias .
– En ole koskaan yrittänyt kaunistella asioita heille. He ovat kasvaneet Brucen voinnin heikentyessä vuosien varrella. En yritä suojella heitä siltä, Emma sanoi.
”He surevat”
Pari viikkoa sitten julkaistussa Vogue Australian haastattelussa Emma kertoi totuutta kaunistelematta, miten hänen ja Brucen tyttäret selviävät vaikaessa tilanteessa.
– Uskon, että he voivat olosuhteisiin nähden hyvin. Mutta se on vaikeaa. He surevat, Emma kertoi.
– He kaipaavat isäänsä niin paljon. Häneltä jää väliin tärkeitä merkkipaaluja. Se on heille rankkaa. Mutta lapset ovat sitkeitä, hän jatkoi.
Vaikea tilanne jättää kuitenkin syvät arvet.
– En tiedä, toipuvatko lapseni koskaan entiselleen. Mutta he oppivat, ja niin opin minäkin.
Vaimolta sydäntäsärkevä paljastus
ulkomaat
4.9. 20:30
Bruce Willisin vaimolta sydäntäsärkevä paljastus: Luulin dementiaoireiden johtuvan minusta
Kun vakavasti sairaan Brucen oireet alkoivat, luuli vaimo heidän avioliitossaan olevan vakavia ongelmia.
Emma & Bruce Willis: The Unexpected Journey with Diane Sawyer –ohjelmassa Emma kertoi tyttöjen keksineen apukeinon muistaakseen muistamaan frontotemporaalisesta dementiasta käytettävän lyhenteen FTD. He käyttävät sairaudesta termiä Fantastic Turtles Dancing in Bruce’s Head (suom. ”Brucen päässä tanssivat fantastiset kilpikonnat”).
Arjen ilonaiheita
Nuoret tyttäret ovat kuitenkin jatkaneet elämäänsä isän vakavasta sairaudesta aiheutuvasta surusta huolimatta.
Bruce Willisin tytär
ulkomaat
17.6. 19:00
Bruce Willisin tyttäreltä koskettava julkaisu isästään
Rumer Willisin julkaisema teksti kouraisee sydäntä.
Brucen ja hänen ex-vaimonsa tytär , 31, jakoi sosiaalisessa mediassa harvinaisia kuvia, jossa poseeraa 11-vuotiaan puolisiskonsa Evelynin kanssa koripallokentän laidalla. Evelyn on käynyt pelaamassa koripalloa – peräti varsin menestyksekkäästi.
– ME VOITIMME!!! Isosiskoenergiaa, hemmetin jees!! sisarestaan ylpeä Tallulah kirjoitti Instagram-postauksensa kuvatekstissä.
Kommenteissa seuraajat huomauttivat, kuinka paljon siskokset muistuttavat toisiaan. Eräs kommentoija totesi, että Evelyn näyttää Tallulah’n pieneltä kauniilta kaksoselta.
Tuoreet kuvat
ulkomaat
28.7. 20:00
Muistisairas Bruce Willis uusissa kuvissa – tämä näyttelijän tilanteesta tiedetään
Toimintatähden kunnosta liikkuu paljon huhuja, joista osa on tuulesta temmattuja.